perjantai 31. lokakuuta 2014
torstai 30. lokakuuta 2014
keskiviikko 29. lokakuuta 2014
tiistai 28. lokakuuta 2014
maanantai 27. lokakuuta 2014
sunnuntai 26. lokakuuta 2014
sunnuntai
Voi pojat mikä viikko! Uusiin, upeisiin ihmisiin tutustumista (kiitos vielä eilisen loppuhuipennuksesta erityisesti Laura ja Miia!). Töitä monenmoista. Bussipysäkillä palelemista ja halloweenkostyymin suunnittelua. Muumilevyn kuutelemista ja Ipanan hassuille höpötyksille kikattamista. Kaikenlaista!
Ensi viikolle onkin kuulkaa joka päivälle luvassa jotakin. Homma kulkee nimellä värihaaste, johon Aniliinikin sai kutsuhuudon kahdelta upealta bloggaajamirkulta, Elisalta ja Lydeltä - kiitos teille! Viikon kaikki valoisat hetket on käytetty hyväksi ja kameran kanssa talossa hääritty. Toivottavasti viihdytte yhden arkiviikon mittaisen värihaasteen parissa, ainakin meikäläisellä oli haastavan mukavaa seikkailla uusia kuvakulmia etsimässä!
keskiviikko 22. lokakuuta 2014
selkiyttämistä
Lapsukaisen huone siis koki viikonlopun aikana huikean fyysisen muutoksen. Henkisesti muutos oli kuitenkin palkitsevin - projekti, josta oltiin puhuttu jokin tovi saatiin vihdoin verhoineen ja ikkunapesuineen tehtyä. Tavarat saatiin selkiytettyä omiin paikkoihinsa ja leikkitilaa on nyt entistä enemmän.
Käytännössä homma saatiin kuitattua valmiiksi pelkästään näppärillä järjestelyteknisillä toimenpiteillä yhden sateisen sunnuntai-iltapäivän aikana. Kylläpä on mieli hyvä, kun itse asukkikin on tyytyväinen lopputulokseen.
sunnuntai 19. lokakuuta 2014
sadepäivän puuhaa
Siivousurakan alku näytti todella lupaavalta kun 20 sekunnin jälkeen jo itkua tuherrettiin. Totta tosiaan aiheesta, kun äitinsä oli yhtä 50:stä vessapaperirullasta pois heittämässä. Pienen neuvottelutuokion jälkeen konsensus hienosti löydettiin ja loppusiivous sujui helposti kuin heinänteko. Nyt on lapsella siisti huone, tilaa leikkiä ja lelut helposti saatavilla. Nelinkertain hurraa huuto jopa ikkunan pesulle, koska pesurättiä tuo ikkuna on viimeksi nähnyt muuttaessa.
Näinpä tämän aktiiviviikonlopun jälkeen voi mukavin mielin rientää arkea kohti, joka on täynnä hommeleita, jumppaa ja menoa jos jonkinmoista.
lauantai 18. lokakuuta 2014
leppoisasti
Ruksi seinään ja sujahtaen mukavuusalueen ulkopuolelle! Oltiin nimittäin koko perheen voimin haravointipuuhissa! Vaikka yläkropan lihaksissa rykiminen nyt tuntuu, onpa metkanhyvä mieli. Ja ulkoilmailua kerrakseen.
Mitäs muuta? Ekat gaalajuhlallisuudet onnistuneesti takana ja vaikeasti puettava kolttukin löydettiin. Kaupantäti antoi jopa alennusta, todennköisesti säälistä kun näki asiakkaan elikkäs meikäläisen ähisevän mekkoa sovituskopissa ylle. Ja sama asu sujautetaan vaikeasti ylle hieman eri assessöörein ensi viikolla.
Huomenna vähän synttäreiden juhlintaa ja Ipanan huoneen siivousfiksausta. On näet noin neljän asumisvuoden jälkeen aika laittaa lapselle ikkunaan verhot plus tuunailla tarpeettomia leluja säilöön toisaalle. Paha rasti, sillä lapsi on harmillisesti perinnyt isältänsä tietynlaisen hamstrauspiirteen. Jos itku pääsee pelkästään sillä, että äitinsä on kantanut hobbymateriaaliksi tarkoitetun jäätelötikun roskikseen, tarvitaan todennöisesti huomisen siivousprojektin aikana melkoisen pitkää pinnaa ja neuvottelukykyä.
Lokakuista lauantai-iltaa! Pitää tästä rientää Ipanan kauppaan - kauppiaspuuhailu on näköjään verissä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)