En muista milloin olisin ollut mökillä näin myöhään syksyllä. Torstaina illalla mökille saapuessamme kämppä oli kylmänkalsea ja selvästikin pienet hiirulaisystävämme olivat männäviikoilla pitäneet siellä bileitään, joten ensitöiksemme saimme tietysti ryhtyä puhdistusoperaatioon ja lämmitellä paikkoja. Kahdeksalta illalla oli jo pilkkopimeää, puolikuun heijastaen heikosti valoa kuunsillallaan.
Hiirulaisten aiemmat bilemeiningit saivat tietenkin aikaan levottoman yön, sillä olin varma että jostakin raosta hiiru kuitenkin hyökkää päälle. Näin ei kuitenkaan käynyt ja ehkä taisin muutaman tunnin yöllä nukkua. Ensi yö on ehkä helpompi, tosin mikään ei kanssakumppanien (toim. huom. monikko) kuorsaamisääniä millään poista.
Heräsimme aurinkoiseen aamuun, mökki oli edelleen lämmin ja kynttilät toivat erityistä tunnelmaa. Mies teki töitä koko päivän, minäkin osittain, lapsi lueskeli vanhoja Aku Ankkoja - välillä tosin teimme lapsukaisen kanssa happihyppelyn metsään sienenkiilto silmissä. Ja mitä sieniapajia löysimmekään! Voi sitä iloa ja onnea, kun kyykistyessään noukkimaan muutamia näkee seuraavan ryppään vähän kauempana. En ehkä tiedä merimaiseman katselemisen lisäksi muuta sen rauhoittavampaa kuin metsässä liikkumisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti