Ylioppilaskirjoitusten jälkeen, siis ihan tuossa muutama vuosi sitten tosiaan, aloittelin työruraani kotikylän kasvisravintolassa. Kun ensimmäisenä työpäivänäni umpivegaanin omistajan kysellessä mm. vanhempieni ammatteja, totesin isäni olevan lihanleikkaaja. Pelkäsin jo pahinta kun pitkän hiljaisuuden jälkeen täti totesi, että keitäppäs meille iltapäiväkahvit - asiasta ei sen koommin enää keskusteltu.
Kasvisravintolaharjoitteluun sisältyy monia mukavia muistoja, vaikka suurempaa sysäystä ruoalliseen taidokkuuteen se ei kuitenkaan tuonut. Toki täydelliset kurkkukuutiot syntyy edelleen käden käänteessä. Kasvisravintolaa ei enää ole, mutta toki lämpimissä muistoissa tuo kirjoitusten jälkeinen kevät ja lakkiaisjuhlat.
Tästä näppäränä aasinsiltana nykyhetkeen - harjoittelussakin tutuiksi tulleet idut ovat löytäneet tiensä 2000-luvulle. Homma on mennyt itujen kohdalla nyt niin vakavaksi, että kotiin hommattiin kasvattamiseen tarkoitettu kolmikerroksinen laitteisto.
Ja nyt meillä sitten syödään jatkossa ituja ihan joka aterialla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti