maanantai 19. toukokuuta 2014

myrskyn jälkeen







Meillä tytöillä on tällä viikolla tyttöjen ilta monena eri päivänä ja näistä ensimmäistä vietettiin tänään. Tylsän lyhyenläntiähän illat ovat kun töistä on kotona vasta melkein kuudelta (kiitokset ruuhkaan jumiutuneelle siististi coolille) ja Ipanahan on Pappa kainalossa jo untenmailla kahdeksalta. Mutta tokihan me ehdittiin vaikka mitä! Esimerkiksi käymään jätskillä ja siivoamaan ukkosmyrskyn jälkiä pihalta. Pihalla riittääkin tänä keväänä enemmän ihmeteltävää kuin koskaan. Syksyllä istutetut tulppaanit ovat vihdoin kukassa, kuten myös naapurintädin kirsikkapuu.

Nyt himotelkkarikyylääjän pitää asemoituman kyyläysasentoon, sillä pikapuolin alkaa hirvittävimpään kohtaan viikko sitten jäänyt Good Wife. Gottago!

2 kommenttia:

  1. Pieni kisuköllöttelijä♥ Ja ihana tunika sulla tossa edellisessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Lapsonen alkaa tuntea äitinsä liikkeet blogikuvaamisen suhteen kun pyysi ottamaan kuvan matolla köllöttelystä "sinne sun blogiin".

      Poista