sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

konfirmaatio










Heipat sateiseen sunnuntaihin! Herättiin koko perhe äskettäin piskuisilta kauneusunilta - päivä on ollut sen verran jännä että oli pakko hieman silmää ummistaa. Tänään on vietetty nimittäin kummipojan rippijuhlia!

Työmatkailut on nyt onneksi vähäksi aikaa matkailtu, viikko vielä sorvia, sitten lomps ja seuraavan kerran lentokoneeseen kipitämme aurinko, lusmuilu ja prosciutto silmissä kiiluen.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

these sneakers are made for walking





Kiitos teille edellisen postauksen kommenteista. On oikeasti mahtavaa miten huikeeta porukkaa siellä ruudun toisella puolella onkaan. Kyllähän mää sen tiesinkin!

Eli jatkossa mennään fiiliksellä mikä milloinkin tuntuu parhaalta. Huomenna meikätyttö nakkaa nuo uutukaiset (limited edition, toim.huom.) lenkkarit jalkaan ja suikahtaa loppuviikoksi työskentelemään Lontooseen. See you later alligator!

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

loppujuhannuksen ajatelmia







Viime yönä puoli kahdelta unettomuuspuuskissani mietiskelin mm. Aniliinin kohtaloa. Postaustahti huippuvuosista on hiipunut huimasti, kaikenmoiset tärkeämmät jutskat ovat vieneet mennessään, Anilandiassa nurkat tuntuvat ziljoonakertaa kuvatuilta eikä järkevää sanottavaa aina ole. Lopettamisesta tuli ahdistunut olo eikä uni tullut silmään sitten millään (plus alkoi ukkostaa). Tämän päivän päivän jatkuva sade, kylmänkalseus ja väsyneen kohmea olo ketuttaa entisestään.

Lopputulema on se, että nyt on kesä eikä ressata pidä! Asiat hoituvat omalla painollaan niinkuin on hoituakseen, eiks jeh?

lauantai 21. kesäkuuta 2014

täydellinen pikkupuuhasteluun, siis se juhannus








Hentoiset koiranputket saivat kelvata juhannuskukkina - kaupunkialueen kukkatarjonta on aika niukanpuoleista. Kauemmaksi ei jaksanut lähteä kirmaamaan, koska ulkona on kylmä ku faan.

Viime viikkojen jatkuva menoputki (joka jatkuu vielä ensi viikon, mutta sitten helpottaa) on johtanut siihen, että kaikenmoista pikkusälää on jäänyt tekemättä. Tämmöinen juhannuksen aika ylimääräisine lomapäivineen ja sen kummempine etukäteissuunnitelmineen on juuri oivaa aikaa kaikenmoiseen pikkupuuhasteluun. Ja uskomattomaan ylensyöntiin. Pakko vissiin lähteä käymään ihmisten ilmoilla, sillä meillä loppus just kaasugrillistä hönkä.

perjantai 20. kesäkuuta 2014

keskikesää









Tänä juhannuksena me ei lähdetty mihinkään ja tehdään mitä huvittaa. Kuten esimerkiksi heitetään juhannuslöylyt hetimiten aamupalan jälkeen tai hinkataan sisärappuset putipuhtaaksi ennen päikkäreitä. Ainut stressaava tekijä tällä hetkellä taitaa olla, että mistä saataisiin keittiön pöydälle juhannuskukkia. Kirmausta kukkaniityllä siis tiedossa!

tiistai 17. kesäkuuta 2014

ellei muusta, niin vaikkapa sitten säästä








Omat tutut nurkat tuntuvat lähestulkoon viehättäviltä kun käy hetkeksi kurkistelemassa toisaalla. Belgialainen aamupala herkullisine juustoineen, marmeladikroisantteineen ja pullapitkoineen on aina hyvä idea, mutta aamupalapöydässä nyt vaan pitää olla ehtaa vihannesta!

Juuja ottamatta sen enempää kantaa kaikkialla villiintyneeseen sääkeskusteluun, Ipana tietää että aurinkolasit ovat passeli varuste myös lumisokeuden ehkäisyyn.

maanantai 16. kesäkuuta 2014

viime viikolla ja tällä viikolla








Huh, Aniliinissa on ollut sangen vaisua menoa viime päivinä! Mutta täällä toki ollaan vaikkei kuvia kuulu tai tekstiä synny. Viikonloppuna kirmailimme Belgian maalla kera sekalaisen, eurooppalaisista kanssakumppaneista koostuvan joukon. Kylläpä taas oli hauskaa! Myös kolme peräkkäistä yötä viiden tunnin nukkumisella on hauskaa! Tämän viikon voisi helposti pyhittää normaalille toiminnalle, kuten vaikkapa paremmalle yönukkumiselle ja kotikolossa hengaamiselle, mutta parin päivän työreissu länsinaapuriin pitää huolen siitä ettei tämäkään viikko mene ihan normisuunnitelmien mukaan. Ei haittaa, koska näköpiirissä siintää myös loma!

maanantai 9. kesäkuuta 2014

matosta asiaa ja vähän muustakin







Talon mattotarjontaa pistettiin kiertoon jolloin keittiö huusi pöydän alle mustavalkoista kolmiota. Mattokutsuun oli helppo vastata suuntaamalla auton keula kohti sinikeltaista tavarataloa.

Pitkin muuten kertomani miten taannoinen case-vihervitriini saatiin päätökseen. Ensiksi todettakoon, että reklamaatioon reagointi useimpien viestien jälkeen myyjätahon päässä ei hirveästi kehuja saa, mutta kun puheväleihin päästiin itse valmistajan kanssa, alkoi homma mukavasti rokata. Lopputuloksena meilläpä pihalla nököttää kompostori pakkausmuoveissaan! Näet viallisen vihervitriinin tilalle olisi toimitettu uusi vastaavanlainen ja näin ollen Mies olisi jälleen päässyt kokoamispuuhiin. Valmistaja tarjosi vastikkeeksi jotakin muuta tuotetta valikoimistaan ja pikkaraiselle kompostorillehan löytyi tarve. Kas näin molemmat osapuolet olivat tyytyväisiä lopputulemaan ja vihervitriinin virheet Mies lupasi siistiä itse maalaamalla.

Mutta pitää valmistautuman jälleen maanantain telkkaritarjontaa varten. Voi tytöt ja pojat miten jännästi päättyikään edelliskertainen Game of Thrones, huhheijakkaa!