perjantai 31. heinäkuuta 2015

who cut the cheese?








Lomamatka lusittu ja kotona ollaan! On siis totuttava jälleen sukkien käyttöön ja pitkähihaisiin kaapuihin. Toscanan aurinkoa ja lomamatkaa voi käydä helposti muistuttamassa mieleen availemalla jääkaapia ja nuuhkuttamalla vienon, mutta hyvin voimakkaan tuoksuista pecorino-juustoa.

Vanhat nurkat alkoi kyllästyttää ja olohuone saikin sisustuksellisen innostuksen huumassa kokea pienehkön kasvonkohotuksen. Sohvalta on nyt mm. huikeat kyyläysnäkymät kadulle telkkarin suuntaan.

Mikäs tässä, viikonloppu edessä. Yksi lomaviikkokin ennen uusia työseikkailuja.

maanantai 27. heinäkuuta 2015

molto bene









Tsaukki! Angelan nettiyhteys pikkasen tökkii, joten bloggarihommat jää vähän vähäisemmälle. Ehkä myös auringolla, italialaisella ruoalla & juomalla ja ilta-autoilulla saattaa olla osuutensa pienenpieneen blogihiljaisuuteen.

Eilen asetettiin kaktusauton nokka kohti Pienzaa - kaupunkia, joka on tunnettu mm. pecorino-juustoistaan. Ja onhan kaupungissa myös kuvattu kohtauksia Englantilainen potilas -elokuvasta. Tottakai turistienkin matkaan tarttui möhkäle tuota ihmeellistä maailmankuulua juustoa - sitäpä tullaan kotosalla nauttimaan ehkä koko loppuvuosi.

Tänään iltasella kurvailemme Montepulcianoon, josta syysiltoja piristämään roudataan alueen parhaimmat viinit. Sitä ennen kuitenkin lähitienoon isoimpaan outlet-myymälään, jossa saattaa tapahtua pienehköt shoppailuöverit. Ehkä, en tiedä.

perjantai 24. heinäkuuta 2015

kohteessa










Täällä ollaan, Angela-rouvan lihapatojen äärellä Toscanan kuuman auringon alla. Auton ulkolämpötilasta kertova mittari näytti eilen ajomatkalla parhaimmillaan +39 astetta. Meinaan aikamoinen muutos suomilikalle!

Normisetillä mennään ja sitähän haettiin. Päivityksenä viime kertoihin, että joka päivä pitää syödä jäätelöä.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

jälleennäkemisiä ja hankintamietteitä









Mökillä oli varsin mukavaa, etenkin kun sade loppui illaksi, meren pinta muuttui tasaiseksi ja kesäisen yön äänenä kuului pelkästään vieno laineen liplatus rantakalliolle. Kotona taas voi kuunnella sateen ropinaa alakerran keinussa miettien, että pitääköhän lomamatkalle hommata uudet släbärit. Sanotaanko vaikka, että tällä kertaa lomamatkamme on erityisen odotettu.

Erityisen odotettu oli myös sunnuntai-iltapäivän kohokohta, kun Ipana pääsi pitkästä aikaa leikkimään päivähoitoajan tovereiden kanssa. Vaikka vuodenpäivät on hurjasteltu eri hoitopaikoissa, yhteiselo ja -meno oli samanlaista kuin silloin aikanaan!

torstai 16. heinäkuuta 2015

torstai on toivoa täynnä







Tänään oli ensimmäinen päivä eilisen maakuntamatkailun jälkeen, jolloin liikuimme kylillä ihan noin vain ihmisten ilmoilla. Korkkasimme myös iltatorin - tuon kylän torilla järjestettävän kesäisen torstaikarkelon, jonne ihan kauempaakin riennetään kuuluisia artisteja kuuntelemaan, torikojujen väleihin kiertelemään tai ihan vaan meidän tyyliin sokeripullalle.

Huomenna kutsuu saaristo ja kesämökki, koska vaihtelu virkistää.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

maakuntamatkailua









Kotikylämme on saanut viime viikkoina ikävämpiä uutisotsikoita osakseen. Siksipä tässä muutama kuvanen tämän päivän autoilureissulta - upeita ja positiivisia asoita, jotka tekevät tästä kotikylästämme maailman parhaimman paikan asua.

Kurvailimme Mathildedalin Kyläpanimon puotiin ja kotiin viemisiksi tuotiin kylillä pantua olutta ja kyläleipurin tekemää leipää. Varsin maittava lounas syötiin meren rannalla Ruukin Krouvin ravintolassa ja kotimatkalla pistäydyimme vielä jälkkärillä Opaliinan kahvilassa.

Aiettä.

tiistai 14. heinäkuuta 2015

tarjotinpöytää ja raparperimehua






Pidempiaikainen sisustuksellinen haave toteutui - olohuoneessa on vihdoin arvoisensa pöytä ja muisto menneestä seitsemästä vuodesta. Ja koska pöytä on THE tarjotinpöytä, pitää sen päällä tietenkin olla THE lehti.

Vallitseva säätila on ehkä puhutuin aihe tällä hetkellä missä ikinä liikkuukaan. Parhaillaan sataa vettä niin että kattoon ropisee. Lomalla ei sadekaan haittaa, sillä alennusmyynneistä bongattua kesämekkoa voi tarvittaessa ulkoiluttaa sisätiloissa.

Pahkena, joku on taas syönyt kaikki herneet ja mansikat! Haiskahtaa torireissulta huomenna.