Täällä ollaan, vaikka hiljaiselon puolelle onkin sujahtanut. Jouluvalmistelut siis aloitettu, blogia pidempään tiirailleet tahi bloggaajan noin muuten tuntevat tietävät varsin hyvin, että Aniliinissa (tänäkin vuonna) joulu saapui jo kuun alussa ja näillä releillä mennään jouluun saakka. Soi jouluradio tai Spotifyn joululaululistat, kynttilöitä poltetaan (jopa molemmista päistä toisinaan) ja Ipanalla päässä tonttulakki. Mietitään lahjoja, hankitaan lisää joulukukkia ja muistetaan antaa joulukuuselle vettä. Rivakka arki vaatii ehdottomasti vastapainoksi erittäin laiskan viikonlopun.
Kyllä vain, muistin, että Anilandian kuusi on kurkittavissa jo hyvissä ajoin! Ja voi kuulkaa, olisi lähtenyt meidänkin mukaan eilen, jos autoon olisi mahtunut. Oltiin vaan koko porukan voimin tontun talolla, josta kuusi on useampina vuosina hankittu ja auto oli siten jo ihmisiä täynnä. Olisi pitänyt laittaa kattoteline ennen lähtöä ja virittää se puu sitten sinne. Mutta eipä hätää, tällä viikolla se puu saapuu ja ihan kuusisafarille meinasivat nuo perheen kaksi vanhinta miestä lähteä.
VastaaPoistaMukavaa viikkoa sinne! Kääk, se jouluhan on jo ensi viikolla! Ja minä vasta eilen tilasin kuvakortit. Näinköhän niistä tulee joulupostia...
Ja nyt kun lasketaan niin joulu on vielä lähempänä! Huh, huomenna täytyy ehkä vähän tonttuilla.
Poista