sunnuntai 31. tammikuuta 2016

kuha tykkää lenkkeilystä









Vielä kerran pinkkiä liinaa pöytään tytöt ja pojat! Kuukauden kestänyt kuin festivaalisvääreihin noussut synttärijuhlinta saatiin aamulla tämän vuoden osalta päätökseen, kun päiväkodin tärkeimmät tulivat krebaamaan niin että talosta meinasi lähteä katto. No ei vais, mutta kyllähän te tiedätte nuo kuusivuotiaat pikkubilettäjät, jotka osaavat turkulaisen teinihurmurin biisien sanat ulkoa ja voivat hyppiä koko diskoilun ajan ylösalassinnetänne ilman hengästymisestä tietoakaan.

Kävin bileiden jälkeen reippaalla lenkillä ottaen ilon irti koko viikon edestä. Vein samalla vanhuksille loppuja leivoksia, etteivät jäisi tänne kiusausta aiheuttamaan meiningillä vie mennessäs, tuo tullessas - matkaan lähti tuliaisia mökiltä ja loppulenkki menikin tampaten savustettu kuha toisessa kädessä heiluen.

lauantai 30. tammikuuta 2016

elämää sisustusbloggarin kanssa


2/3 tämän jengin jäsenistä suhtautuu pakonomaisen negatiivisesti hyviin tuoksuihin. Sisustusbloggaaja kun kantaa kotiin huumaavantuoksuisen liljan, tuon yhden kauniin oksan, löytyy se parin päivän päästä parvekkeelta. Sitä ennen on toki useampaan kertaan mainittu, että "nenä vuotaa", "mikä täällä haisee", "pitääks noita haisevia kukkia aina ostaa" - muutamia nyt mainitakseni.

Voitte siis kuvitella tuon reaktion, kun sisustusbloggaaja intopiukeena töistä tullessaan kaivoi repustaan työmaaltaan saatuja, upeita Ipuron huonetuoksuja. Nyt tuoksun kanssa on yhteiseloa vietetty noin 24h ja ainut kommentti kauppareissun jälkeen kuului: "ihan kuin täällä olisi leivottu". (Leivottu? Meillä? Whooot?)

Sisustusbloggaaja 1, muu jengi 0.

perjantai 29. tammikuuta 2016

paussi






Flunssa tuli taloon ja vähensi reippailuhetkiä kertaheitolla. Tuntuu, että iltatoiminnoista puuttuu jotain olennaista. Toivottavasti jo viikonlopun aikana nenäontelot raikastuvat ja kuntoilu pääsee taas vauhtiinsa. Erityisesti jännää onkin huomata, ettei reippailu ollutkaan pelkkä vuodenvaihteen villitys vaan ihan oikein elämänmuutos kerrassaan.

Ellei muuta niin kukilta vois vaihtaa mullat. Mutta ensin nenäliinat (muillekin) esille - SuomiLovea pukkaa.

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

hyötyliikuntaa ja pinkkejä liinoja







Taivas on tarjonnut tänään hyötyliikuntaa, jota tuli toteutettua ihan jopa aamuin illoin. Nyt on lunta luotu sen verran yhden talven tarpeeseen, että plussakelit saavat ilomielin tulla ja kevät vaikka siihen samaan syssyyn.

Tupa täyttyi kaveriporukasta lapsosineen, sillä pöytää koristi jälleen pinkki liina. Ensi viikonloppuna vielä en gång till ja diskomeiningillä likkaporukalla. 

lauantai 23. tammikuuta 2016

tää on kaunis päivä, mä oon sopivasti onnellinen


Parasta viikonlopussa on se vaaleansininen lauantai-iltapäivän hetki, kun on juuri reippaasti tampannut menemään ulkona ysäripopit korvissa, kotona sinne tänne sytytetyt kynttilät ja olkkarissa soi hiljaa hissimusiikki. Päikkärinpöpperöinen Ipana sujahtaa lämpimänä kainaloon ja mietitään yhdessä, mitäs seuraavaksi tehtäis.

No katsotaan vaikka Muumi-leffaa ja syödään poppareita.

torstai 21. tammikuuta 2016

aika erinomanlaista







Onhan täs tosiaan ollu vähän kaikenlaista jyystöö. Lomamatkan aikaerorasituksista ollaan pikkuhiljaa selvitty, tosin yksi keuhkokuumetapaus havaittu eikä paukkupakkasiin pysty tottumaan ikinä. Iltojen pelkästään positiivissävytteiset väsymykset johtuvat pelkästään niistä uusista tuulista, jotka alkoivat puhaltaa työrintamalla heti alkuviikosta. Ja minkälaiset tuulet! Aikast raikkaat ja mielenkiintoiset!

Viikonloppu lymyilee jo kulman takana. Luvassa krebailua ja reippailua. Välikohtiin sokeripullailua ja laiskottelua.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

one down, 2 to go








On jälleen se aika vuodesta, kun kaapista etsitään pinkein mahdollinen liina, sillä ja muilla pinkeillä herkuilla kuorrutetaan ruokapöytä ja kutsutaan suvunmiehet ja -naiset aamiaisbrunssille. Sama toistetaan vuodesta riippuen useampaan kertaan, tällä kertaa näin tapahtuu kolmesti.

Juhlinnan jälkeen reipas lenkki auringonpaisteessa - fiilis oli melkein yhtä mahtava kuin viime viikolla hiekkarannalla. Siis melkein.

lauantai 16. tammikuuta 2016

väsy väsy västäräkki





Jösses tätä auringon, valon, lumen, kylmyyden ja pölyn määrää! Ellei ensi viikolla olisi tapahtumassa jotain todella mielenkiintoista, lähtisin takasin aurinkoon laiskottelemaan.

Nahka natisee liitoksissaan ja pitäisi käytännössä uida rasvassa 24/7 jottei olo olisi jatkuvasti kireä. Ainut ilo kotiinpaluussa on aamuiset reippaushetket, jotka eilen aloitettiin kolmelta, tänään neljältä ja huomenna ehkä viideltä. Kuinka kummasti sitä saakaan aikaiseksi kun herää ennen aamulehden kolahdusta ihmetellen hyttysetöntä residenssiä. Ne illat taas... Mannosen maukuessa sääkarttoja silmä lurpsahtaa kiinni ihan huomaamatta.

tiistai 12. tammikuuta 2016

happy ending








Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös lomamme paratiisisaarella. Huomenna aamulla pakkaamme laukut, kiiruhdamme lähimmälle lentokentälle ja suhautamme viettämään yhden yön Bangkokissa (ja maailman on sun osteri). Kotimatka jatkuu jälleen torstaina aamulla pitkänpulskealla lennolla (mutta uudenkarhella masiinalla!) kohti lumimyräköitä, lumikaaoksia ja lumeen hautautuneita autoja. Tuskin siis maltamme odottaa!

maanantai 11. tammikuuta 2016

takapihan maanantaimarkkinat









Melkein huoneemme ikkunan alla, Oilin majapaikan kyljessä järjestetään maanantaisin markkinat, jonne me ruskuaisturistit ryntäsimme ennen lounasta. Kuuma oli ku fan, myyntikojujen väliin ei mahtunut vinoinkaan tuulenvire. Mukaan lähti maailman tuoreimpaa ananasta, kuivattuja hilejä ja sitruunaruohoa kotiinviemisiksi. Eräs hankinta oli tietenkin ylitse muiden.

Taidetaanpa kipasta hakemaan vielä yhdet ananiakset.