torstai 28. huhtikuuta 2016

uniseuraa






Yksihuoltajaviikko alkaa pikkuhiljaa olla lusittu. Alkuviikosta säätäminen ja vääntäminen hirvitti, mutta hyvinhän me tytöt taas pärjättiin. Eikä olisi tietysti selvitykään näin hienosti, ellei olisi isovanhempia hakemassa ja ruokkimassa.

Kaikkein parasta on kuitenkin kömpiä nukkumaan pienen tuhisijan ja ziljoonan unikaverin viereen. Pikkupipana on ihan omanlaista uniseuraa, sillä välillä pikkarainen käsi saattaa silittää petikaverin poskea unissaan tai narskumiset pitää hereillä kanssakumppania. Mutta kaikki ehdottomasti sen arvoista.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

vähän jymsteerausta ja bloggarimeininkiä








Nomutta mikä toiminnantäyteinen, mutta huisinhauska viikonloppu! Meikämandoliini on käynyt kotosalla nukkumassa, vaatteita vaihtamassa, siivoamassa ja laulamassa peikkoäidinkehtolaulut. Mutta ei ikinä niin kiirettä, etteikö ehtisi vähän jymsteeraamaan tauluja uuteen uskoon, ehei. Portaikon piskuiset taulut lähti vaihteeksi telakalle ja toiset tilalle. Ja mikä parasta, ei yhtään uutta julistetta, taulunkehystä tahi naulanreikää!

Kunnia kolmen viimeisen kuvan ottamiselle menee kollegalle - kiitos kuvista ja työseurasta! Jänskää vaihtelua välillä olla bloggaritapahtumassa duunistöis, mutta olipa kiva nähdä monia tuttuja!

Eipä muuten ensi viikollakaan levätä laakereilla. Mies sujahtaa viideksi päiväksi työreissulle Roomaan (roikale) ja työrintamallakin riittää jos jonkinmoista erinomanlaista. Taas tarvitaan runsaasti ennaltasuunnittelua ja lähisukulaisten kuljetusapua. 

torstai 21. huhtikuuta 2016

voihan räkä





Flunssa minkä teit! Syytän ikkunanpesua ja harhaluuloa, että ilma oli keväisen lämmintä eikä kaulaliinalle ollut tarvetta. Sunnuntai-illalla kurkkuun kasvoi kaktus ja loput varmaan arvaattekin. Työntekoa ei toki flunssa haittaa, mutta eipähän ole lenkkitossuja tarvinnut laittaa jalkaan koko viikkoon. Nyt jo helpottaa, ehkä huomenna voisi kevyesti laittaa jalkaa toisen eteen?

Tyttöjen ilta joka toinen keskiviikko. Tällä kertaa tehtiin lettejä ja höpöteltiin.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

pelkästään positiivista




Tämän päivän ikkunanpesusaldo oli huomasti eilistä laihempi, kurkku tuntui karhealta ja ulkona satoi vettä. Suhmuraisen sunnuntaipäivän kirkastajat olivat heppatytön synttärijuhlat, Strömsö ja suussasulaava lampaankare.

Lenkkikenkä ei noussut tällä viikolla kuin kerran, pattiin ottaa sekin. Mutta, monenmonta kivaa niin työrintamalla kuin kotopuolessakin puhaltavaa uutta tuulta tulevien viikkojen aikana odotettavissa. Positiivisin rinnoin siis uuteen viikkoon! 

lauantai 16. huhtikuuta 2016

no nyt näkyy





Kurvailimme tänään aurinkoisen vapaapäivän kunniaksi Turkuun. Vierailuun Aurajoen suulla sijaitsevaan maamme ensimmäiseen pääkaupunkiin onkin muuten nyt pari erittäin hyvää syytä lisää. Aiempien hyvien syiden lisäksi kaupunkiin on avattu männäviikolla maailman mainioimmat vaatetus- ja sisustusliikkeet. Iso peukku!

Iso peukku myös ikkunanpesulle. Pistelin pesten menemään neljä (jep, neljä) ikkunaa rehellisesti ja puhtaasti punaviinin voimalla. Niin että ehkä ikkunoiden pesemisessä on sittenkin jotain järkeä?

torstai 14. huhtikuuta 2016

kaikenmoisia koettelemuksia





Toinen kävi leikkauksessa ja toinen piti saksalaiselle sijoittajaryhmälle katsauksen sosiaalisesta mediasta. Molemmat huisin jännittäviä lajissaan - kummatkin koettelemukset menivät kuitenkin hyvin ja nyt toinen ottaa lasillisen molempien kunniaksi. Nurkan takana kurkkiva viikonloppukaan ei tullutkaan yhtään liian aikaisin.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

ja taas mennään






Viikonloppu suhjahti menemään taas ihan liian nopeasti. Vaikka tulihan monia asioita tehtyä ja koettua. Kuten esimerkiksi tuo pihan haravointi. Nyt saa harava olla varaston nurkassa syksyyn saakka. Ja onneksi postimerkin kokoinen pihamme oli parissa tunnissa putsattu.

Ensi viikko jännittää. Loppuviikosta mennään mukavuusalueen ulkopuolelle niin, että on näkynyt jo unissakin. On myös monenmoista muuta ylimääräistä liikettä, jotka saavat perheen arjen napakasti sekaisin ja säädettävää riittää. Onneksi ympäriltä löytyy apuun tiukan paikan tullen rientävää tukiverkostoa, jota ilman ei eri suuntiin säntäilevä kolmen kombo ei selviäisi.

perjantai 8. huhtikuuta 2016

myrtsejä kissoja ja piknik-risteilyjä






Huh, olipahan viikko. On menty ja meinattu, olotila toisinaan yhtä hilpeä kuin myrtsillä kissalla. Kun on pari iltaa hypännyt bussiin vasta iltakuudelta ollakseen kotona edes pari minuuttia ennen lapsosen nukkumaan menoa, tekee mieli viettää jok'ikinen valveillaolon sadasosasekunti pientä pirpanaa nuuhkutellen. Huomenna Mummi saapi vuorostaan nuuhkutella hetkisen kun juoksuporukan palautusristeilylle rientää iloinen joukkio seilaamaan piknik-risteilyn ajaksi. Kerta se on piknik-risteilyllekin ensimmäinen.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

no nyt vihertää







Olen aina ihaillut noita upeita kuvia makuuhuoneista, joissa tyylikkäästi ryppyiset pellavalakanat rennosti vaan noin kauniisti asettuvat sängynpäälle ja huutavat sisustamiseen innostuneita kuluttamaan. Sisustustrendiin myöhännäisheränneenä löysin tarjouslaarista päheänväriset vihreät pellavalakanat, jotka värjäävät auringonpaisteessa makkarin kauttaaltaan pirteän vihreäksi.

perjantai 1. huhtikuuta 2016

syö silliä






Samoilla, erittäin hyvin toimivilla jekuilla mennään vuodesta toiseen, tänä vuonna poro vaihtui leijonaan mikä onkin huomattavasti uskottavampi jekkueläin näille leveyspiireille. Muutoin ei Aniliini aprillipiloilla hehkuttele, mutta työmaalla sai hienosti narutettua muutamaa sosiaalisen median tallaajaa.

Se olis viikonloppu ja Jalpaikkakin kääntyi nurinperin. Tästä on hyvä jatkaa.