torstai 26. joulukuuta 2019

joulua. ihan parasta.











Rento oleilu ja kerrankin sallittu rötväily tahdittaa tätä tapaninpäivän menoa. Oikeastaan tekisi mieli reippaalle happihyppelylle, mutta en jaksa vaihtaa kalsariverkkareita urheiluvaatteisiin. Enpä taida vaihtaa näitä kalsariverkkareita koko päivänä.

Tänään aamulla joululaulut vaihtuivat hissimusiikiksi ja jouluruoka maistuvaiseksi pitsaksi. Maltan odottaa viikonlopun yli joulukoristeiden kanssa, vaikka joulun pois siivoaminen kutkutteleekin jo mielessä. Kohta pitäisi myös noukkia esiin kesähepeneet, mutta ehtiihän tässä senkin vielä.

perjantai 6. joulukuuta 2019

oi Suomi on








Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Olemme perinteitä noudattaen käyneet aamulla kirkossa ja tuikanneet pikkuruisen joulukinkun ulos grilliin. Kuusi tuotiin sisälle keskiviikkona, koristelimme sen yhdessä innokkaimman tontun kanssa eilen illan hämärtyessä.

Tuo kuusemme on todennäköisesti upein tähänastisista - se on tuuhea ja täydellisen symmetrinen kuin muovikuusi. Se tuoksuu uskomattomalle, koko yläkerta kerrassaan kylpee kuusen tuoksussa. Oksat ovat paksuimmat koskaan, vieno toiveni kuuluukin, että tänä jouluna mentäisiin perinteisempään tapaan yhden kuusen taktiikalla. Toki tiedetään sekin, että aattona joulukuusia saa 72% alennuksella.