maanantai 6. tammikuuta 2014

uusi vuosi, uudet muuvit





Uusi vuosi on tuonut mukanaan häivähdyksen vaihtelunhalukkuutta ja tänään aamulla (tai itse asiassa lapasesta ajatus lähti jo eilisiltana) pistettiin kakunpaiston ja snäks-tuotteiden järkkäilyn lomassa vähän paikkoja uudelleensijoittaen olohuoneen puolella. Tila on yhtäläisesti alakerran takkahuoneen kanssa sangen haastava isoine ikkunoineen ja olemattomine seinätiloineen.

Paikkoja vaihtoivat pelkästään sohva ja nojatuolit, mutta silti muutos tuntuu valtavalta. Telkkaria pitää nyt kyylätä sohvalla erilaisessa asennossa!

10 kommenttia:

  1. Siinä on hyvä pistää köllötellen ja katsella tv.tä.

    Hei onko sulla jossain postaus teidän kodin pohjasta? Siis pohjapiirustuksesta. Ne on aina mielenkiintoisia. Ja hahmottaa paremmin.
    Itselläkin työn alla laitella näkyviin.

    Olen kyllä melkolailla kateellinen teidän isoille ikkunoille. Ottaisin sen valon määrän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Kokeilin äsken Good Wifen seurassa eikä tuo poikittaiskyyläysasento ole ollenkaan hassumpi!

      En ole muuten tainnutkaan laittaa talon pohjapiirustuksesta koskaan postausta! Pistetään harkintaan - se tosiaan voisi auttaa hahmottamisessa!

      Totta turiset, isot ikkunat on kyllä aika jees. Ne oli ehdoton edellytys talon suunnitteluvaiheessa. Valoa pitää olla.

      Poista
  2. Meilläkin tulee sinne "seuraavaan taloon" paljon isommat ikkunat. Ja paljon enemmän kaikke, varsinkin tilaa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilaa ei ole muuten koskaan tarpeeksi. Meinattiin tossa just kun tätä vaihtelunvirkistyspuuhaa lähdettiin toteuttamaan, että vitsit kun sais vielä erikoisemmin järkätä uuteen uskoon. Heitin miehelle, että pitää rakentaa isompi talo :)

      Poista
  3. vaihtelu virkistää, pienikin! saispa meilläkin vaihdeltua enemmän - kaksiossa asumisen iloja on etsiä uusi paikka taululle tai hedelmävadille kun muuta ei pysty siirtämään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Muutos se on pienikin muutos - vaikka tosiaan se hedelmävati uudessa paikassa!

      Poista
  4. Meillä on vähän samat haasteet olkkarissa ja meillä sohva vaihtaakin suuntaa tasaisin väliajoin. Minä tykkäisin tuosta teitin sohvan uudesta asennosta, mutta mieheni ei yhtään, tulee kuulemma niska kipeäksi kun joutuu telkkaria pää kenossa katsomaan, sitten kun kolottaa liikaa annan aina periksi ja käännetään sohva toiselle mallille, ei oo helppoo ei! :D

    -piia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa sohvalla pitää ehdottomasti makoilla, muuten tosiaan tulee niskat kipeeksi! :)

      Poista
  5. Pienet muutokset tekee ihmeitä, kun tuijottelee samoja seinijä ja huonekaluja päivästä toiseen. :) Pöydän kääntäminenkin saa aikaan ihan uuden ilmeen! Meidän uusi vuosi alkoi todellisilla muutoksilla, sillä vesivahingon takia jouduttiin remontoimaan ihan kunnolla. Onneksi päästään jo perjantaina kotiin. Ekaa kertaa tänä vuonna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oivoi, kurja juttu tuo vesivahinko! Onneksi pääsette pian taas kotiin.

      Poista