Anilandia on taas onneksi täynnä villiä melskettä kun pieni leirikoululainen palasi viikonloppuleiriltänsä isänsä kanssa. Menoa leirillä taatusti riitti, sillä pienokaiselle maittoi päivällä ennätykselliset melkein kolmen tunnin päiväunet.
Aamusella oli aikaa puunata talo ja käydä lähikirpputorilla. Sieltäpä täkänähaukka bongasi huikean täkänäisen, jonka loppusijoituspaikka löytyy tädin luota. Jos joku mielii vastaavanlaista täkänää, voin tarvittaessa pitää edelleen täkänäsilmät auki haukan lailla.
Piti vähän käyttää googlea :)
VastaaPoistaOi chilit miten ne on jo hianot. Mä oikasin ja parvekkeella hoitoa vaatii jo 20-senttinen yksilö.
Yöksi nostan aina sisään. Sen verran jaksan hoitaa. Pysynyt hengissä jo ainakin viikon. Luki aikainen ja satoisa. Sopii tällaiselle malttamattomalle.
Seuraavan kerran kun nähdään niin saat multa tuommoisen hilin jos tahdot. Tai siis kahta muutakin lajiketta, jotka on kasvamassa ikkunalaudalla! Hyvä on vielä tosiaan yöksi nostaa hili sisälle. Mulla meinas yhtenä vuonna ottaa herneen nenään, kun nakkasin liian ajoissa pihalle ja sille tiellehän se unohtui. Piti hyvin hoitaa ja lempeitä jutella, niin kyllähän se siitä tokeni.
PoistaKuulostaa lupaukselta!
PoistaNo ehdottomasti!!!
PoistaKovasti siellä on kasvun ihmettä tapahtunut...:) Hienon leirutodistuksen tyttö saanut..:))
VastaaPoistaHilit on kyllä mukavasti ottanut kasvua ikkunalaudalla. Toivottavasti se pääsiäisenä tilattu vihervitriini toimitetaan pian, niin saan kaverit ulkosalle karaistumaan!
PoistaHienot hilit on, itsekin harkitsen vakavasti josko tänä vuonna kokeilisi noita ekaa kertaa. Ihan outo on tuo täkänä-sana mulle, mutta sen lisäksi on pakko kysyä että mikä ihme on tuossa viimeisessä kuvassa? :-D
VastaaPoistaTäkänä-sana oli mullekin ihan uusi tuttavuus ennen kuin varsinaiseksi haukaksi ryhdyin ;) Juu, vikassa kuvassa on sunnuntain yksi kirpparilöydöistä, 0,50 eurolla hankittu tuommoinen lasinen lautanen, johon joku Seija on maalannut nätin kukkakuvion!
PoistaHei,
VastaaPoistaOisin kysellyt, että minkä merkkiset 13.4. postauksessa näkyneet lenkkarit on? :) niin nätit! :)
Heipat Anonyymille! Lenkkarit on hankittu vuosia sitten Stokkan Onewaysta, ovat Wht Moment -merkkiset (Hanna Sarénin suunnittelemat). Ehkä tuolta www.whtmoment.com -sivulta voisi löytyä lisätietoja, mikäli lenkkareita jostakin vielä ostaa saa!
Poista