lauantai 30. marraskuuta 2013

jou jou







Nyt alkaa joulukuu olla jo niin hilkulla, että saavat tiukkapipoisemmatkin jouluilon vastustelijat mennä peiton alle piiloon, sillä NYT ALKAA JOULUHÖSSÖTYS. Jooei Anilandiaa nyt ihan kokonaan joulukoristeilla kuorruteta, maltti on valttia jouluhössötyksessäkin.

Kuun vaihtuessa myös joulumyyjäisiä järjestellään tiheään tahtiin niin omilla kulmilla kuin lähikylissä - huomenna olisikin tarkoitus kurvailla Aurajoen suulle sijaitsevaan Suomen kuudenneksi suurimpaan kaupunkiin, eli Turkuun (ruots. Åbo). Ihan jo kutkuttaa nähdä, mitä Uuden Muotoilun Joulumarketissa on tarjolla!

Seuraavaksi nappaan tuon yllä olevan jouluisen kirjan kainaloon ja virittäydyn joulutunnelmaan vielä lisää. Yks toveri kutsu tortulle eikä torttutilaisuutta tohdi jättää käyttämättä kun ihan oikein itse on luvannut toveri vääntöpuuhiin ryhtyä.

Joulunodotuksellista lauantaita! 

torstai 28. marraskuuta 2013

hyvää päivää hyvä päivä






Tänään oli hyvä päivä. Kebabrulla ja täält taas tullaan!

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

aika simppeliä






Ooh, puoliväliin viikkoa ollaan jo päästy! Sameoldia tänne, eli arkisin näpyttelyä kustannuspaikalla ja iltaisin näpyttelyä sohvalla. Eräs ruotsalainen toveri tänään viisaasti kertoi, ettei ole enää näpyttelyetäisyydellä iltaisin ja viikonloppuisin. Oikein. Kunpa se olisikin niin simppeliä.

Mutta onneksi kohta on joulu. Saa yölläkin syödä!

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

kai sitä voi harrastukseksikin sanoa







Ihastelin taannoin vihertävä värisävy naamasta hehkuen Joannan sikamaisen upeaa kirpparilöytöä samalla huokaillen, ettei meikäläisen silmille pompsahda ikimaailmassa koskaan mitään vastaavaa. Mutta täytyypä pitää jatkossa suu visusti supussa. Kassantäti ostoksia maksaessa vielä totesi kirpparilöydöstä lähtevän vielä puolet pois ja iki-ihanainen seinävaate maksoi 3,50 euroa. Meinasi kuulkaa ihan lirvahtaa housuun.

Myös mekkotäti oli pitkästä aikaa paikalla ripustelemassa uusia mekkoja myyntiin ja koska viimeisimmät Ipanan mekot hankittiin keväämmällä, olikin aika täydentää mekkovarastoa muutamalla jouluisella versiolla. Oiva vinkkivitonen muuten kaikille täällä meidän kylällä liikkuville ja upeita mekkoloita pikkuprinsessoilleen etsiville - mainio idea vaikka pukinkonttiin jos ei itse satu olemaan käsistään kätsy, niinkuin meikä.

Onpa innostava harrastus tuo kirppistely! Siinäkin mielessä, että tavaraa kulkee mukavasti molempiin suuntiin.

torstai 21. marraskuuta 2013

sä oot prinsessa nääthän






Maattiin eilen olkkarin lattialla ja leikittiin Ipanan kanssa kaksisteen prinsessoja koko ilta. Aika kivaa vaihtelua jokapäiväiseen konttorirottailuun.

Tästähän voisi helposti siirtyä pelkäksi viikonloppubloggaajaksi, näin talviaikaan siis. Kun erotaan kodin kanssa on pimeää, ja kun kohdataan kodin kanssa on pimeää. Aika sikamaista meinaan!

