sunnuntai 23. elokuuta 2015

ehkä vähän blääh






Taitaa olla viimeiset hetket tänä vuonna viettää lounashetkiä parvekkeella. Siis niin että tarkenee kesähepenein. Mojitot toki maistuu niin kauan kun minttu pysyy hengissä vihervitriinissä.

Sananen säästä. Aamut alkaa olla jo melko kylmiä. Kun seitsemän aikaan värjöttelee bussi- tai juna-asemalla nilkat paljaana (koska iltapäivällä on kesä) kymmenessä asteessa ja siitä parin tunnin päästä kipittää vauhdilla toimistolle saaden hienoisen hien pintaan, on flunssan tulo melkein varmaa. Ja tulihan se tosiaankin, tosin on nyt jo saavuttanut vaiheen, ettei tupot nenässä tarvitse kotioloissa hiippailla (helpottaa muuten huomattavasti niistämistä).

Kaipaan uutta projektia. Ei mitään talonrakennussäätöä, vaan jotain. Työpaikanvaihdoskuvion ja arkikaaoshallinnan keskelle, mutta silti. Pesin aamulla pari ikkunaa, vaihdoin parille kukalle mullat (keväällä vissiin ne mullat kuuluisi vaihtaa) nakkelin kukat eri järjestykseen ikkunaan, mutta eipä tuonut pelkästään kukkien paapominen tarvittavaa apua muutoshalukkuudelle. Ehkä Netflixistä löytyisi joku uusi sarja katsottavaksi? Siitä ainakin saisi projektia monelle illalle.

4 kommenttia:

  1. No tää on vähän kyllä tämmöstä aikaa. Yhtenä aamuna oli vain +8 kun menin töihin, pyöräillessä kyllä tarkenee tosin. Koulutkin alkoi, nyt lapset lenssussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu että monella on nyt flunssaa! Tylsintä ettei pääse pitkään aikaan urheilemaan, vähän lenkkijalkaa kutkuttaisi. Ehkä kevyesti uskaltaisin tänään illalla :)

      Poista
  2. Ne ovat vain sääntöjä..vaihda mulla keväällä...hyvinhän se käy näin syyskesästäkin....kokemusta on..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eiköhän ne kukat oo ihan iloissaan vaan syysmultien vaihdostakin :) Nyt on sitä paitsi paljon helpompaakin, kun vaan kantaa kukat ulos nurmikolle ja vaihtaa siellä - eipähän tarvitse siivoa sisällä multia!

      Poista