Heipat sunnuntaihin! Me ollaan haravoitu ja käyty puistossa, kirpparirundia toki unohtamatta. Riivitty possu muhii uunissa ja kunhan ollaan pistetty possua parempiin suhihin, hipsii Ipana Mummia viihdyttämään pariksi tunniksi ja me tirpastaan Miehen kanssa kaksisteen ihan eläviin kuviin! Popparia keralle!
Luksus-sunnuntai indeed :D
VastaaPoistaIhan mahti viikonloppu taas takana! Ensi viikonloppua odotellen!
PoistaTän on monta päivää tehnyt mieli elokuviin. Miten se onkin niin vaikeaa järjestää toi 7-vuotias (!) hoitoon ja lähteä. No ei se olekaan. Saamattomuutta vain.
VastaaPoistaSamma här! Me saatiin viime jouluna lahjaksi setti elokuvalippuja, jotka on kaikki vielä käyttämättä. Joten Ipanaa saadaan viedä viihdyttämään isovanhempia jatkossakin ja meitä nähdään paikallisessa elokuvateatterissa vielä pariinkin otteeseen lähikuukausina : )
PoistaKurkittiin Taru Mäkelän "Mieletön elokuu" - varsin napsakka kotimainen rakkauskomedia. Suosittelen!
Juuri noin, teillä tulee kiire. Ennen kuin teillä on kaksi settiä elokuvalippuja ;)
PoistaToi Mieletön elokuu kuulostaa ja näyttää trailerin perusteella hyvältä valinnalta.
Peter Franzenin Tumman veden päällä olisi myös kiinnostava nähdä. Ihana ainakin kirjana. Mä en tosin tiedä tahdonko lähteä elokuvateatteriin itkemään.
Toi on muuten totta. Mutta onneksi uusi setti on taas vuoden voimassa : )
PoistaMä haluaisin kanssa nähdä tuon Franzenin elokuvan. Taidan myös jättää sen kotikatsomovalinnaksi, koska itkemiset leffateatterissa ei oo kivoja. Tosin eilen meitä oli paikalla isossa teatterissa peräti 6 : )