tiistai 29. huhtikuuta 2014
sunnuntai 27. huhtikuuta 2014
täkänähaukka
Anilandia on taas onneksi täynnä villiä melskettä kun pieni leirikoululainen palasi viikonloppuleiriltänsä isänsä kanssa. Menoa leirillä taatusti riitti, sillä pienokaiselle maittoi päivällä ennätykselliset melkein kolmen tunnin päiväunet.
Aamusella oli aikaa puunata talo ja käydä lähikirpputorilla. Sieltäpä täkänähaukka bongasi huikean täkänäisen, jonka loppusijoituspaikka löytyy tädin luota. Jos joku mielii vastaavanlaista täkänää, voin tarvittaessa pitää edelleen täkänäsilmät auki haukan lailla.
lauantai 26. huhtikuuta 2014
päiväni kuvina
Hyvää iltaa! Tynkäviikko sujahti nopsempaa kuin koskaan sisältäen jos jonkinmoista, siitä teille tarjoilen kuvakollaasia ohessa. Aika messävännäköinen puuma tuossa viimeisessä kuvassa, vai mitä!
Mutta tänäänpä oli erityisen kiva päivä! Blogitovereiden kanssa turiseminen brunssin merkeissä oli niin mukavaa! Ja tutustuminen erääseen hurmaavaan pikkumieheen teki päivästä erityisen mieleenpainuvan.
keskiviikko 23. huhtikuuta 2014
kas näin rullaa arki ja arki rullaa näin
Ah arkea. Mukavanpuoleista vipinää niveliin saatiin aamusella ennen kukkoa klo 5:30, kun Ipana tapsutti viereen kaivamaan nenästään broileria (jep, rakkaalla lapsella on monta nimeä) ja kaivuupuuhat päättyivät mittavaan verensiivousoperaatioon, jonka osaksi joutui tietenkin myös Muumipappa. Suitsaitsukkelaan Pappa putsattiin paraatikuntoon ja ehkä kaivuupuuhatkin saatiin vähäksi aikaa taas kuriin.
Muistelot pitkästä viikonlopusta on pelkkiä muisteloita vaan, mutta onneksi uusi viikonloppu mukavine suunnitelmineen häämöttää lähempänä kuin koskaan!
maanantai 21. huhtikuuta 2014
jäätelökesän ensimmäinen päivä
Aikamoista. Ainakin sellasta, että tunnin istuminen Ikean muovituolissa pistää persalueen hurjan tuliseksi. Samaisen tunnin aikana ehkä muutama pisama saattoi herätä.
Me ollaan myös syöty. Lammasta ensin nyhtönä ja seuraavana päivänä pitsan päällä. Melkein sama homma kävi ankan kanssa. Onneksi huomenna on tiistai ja vatsalihasreeni.
sunnuntai 20. huhtikuuta 2014
sunshine she’s here, you can take a break
Eipä paljoo muuten kinkkiset arkikuviot päätä purista tämmösellä säällä, ruokailuähkymeinigeillä, upeilla kyläseuralaisilla ja yleisellä järjettömän ihanalla joutenololla. Ollaanhan me toki siis oltu tehokkaitakin! Leikkimökki on puunattu, pihakalusteet maalattu, yläkerran parveke pesty ja hilinpoikaset istutettu isompiin kasvualustoihinsa.
Ja voi kuulkaa, jo viime vuonna salaisesti himoittu vihervitriini näpyteltiin yhteistuumin tilaukseen vielä illan pikkutunteina (kiitos vielä lopullisesta rohkaisusta AnnaW:lle!). Vinkkivitosena muille vastaavaa vihervitriiniä himoitseville, tuon kaksiovisen kaunokaisen valmistus loppuu ja vitriiniä myydään -30%:n kampanjahintaan FDS:ssa niin kauan kuin tavaraa riittää.
Ulkoilma kutsuu, heipat!
perjantai 18. huhtikuuta 2014
sunnuntai perjantaina
Sunnuntaifiilis ja nyt on vasta perjantai! Isäntä sai puunattua autonsa, emäntä kerrytettyä yli puolet päivän askeltavoitteestaan kiertelemällä kirpparikäytäviä ja Ipana vaaputti menemään eestaas hiekkalaatikon ja leikkimökin väliä saaden leikkiseuraa naapurinpojasta. Illalla hipsimme vielä kahvittelemaan pohjoissuunnan naapuriin, ylläritärskyt on ehdottomasti parhaimpia! Sitä ennen kuitenkin herkuttelemme tuntikausia uunissa muhinutta lammasta, josta tänä pääsiäisenä kokeilimme nyhtöversiota.
torstai 17. huhtikuuta 2014
pääsiäistunnelmaa
Pääsiäisruohot jäi tänä vuonna laittamatta, mutta uskomme selviävämme pääsiäisen vietosta rairuohoitta. Lämpimillä pääsiäislomakeleillä on meitä uhkailtu, joten aktiviteetit suuntautuvat sen mukaan taatusti ulkotilojen suuntaan. Ainakin yhtenä haaveena on saada yläpartsi putsattua, nakattua grilli talviteloilta kesäteloille ja hörpsiä riippukeinussa iltapäiväsumpit.
Eilen vietettiin tavanomaista, joka-toinen-keskiviikkoista tyttöjen iltaa ja mepä päätettiin tampata lähimetsään sinivuokkoja poimimaan. Oli siellä jo valkoisiakin vuokkoja, mutta siniset oli meidän likkojen mielestä nätempiä. Ihasteltiin kovaäänisesti myös kukkapenkistä hiljalleen nousevia tulppaanin alkuja, viime syksyinen aherrus ei siis mennyt hukkaan lainkaan.
sunnuntai 13. huhtikuuta 2014
vitsa sulle
Virvottu on, myös villisti veivattu kasarihenkeen! Kasarimuzakki on huippua, samaten pukeutumistyyli. Kun kylän VPK-talo on täytetty tuolla muzakilla ja neonsävyyn puetulla juhlakansalla, ilta ei voi olla muuta kuin lystiä.
Kylille on muuten avattu uusi kirpputori todella upeisiin puitteisiin. Vinkistä vaarin ottaneena piipahdin pikaiselle kierrokselle ja sielläpä olikin mekkotädin mekkosia myytävänä, joita tietysti muutamat vielä jäljellä olevat piti kassain kautta kotiuttaa. Kirpputorikonsepti ja tilukset ovat niin huikeat, että Aniliinipa taitaa jossakin vaiheessa suorittaa aiheesta ihan kokonaan oman postauksena. Taidanpa ehkä myös tarttua kirpparipöytäprojektiin itsekin, sillä nurkissa on jos jonkinmoista myytäväksi joutavaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)