Ihme juttu tuo yhtäkkiä keskuuteemme tullut kesä - eipä sitä osaa vielä valkoisia jalanruipeloita tai punttisalilla kertaakaan näyttämättömiä käsivarsia ulkotiloissa näytellä vaikka keli sen toki jo sallisi. Sen verran varaslähtöä kesäkeleihin otin kuitenkin, että hommasin pihalle muutamia kukkasia silläkin uhalla, että kanniskelen niitä sisäälle hallanpelossa joka ilta. Mutta niistä kukkasista, tänä vuonna Aniliinin puutarhateemana on vihreys, joten kukatkin on tällä kertaa.. no siis vihreitä. Ehkä muutama kirkkaan punainen kukka pääsee joukkoon vihreään mukaan, mutta muutoin tuollaisella vehreällä puutarhameiningillä mennään.
Aika moni muukin taisi viettää eilisen vapaapäivän pihamaalla. Meilläkin saatiin sekä ylä- että alaterde putsattua ja puunattua - kyllä nyt kelpaa aurinkoa paistatella ja burgeria paistella.
Oli kyllä ihanaa, että kesä yllätti ja vielä näin pitkänä viikonloppuna ♥ Minä en vielä ole oikein uskaltanut hommata kukkia pihalle. Mieli kyllä tekis, mut oon niin huono valitsemaankin 😃
VastaaPoistaVähän sama vika rahikaisella! Puutarhassa tulee ihan ähky kun haluaisi kaikkia niitä ihania kukkia :)
Poista