Pyörähdin sunnuntaikävelyn kunniaksi lähikirpparilla ja sain hankittua ne mitä olin lähtenytkin etsimään - lapsokaiselle luistimet nimittäin. Halvalla lähti ja koko oli oikea, eikä voi muuta kuin taputtaa itseään olalle hyvästä löydöstä. Ensi talvena pitää taas kuitenkin hommata uudet tuommoiset terävät menokkaat, lapsi kun on selvästikin perinnyt isukkinsa puolelta hervottoman jalankasvun.
Tuossa nelivuotisneuvolaan singahdetaan alkuviikosta ja lapsi on jostain saanut päähänsä, että kyseisessä tapahtumassa näytetään taitoja jos jonkinmoisia. Kaiken tämän nähdyn harjoittelun perusteella voisi todeta, että lapsesta tulee isona todennäköisesti yhdellä jalalla hyppivä, taukoamatta höpöttävä koomikko.
Sain edellisestä työpaikasta läksiäislahjaksi kauniin taulun, jonka olemassaolon kuin sattumalta muistin eilen. En tosin muistanut tauluun aikanaan laittamieni kehyksien olevan jotain muuta kuin nykypäivän sisustukselliseen silmään sopivat, joten kehyskaupoille pitää todennäköisesti rientää ennen kuin kauniit kaaret seinälle (tai siis lattialle, seinätilaa tuskin enää löytyy) päätyvät.
Sunnuntailla mennään, kohta sauna tuikataan tulille.
Kaunista. Meilläkin tyttöjen jalat kasvaa niin että kaikki kengät saa joka vuosi uusia, samoin luistimet, ratsastuskengät...
VastaaPoistaNäinpä! Meinasi käydä haastavaksi hankkia kesäsandaalit tulevaa reissua varten tähän saumaan. Ja kesällä saa kuitenkin hankkia taas uudet isommat.
PoistaLuistimet näyttävät ihan uusilta...hieno löytö todella..:)
VastaaPoistaNe näyttää tosiaan ihan uusilta, varmaan muutaman kerran olleet käytössä! Tai luistelija on sivakoinut menemään niin hienosti, ettei ole törmäillyt minnekään :)
PoistaDamn, olin poissa kun julkaisit ;)
VastaaPoistaToi on kyllä parasta, kun löytää kirpputorilta jotain, mitä on juuri tarvinnut.
Aikamoista kyllä on, kun joka talvi pitää hankkia luistimet ja monot.. itse ostan aina ennakkoon, jos jossain kirpputorilla vaan sattuu näkymään oikeaa (ennustettavaa) kokoa.
Entä jos maalaisit kehykset?
Kehyksethän on älyttömän helppoja maalata, kun tuon lasin saa irti. Itselläni on kaapissa aina jonkinlaista kalustemaalia pieni purkki ja inspiraation tai tarpeen tullessa suti käteen.
Minä olen maalannut kehyksiä esimerkiksi mustalla korkeakiiltoisella maalilla. Hyvä lopputulos on tullut.
Eipä muuten käynyt vanhojen kehyksien tuunaaminen ekana mielessä, eh. Nuo näyttäisi olevan muovia (?) joten sprayaamalla varmaan (ehkä) onnistuisi!
PoistaKirpparin kassatäti totesikin, että aika monet luistimet ovat vaihtaneet viime päivinä omistajaa. Vanhoista pääsee siis helposti eroonkin!
Just tässä manannut tuota seinätilan puutetta kun joka paikasta kivaa julistetta ja hyllyä pukkaa, mut eihän meille mahdu ja tuo lattiavaihtoehto ei oikein tule kyseeseen kun meidän nelivuotiaalla on lienee edessä ura taukoamatta loikkivana ja joka paikkaan liukuvana ninjana! ;)
VastaaPoista-piia
Sama homma meillä, mutta onneksi taulut ovat saaneet lattiallakin olla melko rauhassa ;)
PoistaHienot luistimet.
VastaaPoistaMeidän muksuilla jalka kasvaa hitaasti, näin ainakin olen luullut. Ostinpa sitten muka ensi talveksi talvikengät ja nehän olivatkin nyt aivan passelit. Ekaluokkalainen on tarponut varpaat kippuralla liian pienissä kengissä alkutalven. Jonkinlainen kasvupyrähdys selvästikin.
Niin se menee! Meijän ipana oli kasvanut melkein kymmenen senttiä vuodessa, musta se ainakin tuntuu aika paljolta!
PoistaMinä kun kuvittelin, että itsellesi luistimet löysit. Huvittava etten ole ennemmin huomannut teidän noita portaan kaiteita, nehän näyttää samanlaisilta kuin meillä. On ne vaan hienot😊
VastaaPoistaKaiteita tulee muuten harvemmin kuvattua! Tykkään kans, simppelit on kivoimmat. Lasikaidekin olisi ollut hieno, mutta hankala tällaiselle sormenjälkikammoiselle siivousintoilijalle.
Poista