sunnuntai 15. syyskuuta 2013

mihin katosi päivät








Mihin viikko katosi? Entäs se viikonloppu sitten? Ihan ihme meininkiä!

Hoppuinen viikonloppu siis takana, eikä ole ehtinyt edes heippoja tänne suuntaan huikkaamaan. Ensi viikolla suurin osa ajasta fiikataan länsinaapurissa, toki piti samassa pari päivää tälläkin viikolla piipahtaa. Toivottavasti ensi viikon lentosäät ovat tätä viikkoa suotuisammat, sillä kukapa nyt tahtoisi yhden päivän aikana matkustaa ristiin rastiin läntistä Suomea ensin autolla, sitten bussilla ja lopuksi vielä lentokoneella - määränpää toki saavutettiin, 6 tuntia myöhässä.

Eilen kirmattiin iloisella bloggajaporukalla brunssille Mokoon ja sieltä suorinta tietä Kaapelitehtaalle Design Markettiin. Kukkaro ei kokenut kovia (Miun upeinta villatakkia lasketa, sillä se oli hartaasti harkittu, joo oli) ja kotimatkalle lähti pelkästään hankintalistalla ollut Kanelimaan uusi kalenteri uudelle vuodelle. Voi kyllä kelpaa taas aika rientää ensi vuonna noita sivuja käännellessä! Tällä menolla ja alkusanojen myötä uusia kalenterin sivuja käännellään nimittäin jo ihan tuota pikaa.

10 kommenttia:

  1. Ihan mielettömän ihana toi sun neuletakki! Vähänkö oon kade ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Meikä pukeutuu ja sisustaa samoilla muodoilla ;) Kiitos vielä viimeisestä - otetaan uudestaan pian! Oli tosi kiva tavata livenä! Hommasin kotimatkalukemiseksi Kotivinkin, kotinne on kyllä tosi upea. Reipasta alkavaa viikkoa sinne!

      Poista
  2. Voi ei, me ei törmätty, hö. Vai enkö vaan tunnistanut sua? Ehkä olin huitelemassa silloin jossain muualla. Ilo kuulla, että kalenterin kanssa kelepaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu! Kyselin teikäläistä siinä ostotilanteessa, mutta olit justiinsa ehtinyt lähteä kiertelemään muualle! Seuraavalla kerralla sitten :) Kalenterisi on upea, täytyy myöhemmin ostella moisia myös pukinkonttiin!

      Poista
  3. Ooh, mikä takki! Mukavaa viikkoa! Oli kiva nähdä taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää tykkään kans! Ilmatkin alkaa olla villatakkikelpoisia, tosin meillä officella on aina tosi kylmä! Oikein hyvää viikkoa myös sinne ja paranemisia! Ehdottomasti nähdään!

      Poista
  4. Kaunis villatakki - maastoudut nyt aika hyvin makuuhuoneeseenne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Miun mallisto on muuten täynnä noita kivoja kuvioita - mallisto mun makuuni! :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos! Takki pääsi vihdoin eilen tuulettumaan, ja oikein länsinaapurissa :)

      Poista