lauantai 14. maaliskuuta 2015

kirpparimeininkiä











Blogia pidempään seuranneet ovat varmasti tietoisia siitä, että bloginpitäjä pruukaa olemaan varsinainen kirppishai. Tyypilliseksi sunnuntaiaamun harrastukseksi on muodostunut kävelytoiminnallisuus, joka kiertää muutamien kylän kirpputorien kautta. Aluksi harrastustoiminnan ansiosta mukaan tarttui jos jonkinmoista, alkuhuumaa näet. Nyttemmin kirpparisilmä on alkanut olla tarkempi ja useammin kotiin tullaan tyhjin käsin, mutta jos ei tulla, on kirpparilöytö ollut sitäkin arvokkaampi.

Kirpparihengessä tavaraa liikkuu toki myös toiseen suuntaan. Liikkuisi useamminkin, ellei työkuviot ja muut arjen puuhastelut veisi kaikkea aikaa viikosta.

Kylille avattiin viime keväänä uudentyyppinen kirppis, Selected 2nd Hand, joka totisesti erottuu positiivisesti edukseen muihin tienoolla oleviin kirpputoreihin verrattuna. Jo kirpparin miljöö on poikkeuksellisen viehättävä, se nimittäin sijaitsee vanhassa nahkatehtaassa.

Ratkaisevaksi kirpparipöydän valinta-argumentiksi koitui kuitenkin se, että Selected 2nd Handin täydenpalvelun paketti on jotain, mitä muilla kirppareilla ei ole tarjolla sopien meikäläisen elämäntilanteeseen paremmin kuin hyvin - ja kokonaispaketista on todellakin valmis maksamaan muutaman euron extraa. Kirpparipöytä kun usein vaatii siivousta ja laittoa, jotta myytävät tuotteet olisivat parhaalla mahdollisella tavalla esillä ostostapahtuman houkuttelemisiksi. Myös tuotteiden hinnoittelutuskaa ei tarvitse sietää - tällä kertaa riitti, että kiikutti muutaman sinisen kassillisen paikalle ja kirpparin tädit hoitavat loput! Aivan mielettömän kätevää, eikö!

Omalla kirpparipöydällä tapahtuvaa myyntiaktiivisuutta voi kätsysti seurata nettipalvelun kautta. Käsittääkseni tämäkin, täydenpalvelun paketin lisäksi siis, on kirpparin erikoisuus, millä erottua muista kylän lukuisista kirpputoreista.

Kirpputorin lisäksi nahkatehtaan tiloissa toimii tanskalaistyypinen sisustus- ja vaatemerkkien malli- ja poistokappaleiden outlet-myymälä, johon saisi muuten mukavasti kulutettua oman kirpparipöydän tienestit. Aamun kuvauskeikalla oli tyydyttävä pelkästään ihailemaan ja huokailemaan.

Yhteistyössä Selected 2nd Hand

4 kommenttia:

  1. Tiedän minne seuraavan kerran suuntaan, kun on kirppisnälkä.

    VastaaPoista
  2. Juuri puhuttiin äitini kanssa, että pitäisi pitkästä aikaa lähteä Saloon kirpparikierrokselle, joten todella kiva kuulla tällaisesta uutuudesta. Upea miljöö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen! Tervetuloa hoodeille :)

      Poista