Blogia useampia vuosia seuranneet jo tietävätkin, että tämä meidän Italian majapaikkamme on entuudestaan tuttu - taitaa olla seitsemäs kerta kun täällä kesälomaviikkoa vietämme. Lienee sanomattakin selvää, että olemme tykästyneet Angelan tiluksiin. Italian mökiltä pääsee kätevästi tekemään päiväretkiä lähikyliin.
Oleskelemme siis Pozzo della Chianan kylässä, Arezzon maakunnassa, Toscanan alueella. Kylillä asuu rapiat 700 asukasta. Lähin isompi, kymmenen tuhannen asukkaan kylä on nimeltään Foiano della Chiana, josta löytyy pari isompaa markettia ja enemmän aktiviteettia. Pozzo della Chianan läpi pääsee kapeaa tietä, jolta löytyy piskuinen kauppa, joka on auki vähän silloin ja tällöin. Sen omistaja on ihana siniluomivärinen vanha nainen, joka muistaa meidät joka kerta kaupassa vieraillessamme. Kylän raitilla on tietysti myös kirkko, jonka kellonsoitanta-ajat ovat jokseenkin mysteeriset eikä lainkaan tasatuntiset.
Joka maanantai Foianon kylässä järjestetään markkinat, joissa olemme mekin satunnaisesti täällä ollessamme poikenneet. Vessapapru oli loppu, joten otimme suunnaksi tuon isomman lähimmän kylän ja samalla kävimme ihmettelemässä tuota melkoista markkinahumua. Maanantaimarkkinoilla tarjolla on jos jonkinmoista: kirkaskuvioisia kolttuja ja kenkiä, lankoja, ankkoja, kanoja ja kukkoja, kukkia, hedelmiä ja vihanneksia - siis ihan kaikkea mitä tällaiset turismukset voivat markkinoilta toivoa...
Markkinat lienevät kylän viikottainen kohokohta, sillä todennäköisesti nuo kaikki kymmenentuhatta Foianon asukasta olivat siellä shoppailemassa tai tuttavien kanssa kuulumisia vaihtamassa. Saimme paljon hymyjä osaksemme ostaessamme tomaatteja - me hädin tuskin italiaa puhuvina ja paikalliset sanaakaan englantia osaavina. Tomaateista puheen ollen, ne ovat muuten täällä taivaallisia, jopa markettiversioiset.
On muuten mutteripannuiltapäiväkahvien aika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti