sunnuntai 27. tammikuuta 2019

yhteissynttäreitä ja seminaariristeilyjä




Paluu arkeen tuntuu edelleen väsymyksenä illoissa, eikä se oikeastaan haittaa ollenkaan, vaikka ysiin mennessä kämppä olisikin jo nukkumapuuhissa. Aloitin muuten uuden harrastuksen eilen: hyppelyä, pomppimista, venyttelyjä, pinkomista ja kaikkea vänkää ulkotiloissa. Kerrottakoon, että jumppa tuntui osuneen oikeisiin lihaksiin, sillä hanuriosasto tietää tehneensä. Ja istun huomenna vielä koko päivän some-seminaarissa...

Tänään vietimme Vaarin ja Lapsukaisen yhteissynttäreitä, heillä kun on ikäeroa melkolailla tarkkaan 60 vuotta ja kolme viikkoa. Ensi vuonna juhlitaankin sitten pyöreitä, toivottavasti yhdessä nekin.

Pehva-ahdistuksen lisäksi myös nuha tuossa ilmoittelee olemassaolostaan. Niin kyllähän tässä ehti jo hetken terveenä ollakin. Aion kuitenkin taltuuttaa flunssan heti alkuun hörpsimällä auringonhattu-uutetta oikein urakalla.

Mutta nyt pitää mennä pakkaamaan seminaariristeilyä varten, heippa!

lauantai 26. tammikuuta 2019

Harry Potter 2.0


Potterin Harry on palanut keskuuteemme - eilen katsoimme tyttöjen kesken ensimmäisen osan Potter-elokuvista ja tänään kurkimme vielä toisenkin osan. Lapsosella on luettavana kirjasarjarjasta ensimmäinen, toisinaan luemme sitä ääneen myös yhdessä.

Voitteko kuvitella, että ensimmäinen Potter-kirja julkaistiin suomenkielellä yli 20 vuotta sitten Jännittävää, miten samat kirjat, jotka luin heti välittömästi ilmestyttyään ahmimalla, kiinnostavat nyt jälkipolvea, uutta lukijasukupolvea. Harryn tarina herää henkiin uudestaan ja onpa mahtavaa kokea Tylypahkan jännittävät seikkailut taas uudelleen.

Muistin juuri, että minullapa taitaa tosiaan olla viimeinen osa vielä osittain lukematta. Näytelmämuotoon kirjoitettu opus ei ollut yhtä ahmittavissa kuin muut Potter-kirjat.

Löytyykö täältä muita lapsosiensa kautta uudelleen Harry Potterin kokevia?

sunnuntai 20. tammikuuta 2019

mitä yrittäjälle kuuluu?



Suloisen sunnuntaiaamun ratoksi miettiessäni omaan yrityksen toimintaan liittyviä toimenpiteitä (verot, korot, korkojen korot) tulipahan mieleen, että voisin hieman kertoa toiminimikuulumisia täällä bloginkin puolella. Itse yritystoiminta on lähtenyt ihan mukavasti liikkeelle, projekteja voisi toki olla enemmän ja yritystoiminta itsenäisempää ohjaamista, päätöksentekoa ja tekemisen tunnetta - siis sitä, mitä yrittäjyys parhaimmillaan voi olla.

Vuoden vaihtuminen pistää miettimään monia asioita uudelta kantilta - mitä voisi tehdä enemmän, paremmin tai toisaalta mistä voisi luopua kokonaan kokeakseen suurempaa innostumista ja iloa. Vuosi 2018 muistetaan erilaisena ja opettavaisena, sillä kesälomien jälkeen irtisanouduin yrityksestä, jossa olin työskennellyt pisimmän työurani. Tuttu ja turvallinen palkkatyö tarkoitti säännöllistä tuloa, lomia, työsuhde-etuja, jokseenkin ennustettavaa arkea sekä työhön liittyviä prosesseja, joiden kautta tiesi onnistuneensa, sai palautetta ja tunsi kuuluvansa jengiin. Menetin monta upeaa työkaverisuhdetta, vaikka tokihan edelleen naisjaosto kokoontuu säännöllisin väliajoin. Yrittäjyys oli hyppäämistä mukaan kokonaan uudenlaiseen, hieman pelottavaltakin tuntuvaan työntekemiseen. Viiden kuukauden jälkeen olo on samanaikaisesti onnellinen ja hämmentynyt, mutta olen oppinut valtavasti ja tapa toimia on erittäin innostavaa.

Yrittäjänä on mahdollista määritellä omat työaikansa ja monia muita asioita, jotka työntekijälle ei välttämättä ole mahdollista. Arki on joustavaa, kun esimerkiksi kymppiaamuisin voi lähteä kouluun yhtämatkaa kakkosluokkalaisen kanssa, olla kotona koululaisen saapuessa kotiin tai kesken päivän singahtaa uimahallille polskimaan tai kirmata lenkkipolulle. Yrittäjyys antaa vapauksia ja joustavuutta, mutta toisaalta myös paljon epä-sanalla alkavia asioita kuten esimerkiksi epävarmuutta, epäsäännöllisyyttä, epätasaisuutta.

Eilen kuultuani elämäntapaekspertin mielenkiintoisen puheenvuoron sain vinkkejä arjen rutiineihin, joita helposti pystyn toteuttamaan tehokkaamman, onnellisemman ja tasapainoisemman elämän ja työn hallitsemiseksi. Lomalla päätin myös tiettyjä tavoitteita tai toiveita uudelle elämäntavalle, mutta tein myös suunnitelman ammatillisille kehittymiselle, uuden oppimiselle ja verkostoitumiselle. Tietoisesti päästää irti toimimattomista rutiineista, negatiivista energiaa vievistä ihmissuhteista, olla enemmän läsnä ja elää aidosti. Onpa muuten vähän sellainen kutina, että vuodesta 2019 tulee huikea!

“If your dreams don’t scare you they are too small” – Richard Branson

PS. En malta olla mainitsematta, toisessa kuvassa upea ex-kollegani, josta tiesin jo eduskunta-ajoilta tulevan myöhemmin jotain timanttista. Juttua uusimmassa Gloria-lehdessä.

torstai 17. tammikuuta 2019

torstain (toivottomat) turinat


Valkoinen kurittaja jäi tulematta eikä inferno iskenyt, 20 senttiä lunta kuulostaa... ihan normaalilta talvelta? Pyyhälsin silti aamupalan jälkeen lumenluontihommiin pihalle, jotta Mies saa autonsa ulos tallista ja pääsee työreissulleen isolle kirkolle, jonne odotettiin vuosituhannen pahinta liikennekaaosta.

Siinä lunta naapurin pihan puolelle viskoessani mietin, että toivottavasti tätä ei tarvitse ainakaan tänään enää toistamiseen tehdä. En ole oikein koskaan ymmärtänyt lumenluontia hyötyliikuntamielessä, polttaa se kaloreita tahi ei, sillä 1. en yleisesti pidä lumesta tai talvesta 2. lumenluonnissa tulee poikkeuksetta AINA hiki, vaikka pukisin miten vähän päälle.

Pääsispä taas jatkamaan polskimisharrastusta. Pitänee odotella vielä hetki, sillä aurinkoa pari viikkoa nähnyt kuontalo huutaa parhaillaan hoosiannaa, vaikka läträisin bepantteenilla aamuin illoin.

Vaikeeta on niin vaikeeta. Onneksi sentään aamuviiden herätykset ovat normalisoituneet eikä illallakaan tarvitse enää hermojaan menettää kun väsyttää niimmaarpirusti. Sen sijaan kurkkuun on pesiytynyt kaktus. 

maanantai 14. tammikuuta 2019

jetlagia + yksi uuden vuoden lupaus





Aikaerorasitus, mikä ihana tekosyy herätä aamuneljältä! Olotila oli tehokas, sillä aamukuuteen mennessä laukut purettu, likapyykit lajiteltu ja ensimmäinen pesukoneellinen aurinkorasvalta tuoksuvia ja valkoisesta rantahiekasta muistuttavista kesähepeneistä pyörimässä. Iltapäivästä potki ihanasti takaisin, joten piti ihan nauttia tuosta aamuisesta virtapiikistä oikein kunnolla. Ennen kymppiä oli lumetkin jo luotu.

Teen joka kerta vuoden vaihtuessa hiljaisen lupauksen aktiivisemmasta (ja sisällöllisesti rikkaammasta) postaustahdista, mutta huomaan viime vuoden olleen hiljaisin postausvuosi koko "blogiuralla" - aktiivisempien aikojen blogipostauksien määrään verrattuna 75 sisältöä vuodessa tuntuu lähes olemattomalta. Bloggaaja nostaa käden ylös laiskuuden merkiksi, aikaa ja ideoita totisesti olisi ollut. Pyrkimys sisältörikkaampaan blogivuoteen siis vahvana uuden vuoden lupauksena!

Tässä muuten viimeinen kuvasarja saarelta. Ollapa vielä lämpimässä.

perjantai 11. tammikuuta 2019

heipat saarelle











Huomenna on aika sanoa heipat paratiisisaarellemme, Koh Jumille. Vaikka ihanaahan täällä olisi olla pidempäänkin, loma ei olisi lomaa ellei se joskus loppuisi ja arki alkaisi. Kotikoloon on sangen mukavaa palata, etenkin tänään kun torakkaa sisätiloista listin.

Lomamatkamme on ollut täynnä ikimuistoisia hetkiä, vaikka saarelle tultuamme vaikuttikin, että täällähän ollaan kuin herran kukkarossa. Saimme seuraksemme myrskyn, joka retuutti rannan riekaileiksi, ulvoi koko yön heiveröistä bambumökkiä heiluttaen ja heikkohermoista herellä pitäen. Varmasti myrskytilanne huolestutti kotopuolessakin.

Niin vaan myrskystä selvittiin ja lomailua päästiin jatkamaan, tai oikeastaan vasta aloittamaan. Meidän kolmen tiimi toimii yhteen täydellisesti, en toivoisi olevan kenenkään muun kanssa juuri nyt missään muualla kuin täällä.

Huomenna suuntaamme veneellä maihin, sieltä lentäen Bangkokiin ja sunnuntaina sinivalkoisin siivin kotiin.

Kiitos Koh Jum, olit täydellinen. Ehkä nähdään taas ensi vuonna.


keskiviikko 9. tammikuuta 2019

meriseikkailu








Tänään aamulla kirmasimme hereille melkein samaan aikaan kuin viidakon linnut aloittavat psykedeelisen laulunsa (sitä ennen pari tuntia aiemmin toki munkit olivat jo jossain hoilanneet). Vuokrasimme päiväksi pitkähäntäveneen miehistöineen ja suuntana vastarannalla siintävä Koh Phi Phi. Kotirannassa kaikki näytti vielä hyvältä, thaimaalainen tätikin kun lupasi päiväksi erittäin mietoa tuulta. Ehkä täällä päin mieto tuuli tarkoittaa parimetrisiä aaltoja, sillä niissä pitkähäntäveneemme tarpoi menemään melkein pari tuntia matkaa vastarannalle. Miehistö vaan näytti peukkua kun muutaman napakan aallon jälkeen katsahdin heihin (kauhun kiilto silmissä).

Saarelle päästyämme ankkuroiduimme paikkaan, jossa Mies ja Lapsukainen heittivät uikkarit niskaan ja snorklausvälineet naamalle. Porukkaa oli julmetusti, paikotellen tuntui jopa ahdistavalta siinä väenpajouksessa oltuamme viikon täällä Koh Jumin rauhassa.

Ennen lounasta kippari heitti lenkin rannalle, jossa Leonardo uiskenteli parisenkymmentä vuotta sitten. Siellä me sitten rantaa pällisteltiin, poliisiveneiden vahtiessa, niinkuin kaikki ne muutkin sadat turismukset.

Ennen tuulista kotimatkaa kävimme vielä yhdessä paikassa sukeltelemassa. Itse keskityin meri-ilmasta nautiskeluun, mutta Lapsukainen ensikertalaisena sai selvästikin snorklailukipinän. 

maanantai 7. tammikuuta 2019

lomarutiinit








Sunnuntaista lähtien aurinko on paistanut heti aamusta alkaen pilvettömältä taivaalta, myöhemmin taivaalle on kohonnut muutamia hassuja pilvenhattaroita. Lomamme on päässyt oikeastaan alkamaan vasta myrskyn jälkeen. Välillä pitää muistutella missä viikonpäivässä mennään ja montako päivää on vielä kotiinlähtöön (onneksi vielä useampia päiviä).

Päivärutiinit muistuttavat lomasta. Lomasta muistuttavat myös yöllisellä vessanreissulla silmänräpäyksessä valojen syttyessä pois kipittävät elukat, huonolla paineella varustettu (kylmä) suihku ennen auringonlaskua, käsittämättömän kovat viidakon äänet yön pimentyessä ja jatkuva hiostava tunne (vaikka olisi juuri käynyt kylmässä suihkussa).

Ajattelimme loppuviikosta vuokrata pitkähäntäveneen ja käydä vähän saaristossa seikkailemassa. Mukavaa vaihtelua näihin itseään toistaviin lomapäiviin, joissa ei toki mitään vikaa niissäkään.

lauantai 5. tammikuuta 2019

myrskyn jälkeen







Pabukin, tuon trooppisen hirmumyrskyn runnoman meren äänet ovat sanoinkuvaamattomat. Ne kuulostavat kuin tasaisesti ukkostaisi, monta tuntia putkeen. Sai siltä, kun suurikokoinen lentokone  jylisee nousukiidossa. Ääniä kun kuuntelee huojuvassa bambumajassa hyttysverkkoon kääriytyneenä, ei aamulla myrskyn laannuttua ole ehkä niin hehkeä olo. Onneksi siinä myrskyä kuunnellessa en vielä tiennyt, että yön aikana talon sisälle oli tuulta suojaan tullut myös muitakin viidakon eläimiä...

Pabuk-myrsky liikkui majapaikkamme yli pohjoisempaa, joten emme olleet missään vaiheessa edes varsinaisesti myrskyn silmässä. En osaa kuvitellakaan miltä tuulet, kaatosade ja äänet ovat tuntuneet Siiaminlahden puolella, alueilla, jonne myrsky osui pahemmin. En myöskään muista, milloin olisin pelännyt yhtä paljon kuin viime yönä myrskytuulta kuunnellessani.

Kerroinko, että tämä on meidän 11. matkamme Thaimaahan? Ensimmäistä kertaa olimme menossa Khao Lakiin vuonna 2005, kaksi viikkoa tsunamin jälkeen. Päätimme matkustaa Thaimaahan tsunamista huolimatta ja saimme vaihdettua lomapaikkamme Koh Samuille - saarelle, jossa tuskin näki muita turisteja. Siitä lähtien olemme matkustelleet eri alueille Thaimaassa, samoillekin saarille, mutta eri rannoille tai majapaikkoihin. Joka ikinen kerta, siis toistan, joka ikinen kerta tällä ollessamme maassa on tapahtunut jotain: on ollut vallankaappausta, kuninkaan siskon kuolemaa, kuninkaan kuolemaa, lintuinfluenssaa, terrori-iskuja - ja nyt tämä trooppinen hirmumyrsky.

No mutta, siellähän taitaa pilvien välistä pilkottaa aurinko! Gotta go.

torstai 3. tammikuuta 2019

tyyntä myrskyn edellä









Täällä paratiisisaarella meillä kaikki hyvin, ainakin toistaiseksi. Majatalon omistaja mainitsi eilen jotain trooppisesta myrskystä, joka olisi lähestymässä Thaimaata seuraavina päivinä. Tänään siitä jo uutisoitiin näyttävästi kotimaisessa keltaisessa lehdistössä, joten oli pakko itsekin hieman selvitellä mistä tässä Pabuk-myrskyssä on oikein kyse.

Trooppinen myrsky näyttäisi kuitekin sujahtavan ohitsemme hieman pohjoisempana, tai niin ainakin tämänhetkiset ennusteet veikkaavat. Joitakin myrskyn vaikutuksia koetaan varmasti täälläkin, sillä nyt jo on ollut pilvistä koko päivän ja aallot merellä edellispäiviä voimakkaammat.

Eilen vietimme yhdeksänvuotiaan syntymäpäivää leppoisin tunnelmin, eipä täällä saarella oikein muuta kuin leppoisaa olekaan. Öisin sirkat sirkuttaa, aamulla lähistöllä asuvien munkkien aamulaulelun jälkeen (joka tapahtuu noin kuuden aikaan) linnut aloittavat konserttinsa. Öiset äänet ovat pitäneet allekirjoittaneen hereillä, mutta aiempaan kokemukseen peilaten ääniin tottuu vähitellen.

Ehkä ensi yö on siis jo parempi, tai sitten ei, jos vieraaksemme saapuu tuo pahamainen Pabuk.

tiistai 1. tammikuuta 2019

kohteessa






Olemme vihdoin päässeet kohteeseemme, Koh Jumin saarelle, joka sijaitsee Krabin ja Koh Lantan välissä. Saarelle pääsee ainoastaan paatilla, ja hurautimmekin tänne pienestä kalastajakylästä pitkähäntäveneellä noin tunnissa. Saarella aika tuntuu totaalisesti pysähtyneen, ihmisiä rannalla meidän lisäksemme korkeintaan kourallinen. Saarella nyt muutaman vietetyn tunnin havaintojen perusteella ei tunnu tapahtuvan mitään.

Ei mitään - sitä etsittiin ja todennäköisesti myös saadaan. Mökkimme on aivan rannan tuntumassa, sen lattialankkujen rei'istä näkyy läpi maahan ja saniteettitilat on eroteltu muusta vessatilasta pelkällä verholla.

Täältä ei löydy turistikohteen humua ja diskomusiikin pauketta. Täältä ei myöskään majataloa pitävän ranskalaisherran mukaan löydä usein suomalaisia matkailijoita. Täällä taas voi löytää ikkunan raosta sisälle vilahtaneen pikkuliskon seikkailemassa tai törmätä kämmenen kokoiseen sivuttaisliikkeellä kulkevaan rapuun aamulenkillä.

Täällä voi myös ehkä kadottaa kokonaan ajantajun. Eikä se haittaa ollenkaan.