Kirjoittelen tätä tekstiä parhaillaan Fiumicinon lentokentällä, jonne saavuimme tapamme mukaan aikaisin. Lentomme on kotosuomessa vasta myöhään yöllä, huomisen puolella; onneksi huomiselle tahi edes loppuviikolle ei ole sovittu erityisempää ohjelmaa.
Pari päivää Roomassa meni nopsakkaa, lauantaina illalla kaupungissa hieman satoi ja pyörimmekin ihan omilla kulmilla Trasteveressa. Sunnuntaina suuntasimme hervottomissa hellelukemissa kohti Vatikaania, Pietarinkirkon aukiolla oli tuhansittain ihmisiä kuuntelemassa Paavin sunnuntaimessua. Itse Pietarinkirkko sisältä kurkittuna on aivan uskomaton. Kirkkoon pääsi toki sisälle ilmaiseksi, mutta messun jälkeen jonottaminen porottavan auringon alla ei ollut ehkä viisain idea.
Koska lentomme lähtee tänään maanantaina vasta illalla, ehdimme vielä tehdä pyörähdyksen lähialueille ihmettelemään italialaista alkuviikon menoa. Rooma kaikenkaikkiaan on niin kuvauksellinen! Kamera tuskin poistui niiden tuhansien kävelyaskelien aikana kädestä näinä kolmena päivänä.
On ihan mukavaa nukkua ensi yö omassa sängyssä, oman kotikadun rauhassa. Päästä tutkiskelemaan, mitä kaikkea puutarhassa on tapahtunut loman aikana. Syödä uusia perunoita ja silliä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti