Pisamien määrä nenänpäällä lisääntyy päivä päivältä, vaikka auringonpalvojien suojaukset ovat kunnossa. Keskipäivällä lounaan ja seitsemänvuotiaan päikkärihetken yhteyteen on pakko jäädä vilvoittelemaan varjoon, sillä lämpötila (varjossa) huitelee neljässäkympissä. Yhtään valituksen tahi harmituksen sivuääntä ei kannata tekstistä etsiskellä, sillä lämpö kaikessa tahmaisuudessaan on lomalaisille pelkästään toivottua. Mutta onhan täällä nyt ihan helkkarin kuuma!
Ajelimme eilen illalliselle entuudestaan tuttuun Monticchielloon. Korkealla vuorella sijaitsevaan piskuiseen kylään pääsee kahta erilaista reittiä - jännittävämpää serpenttinitietä, jossa vastakkain tulevat autot eivät mahdu välttämättä kaikissa kohdissa toisiaan ohittamaan ja perinteisempää, helppokulkuista reittiä, jota navigaattorimme ei ole koskaan menomatkalla tunnistanut. Tuo ensimmäinen reitti on varsinainen kinttupolku, jonka kautta perillepääsy ehkä maastotyyppisellä autolla onnistuisi helpommin, mutta kun allamme hurisi ranskalainen perheauto, hikosi pelkääjän paikalla kädet kartturin osalta kerran jos toisenkin. Perille kuitenkin päästiin ja takaisin pimenevässä illassa viiletettiin ravittuina ja sitä parempikuntoista reittiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti