lauantai, tykkään susta

Mukavaa lauantaita! Aurinko paistaa, eikä syksy näytä tällä hetkellä ollenkaan ikävältä. Kävin nimittäin tänään heittämässä koko viikon päätä kivistäneen kivun lenkkipolulle, aion tehdä samalla tavalla myös huomenna aamulla vaikkei päätä enää pakotakaan. Lenkin jälkeen ihmettelin kotona, että ehtisköhän sitä vihdoin pestä pari koneellista pyykkiä ja lukea sohvan nojalla odotelleet edelliskuukausien sisustuslehdet.

Loppuviikosta meillä oli kylillä markkinat ja peruskuvioihin kuuluivat tietysti kitalakeen tarttuvan, mutta niin herkullisen viipurinrinkelin osto, maukas Sotaveteraanien valmistama hernekeitto, lapsosen maltilliset hulinat tivolin laitteissa ja pihaluudan osto. Nyt taidan kaataa itseni horisontaaliasentoon sohvalle ja katsoa kuinka kynttilän liekki lepattaa. Harvemmin sitä nimittäin tulee tehtyä arkihulinoissa.

syksy? kiitos ei.

Syksy jyrää päälle koko komeudellaan. Tulee Mauri-myrsky, joka tiputtaa kukkaruukun parvekkeen hyllyltä alas niin, että pelargoniat, mullat ja ruukunsirut valtaavat koko parvekkeen ja pakottaa ennenaikaisesti siivoamaan kesän pois parvekkeelta. Parvekkeelta, joka on ollut suosikkipaikkani koko pitkän kuuman kesän.

Vihervitriinissä uusia vihreitä palleroita toisensa perään puskeva tomaatti on sekin vielä siinä luulossa, että on kesä. Vähän niinkuin minäkin.

Skipattaisko suosiolla tää älytön syyshömpötys villasukkineen ja takkatulineen ja siirrytään suoraan jouluun?

aalloilla taas

Hupsistakeikkaa, tässähän on aika ihan vierähtänyt huomaamatta. Bloggari luonnollisestikin pahoittelee totaalihiljaisuutta. Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet kirjoituksellisesti niin sauhuavat, ettei iltasella tai edes viikonloppuisin ole ollut aikaa kautta intoa näpytellä konetta sen enempää mitä on ollut tarvis.

Mitäs tässä, toista viikkoa yrittäjänä. Illat tuntuvat yllätyspitkiltä, kun on kotona vartissa. Pitkät istumiset bussissa vei viimeisetkin voimat, tosin eipä tässä männäviikolla ole jaksanut pehvaansa sohvannurkasta muutenkaan ylimääräistä nostaa. Lenkkikengät huutelevat alakerrassa ulkoilun toivossa, mutta nyt menee kyllä hetki ennen kuin nuo kaverit pääsevät seuraavan kerran tositoimiin.

Viikonloppuna nimittäin tämä tyttö lähti parin sadan siskon kanssa keinumaan Itämeren aalloille viikonlopun ajaksi. Se mitä siitä sitten taas seurasi onkin ihan oma tarinansa. Mikä on varmaa, että reissusta ei ainakaan naurua, kuohuvaa, korkkaria, keinuvia laivoja tai pitkiä rupattelutuokioita puuttunut.

Näillä eväillä uuteen viikkoon. 

kake randelin oli viisas mies

Syyskuun puolelle sujahti! Viikko oli juuri niin huikea kuin osasin odottaa. Perjantaina kävin viemässä työkoneen ja kulkukortin työpaikalle ja joimme työkavereiden kanssa lähtösumpit. Kahdeksan vuotta teki tehtävänsä vasta bussissa matkalla kotiin, vaikka toimistolla esitin coolia pidättelemällä itkua.

Niin se vaan menee, että kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Tässä tapauksessa uusien tuulien puhallus on heti alkuun puuskaista, kun hyppään vakituisesta työsuhteesta oman yrityksen pyörittäjäksi, tosin paikallisen suunnittelutoimiston siipiin, jossa asiakkuudet ja projektit ovat jo valmiina ja tekemistä riittää huomisesta alkaen niin että pitää vaan kääriä hihat ja ryhtyä hommiin.

Kaikesta uudesta ja jännittävästä huolimatta olen niin innoissani, ettei sitä voi millään sanoilla kuvailla. Pääsen vihdoin tekemään juttuja, joista todella pidän ja joista motivoidun. Kaiken lisäksi saan tehdä tuon kaiken kotikaupungissani, jonne muutimme yhdeksän vuotta sitten. Silloin olin varma, että tulen loppuelämäni pendelöimään tavalla tai toisella pk-seudulle töiden perässä.

Kake Randelinin sanoin: älä sano ei sano kerran juu.