Tänään aamulla kirmasimme hereille melkein samaan aikaan kuin viidakon linnut aloittavat psykedeelisen laulunsa (sitä ennen pari tuntia aiemmin toki munkit olivat jo jossain hoilanneet). Vuokrasimme päiväksi pitkähäntäveneen miehistöineen ja suuntana vastarannalla siintävä Koh Phi Phi. Kotirannassa kaikki näytti vielä hyvältä, thaimaalainen tätikin kun lupasi päiväksi erittäin mietoa tuulta. Ehkä täällä päin mieto tuuli tarkoittaa parimetrisiä aaltoja, sillä niissä pitkähäntäveneemme tarpoi menemään melkein pari tuntia matkaa vastarannalle. Miehistö vaan näytti peukkua kun muutaman napakan aallon jälkeen katsahdin heihin (kauhun kiilto silmissä).
Saarelle päästyämme ankkuroiduimme paikkaan, jossa Mies ja Lapsukainen heittivät uikkarit niskaan ja snorklausvälineet naamalle. Porukkaa oli julmetusti, paikotellen tuntui jopa ahdistavalta siinä väenpajouksessa oltuamme viikon täällä Koh Jumin rauhassa.
Ennen lounasta kippari heitti lenkin rannalle, jossa Leonardo uiskenteli parisenkymmentä vuotta sitten. Siellä me sitten rantaa pällisteltiin, poliisiveneiden vahtiessa, niinkuin kaikki ne muutkin sadat turismukset.
Ennen tuulista kotimatkaa kävimme vielä yhdessä paikassa sukeltelemassa. Itse keskityin meri-ilmasta nautiskeluun, mutta Lapsukainen ensikertalaisena sai selvästikin snorklailukipinän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti