perjantai 11. huhtikuuta 2014

metkaa ajankulua







Hupsista, viikonloppu! Justhan oli maanantai. Tai sunnuntai. Tai mitä näitä nyt on. Sukkelaa kuitenkin päivät rientää, sehän on selvä. Ja sekin on selvä, että ei taatusti tarvitse pitkään horisontaalisessa olotilassa sohvalla pötköttää kunnes nahkatelkkari särähtää päälle, sillä liian monta peräkkäistä 5:30-aamuherätystä pitää taatusti nukahtamisnopeudesta huolen.

Viikonloppuna taas luvassa kaikenmoista. Huomenna tuutataan tukka krepille ja heitetään toppaukset olkapäihin, sillä juhlameininkiä hipataan 80-luvun henkeen (lupaan napsia valmisteluista huomenna todistusaineistoa). Sunnuntaina tietysti perinteistä virpomismeininkiä ja tänä vuonna virpomisvarvut koristeltiin hyvissä ajoin koko perheen voimin.

Viikonlopun viettoon nyt siis - olkaapa sievästi!

14 kommenttia:

  1. No ihan samaa ajankulua ollaan täälläkin pähkäilty. Koko ajan on torstai ja tv.stä tulee Kimmo. Koko ajan on maanantai ja tv.stä tulee Satuhäät. Koko ajan on perjantai ja olen antamassa pojalle viikkorahaa.

    Huominen kuulostaa hyvältä. Tää lähtee hippoihin nimeltä "Laittomat bileet" ja pukeutuu varmaan sieneksi. Lupaa kanssa ottaa todistusaineistoa ;)

    On muuten tänä pääsiäisenä pajunkissat melkein jo ohi. Käytiin tänään keräämässä ja vaikea oli völtellä niitä siitepölypajunkissoja, niin pitkällä pajukausi jo on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tieks, just noiden telkkarisarjojen kautta mäkin tätä ajankulua ihmettelen! Pitää olla tosi tarkkana, ettei mee mikään lemppari ohi, vaikka voihan noita muutakin kautta kattella.

      Teilläkin teemabileet! Juu todistusaineistoa kehiin! Mä tuskin maltan odottaa, että pääsen kreppiraudalla pistelemään tätä etutukkaa koreaksi ja vetään ne mun seeprakuvioiset legginssit jalkaan. Nappaan vielä lapsuudenkodista korvalappustereot rekvisiitaksi. Kasari rules!

      Poista
  2. Ihania kuvia! Pajunkissoja pitäisi itsekin käydä haalimassa. Tästä saakin nyt viikon verran lusia yövuoroissa, niin saa nähdä saako aikaiseksi lähtiä oksia katkomaan. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen muuten aiemmin pitänyt pajunkissat vedessä ja ovat tiputtaneet kissasensa nopeammin niin - nyt nää ovat kaikki olleet viikkoja ilman vettä ja eikä mitään ongelmaa! Allergialaisetkin saa olla rauhassa! Enpä tämmöstä meininkiä ennen tiennytkään.

      Kivaa viikonloppua myös sinne!

      Poista
  3. Oiii, ihania pääsiäisjuttuja! Pitäis itekin saada jotain aikaseksi. Höyheniä ostin jo :) Mainiota viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy itsekin vielä muutamia koristeluja laitella pääsiäiseen littyen, Tänään kävin hakemassa torilta pari punttia narsisseja. Ruohot on vielä kyllä laittamatta ja jääkin ehkä tänä vuonna väliin. Noo, seuraavana vuonna sitten taas. Hyvää viikonloppua sinne myös!

      Poista
  4. Ihania kuvia!...Mukavaa viikoonloppua ja kivoja juhlia..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyykin tästä kohta käydä hakemassa kreppirauta varastosta ja pistää Bogart Co. soimaan... ;)

      Poista
  5. Ihania kuvia taas. Etenkin tuo toinen kuva on jotenkin tosi vangitseva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti JohannaL! Kuvat oli napsittu viikolla, mutta jostain syystä postausaika löytyi vasta perjantai-illalta. Arki menee niin kiireellä, ettei mitään järkeä. Onneksi on viikonloput! Kivaa viikonloppua sinne!

      Poista
  6. Meidän poika on askarrellut tällä viikolla kerhossa ihan saman kukan mitä tuossa yhdessä kuvassa näkyy. Tosin se on narsissi eli keltainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania nämä pikkuotuksien tekemät askartelutyöt! Mikäköhän lajike tämä meidän vaaleanpunainen mahtaa olla... :)

      Poista
  7. Oi mitä kuvia taas- ja makee liina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein tuon liinan parisängyn aluslakanasta! Ruutukuviot tuntuu kolahtavan nyt aika kovaa!

      Poista