torstai 18. huhtikuuta 2019

kiirastorstaina








Aloitetaan perinteisellä pahoittelulla. Hiljaista on pitänyt, elämä on vienyt mennessään. Taannoisesta elämänhallintaseminaarista opin sen, että kiireestä ei pidä puhuman, se jo itsessään luo kiireen tuntua. On siis ollut... tekemistä!

Pääsiäisen pyhät osuvat mitä mainioimpaan ajankohtaan, sillä viikkohan on siis ollut touhua täynnä. Olen päässyt jälleen pendelöinnin makuun, pari kertaa bussimatkailua takana ja olen jo kauhuissani miksi joskus jaksoinkaan tehdä tuota puuhaa viikon JOKA IKINEN PÄIVÄ. Aika kultaa muistot, kuten sanotaan, ja tässä tapauksessa pitää paremmin kuin paikkansa. Olen ollut kirjaimellisesti ihan loppu näiden Hesoissa vietettyjen päivien jälkeen, mutta oletettavasti kaikkeen tottuu. Kun on kivaa, on kivaa,

Yksi perinteikkään pääsiäisen vieton tavoitteena on miettiä lammasherkut kullekin pääsiäisen päivälle, alkaen näin kiirastorstaista. Kareet ovat juuri grillautumassa, samalla Mies putsasi yläkerran parvekkeen sellaiseen kuntoon, että siellä voi jälleen viettää aikaa. Huomenna saamme erityisvieraita, joille heillekin on miettitty lampainen menuu valmiiksi - kasvisruokailijoita tietenkään unohtamatta. Oi pääsiäinen, olet herkullinen lempijuhlani, hyvänä kakkosena heti joulun jälkeen!  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti