tiistai 1. lokakuuta 2013

kolme yötä... tai no vähän ehkä enemmän







Hetkellisesti mieli ihan virkistyy, kun tavarat vaihtaa paikkoja. Oliivipuu siirtyi yläkertaan, valopalluraiset makkariin ja sitä rataa. Olkkarin ilme muuttui jälleen jälleen ihan toisenlaiseksi, kun pääsi repimään uutta kuuta esille. Eikä muuten lokakuun näkymät Kanelimaan kalenterissakaan ihan kurjat ole! Ystäväiset, kohta on näet joulu! Oooh. (Jooen mää vielä aloita jouluhössötystä, kunhan kevyesti kokeilin kepillä jäätä!)

Ja arvatkaapas, kuulin äsken olkkarin ikkunan vienosti huutavan, että nyt vois olla aika valkoisen paperitähden ripustamisen! Ihan oikeesti muuten huusi! (Tai sitten se oli kettu) Todistettavasti ripustamishommaan kannustetaankin jo tarttumaan, sillä kuulemma muillakin on tähtösiä ikkunoissa näkynyt! Maya, tirpastaan ne tähdet viikonloppuna yhdessä ikkunaan, eiks joo! Joo!

PS. Tuo viimeisen kuvan puuvillatakki on i-ha-na. Tiedättehän sen vanhan suomalaisen sananlaskun, "Kun kuvio on juuri se oikea, on mukisematta kuljettava kassan kautta kotiin".

26 kommenttia:

  1. Meillä on ihan samanlaiset pallurat ja ne muutti ihan samaisena päivänä olohuoneeseen. On muuten ärsyttävät pallurat, kun tipahtelevat minkä ehtivät.
    Ja sitten kun mulla on tavarakriisi, meinasivat jo lentää kuuseen. tai vähintään jonkun kaapin perälle.

    Minä en ole jouluhössöttäjä alkuunkaan. Lahjojakin ostan vain pari. Silti juuri tänään satuin toteamaan siskolle, että olen vähän aloittanut joululahjojen mietinnän.


    Oliivipuu se vaan porskuttaa menemään, usein niillä on tapana kuolla (kalliilla kasveilla ja puilla).

    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää oon kyllä sen sorttista jouluihmistä, että heikompia hirvittää. Tykkään järkätä ja laittaa kotia jouluisaksi, mielellään siis jo marraskuussa - kuusihan nostetaan sisälle joulukuun alusta (ja viskotaan ulos hetimiten, kun pukki on vilkuttanut ovelta heipat). Joululahjoja en ressaa (Mies saattaisi sanoa jotain muuta), mutta lähinnä siis ihastelen ja nautiskelen tuota visuaalista puolta. Ja joulun tuoksuja. Uuu, joulu.

      Mä juttelen tuolle oliivipuulle ja yritän pitää hyvänä. Toivottavasti se säilyy talven hengissä!

      Poista
    2. Piti hei vielä kommentoida noista palluroista! Meillä ei oo ikinä ne päällä. Palloista heijastuva valo on mun mielestä vähän erikoinen. Pallurat on vaan niin paljon nätimmät noin ilman valoja!

      Poista
  2. Hei joo, täällä on todellakin oltu ihan joulun esiodotus-fiiliksissä jo pari viikkoa! Saahan sitä nyt alottaa kun kerran tykkää. Ja paperitähdet menee ikkunoihin heti kun jaksan ne käydä kaivamassa kaapista tai vintistä, en muista mihin ne talletin. Meidän kadulla ei oo saatu vielä katuvalojakaan päälle (voihan älynvälähtämättömyys, mä sanon siitä!), niin että tulee tarpeeseen.

    Sananlaskua en muista kuulleeni, mutta jotain kovin tuttua siinä on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä tuo sananlasku on ihan yleisesti käytetty vanhan kansan kasku ; )

      Poista
  3. Mä tuolla Mayalle jo aiemmin jo kirjoittelin, että valot on pian ikkunaan saatava. Mutta nythän mä vasta tajusin, että mullahan on ihan uusi projekti edessä. Uusi koti ja uudet ikkunat. Suunnitteluhan on siis aloitettava välittömästi, että toteutus olisi hyvissä ajoin myös ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mitä isompi talo, sitä enemmän ikkunoita!

      Poista
    2. Itseasiassa uusi kaupunkikoti on pienempi, kuin edellinen. (Enää ei kaipaa saunaa, eikä suurta parveketta, kun on Tyynelä.) Karsimista siis koristeiden kanssa. Vain tarkoin harkitut pääsee tänä vuonna esille ;)

      Poista
    3. Tuossa olet kyllä ihan oikeessa - harkitumpi on kyllä parempi. Pätee aika moneen asiaan.

      Poista
  4. Mistä tuo herttainen fuck off-posteri on peräisin? :D
    -Mimu-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Posteri on täältä > www.southwoodstores.co.uk. Nettikaupasta löytyy vastaavanlainen koristetyynykin! Ja paljon muita mageita juttuja!

      Poista
  5. Hei, täälläkin on jo viikon sisällä saatu emäntä kiinni paperitähti kädessä suunnittelemassa sen ripustamista, höpisemässä joulujuttuja, ja oikeesti, laulamassa joululauluja suihkussa..! Eli annetaan palaa vaan, pitäähän tästä joulunodotuksesta ottaa kaikki irti :-) Ja kyllä ne joulukamat tuonne kaupoillekin ihan kohta ilmestyy, kun on jo lokakuu, ni ihan hyvin voi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Kohta vois hörpsiä blögiäkin!!

      Poista
    2. Ja tähän vielä lisäyksenä, joulun blossa-pullo on nätti! > http://www.blossa.se/swe/Blossa+argangsglogg+2013/

      Poista
  6. Ooh joulu! Ikkunan pitää saada mitä ikkuna haluaa, tähteä siis roikkumaan vaan! Ps. Oot hauska :)

    VastaaPoista
  7. Voihan Ani. Tehdääks se? Tirpastaan tietty. Mä siivoan pe:na ja nostan tähden akkunaan, son tosi. Pitääkin muistaa ostaa lamppu siihen. Kuulinpa, että Turun toreilla jo eräässä kerrostalon ikkunassa roikkuu valkoinen tähti ja siinä on valot iltaisin. Se on mahtia se!
    Se tulee pian. Se jojojou..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja glögit löytyvät jo kaapista! Tietty. :)

      Poista
    2. Ja niinhän me tirpastaan! Viikonloppuna minäkin käyn alakerran varaston joulutavaralaatikoilla! JEE!

      Onkohan Blossaa jo pullokaupan hyllyillä? Tuo pullo on ainakin tänä vuonna nätti kuin possu pienenä!

      Poista
  8. Mää niin tykkään teidän kodista! Tuota tapettiakin vois tuijotella päivät pitkät :)

    Ja voi joulu... Täälläkin suunnitellaan jo paikkaa kuuselle ja muulle joulusälälle.
    Aikainen lintu se madon nappaa. Helposti nyt yhden tähden voi jo ripustaa, eikö? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!

      Hei, luin just tuolta sosiaalisesta mediasta, että Ikean joulutavarat on jo esillä! Voi olla, että joutuu lähtee kurkkimaan viikonloppuna!

      Poista
  9. Meillä on jo glögit keitetty! Kuusen paikankin oon miettinyt. Ja noi joulu- eikun KAAMOSvalot voisi varmaan lätkiä ikkunoihin jo.

    (Ja mitämitä, Ikeassa joulu! En kestä, itseäni :D)

    VastaaPoista
  10. Haha, tuo sananlasku sai melkein kahvit leviämään ruuutuun kun niin pyrskähdin :D Mun mielestä joulun vois vaikka skipata tänä vuonna. Olen jotenkin vasta toipumassa viime vuotisesta :D :D

    VastaaPoista