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

paatilla







Lähdettiinpä sukulaisvoimin juhlistamaan pyöreitä täyttäneitä isovanhempia ja samalla kiikkumaan vuorokaudeksi meren aalloille. Pallomerivoittoisesta ruotsinristeilystä toipuminen tekee kuulkaa tiukempaa kuin nuoruudenaikaiset raipatirai-risteilyt! Todettakoon kuitenkin, että Ipana on kyllä upeaa matkaseuraa, yhdestä harmittavaista itkupotkuraivarista huolimatta. Mutta suosittelenpa samaan hengenvetoon seilailua M/S Viking Gracella - siinäpä muuten paatti meikäläisen makuun! Matkan upein hetki oli aamupalalla - mukana oma jengi, Puppe soittaa heleää pianon pimputusta taustalla, solsidan-maisemat auringonnousuineen, lasillinen kuohuvaa ja jonkun-kalan-mätiä suussa. Aiettä!

Se viikonvaihde menikin kutakuinkin siinä! Ehtiihän tässä toki vielä vaikka mitä, kuten esimerkiksi tekemään maailman parasta pitsaa ja käymään sunnuntaisaunassa. Seuraavaksi kuunteleen Einon ulinaa nurkissa.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

ei kuvia, pelkkää tekstiä (kerta se on ensimmäinenkin)

Aniliinia on heitetty useammallakin mukavalla haasteella ja on aika tarttua härkää sarvista!

Meena O (kandee tsekata, upea blogi!) pisti tulemaan kysymyksiä, joihin Aniliini tässä nyt kainosti vastailee. Haasteen säännöt kuuluvat näin: 1. Kerro pari asiaa itsestäsi tai päiväsi kuulumisista. Liitä myös kuva. 2. Vastaa haastajan kysymyksiin, jos se tuntuu sinusta mukavalta. 3. Voit muuttaa haasteen sisältöä mieleiseksi. 4. Keksi haluamasi määrä kysymyksiä. 5. Haasta haluamasi määrä blogeja mukaan.

Ookke, fair enough!

Kerronpa vaikka tästä päivästä. Aamu alkoi hyvinhyvinhyvin aikaisin ja Aniliini näkötti kustannuspaikalla jo kahdeksalta (jos työmatkaan kuluu 1,5 tuntia, voinette laskea melko helposti milloin aikainen mato tänään linnun nappasi). Hervotonta näpyttämistä lounaaseen saakka, joka onkin ehdottomasti päivän paras hetki. Siihen se päivän parhaus sitten jäikin, sillä interwebbi päätti lakata toimimasta ja näillä mentiin koko loppupäivä. Vähän kuin lääkärillä ei olisi leikkausvälineitä tahi lehmänlypsäjällä lehmää. Noo, huomenna on taas uusi päivä & ilon kautta. (Tässä vaiheessa hyppäämme kohtaan 3. eli vaihdetaan sääntöjä, sillä kuvaa päivän tapahtumista ei ole. Jos olisi, se ei olisi nätti.)

Noniin, sitten haastajan kysymyksiin vastaaminen!


1. Mikä on suosikkiesineesi sisustuksessasi? Hmm... Voiko sanoa telkkari? > kohta alkaa grey.

2. Minkälaiseksi kuvailisit sisustustyyliäsi? Mustavalkoiseksi. Ripauksella keltaista tai punaista. Iksua ja designia. Mummotyylistä moderniin. 

3. Miten rentoudut parhaiten? Puuhastelemalla omalla porukalla kotosalla. Tai vaihtoehtoisesti sohvaperunana telkkaria töllöttäen jalassa verkkarit, jotka eivät kestä vieraiden katseita.

4. Kenen antaisit sisustaa kodissanne olevan tyhjän huoneen lattiasta kattoon, JOS et saisi sitä itse tehdä? Ipanalta voisi löytyä aika raikkaita ja idearikkaita ratkaisuja! 

5. Oletko jouluihminen? Miten joulu näkyy kotisi sisustuksessa? Are you talking to me? Voi kuulkaa, Aniliinin toinen nimi on joulu! Se näkyy, kuuluu ja tuoksuu. Taidanpa tästä mennä seuraavaksi lämmittämään lasillisen blögiä! 

6. Lempiohjelmasi telkkarista? Ehkä olisi helpompi listata ne ohjelmat, mitä Aniliini ei kyylää. Muutamia mainitakseni esimerkiksi Good Wife, Greyn Anatomia, Walking Dead, The Game of Thrones, True Blood, Newsroom, Eastbound and Down, Solsidan... joo, onhan noita. 

7. Mikä on suurinta herkkuasi? Saatan olla perso hyvälle manchego-juustolle ja sen parhaalle kaverille, eli täyteläiselle punaviinille.

Helppoa kuin heinänteko! Nakkaan haasteen samoilla kysymyksillä Ilonalle, Lydelle, Johanna Koolle, Kinnarkummun herrasväelle ja Elisalle - tarttukaapa haasteeseen jos ehditte ja tahdotte!

Nyt, hyvää illanjatkoa! 

tiistai 12. marraskuuta 2013

valopilkku pimeässä






Mikäs se siellä nököttää? No sehän taitaa olla bloggari-valokirjain! 
Pitäähän Aniliinilla nyt oma Aa-niin-kuin-Anttila -valokirjain olla!

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

isänpäivänä







Pappa puhdistettu ja rajun rakastamisen reiät neulottu. Monessa mukana ollut Pappa on karsittu kasaan jo niin monta kertaa, että montakohan pesemiskeikkaa vielä kestää? Papan kaveriksi hankitut muut Muumilaakson tyypit eivät valitettavasti saa vastaavanlaista huomiota kuin tuo hännänpäänsä viime pyykinpesureissulla menettänyt mustahattu (lapsi todennäköisesti traumatisoitui loppuiäksi).

Meidän kylän torin varrella sijaitsee kiva kauppa, josta voipi viikonlopulle hankkia mainion Perjantaikassin. Tänään siis broiskun sisään tungettiin sitruuna ja perjantaikassin sisältö pääsi ensi kertaa kokeiluun. Täydellinen konsepti tällaiselle kalapuikkoperheelle! Perjantaikassia tullaan taatusti kokeilemaan toistekin.

Isänpäivää ollaan toki täälläkin vietetty. Ja seuraavaksi singahdetaan Vaaria juhlistamaan kahvittelun merkeissä. Heippa.

lauantai 9. marraskuuta 2013

papan yölliset puuhastelut






Kippaskappas, viikonloppuhan se siinä! Aamulla kummasteltiin parhaan unitoverin erikoista, mutta kirkaskatseista kuonoa, mitäköhän se Pappa oikein harrastaa muiden laakson tovereiden kanssa öiseen aikaan? Papanpesuoperaatio siis jälleen edessä yöllisten unenaikaisten nenänkaivuupuuhien takia. Ipana kävi tukkakampaajalla ja nyt kelpaa kyllä lähteä serkkutytön synttäreitä juhlimaan. Ensin tosin tirpastaan pienet kauneusunet ja äityli saa napsakan tunteroisen aikaa näpyttää konetta.

tiistai 5. marraskuuta 2013

pari valittua sanaa






Kaatosateinen tiistaipäivä tuntuu huomattavasti reippaammalta kun sen aloittaa aamu-uinnilla kukonlaulun aikaan. Täytyypä taas ottaa tavaksi nuo piristävät uintireissut (lue: pari kuukautta aikaa käyttää koko vuoden liikuntasetelit, eli vaikka pulahtaisin kylmään klooriveteen joka aamu, jää osa niistä pirulaisista kuitenkin käyttämättä).

Mukavan asiapitoinen Sennerholtin juliste on jo seinällä ja muistuttaa elämän tosiasioista. Olkoon se seinäämme koristamassa ainakin siihen saakka, kunnes lapsonen alkaa ymmärtää muutakin kuin härmää.