perjantai 31. toukokuuta 2013
torstai 30. toukokuuta 2013
keskiviikko 29. toukokuuta 2013
tutut nurkat
Isoja sisustuksellisia irtiottoja Anilandiassa ei ole viimeaikoina nähty ja mieleen hiipii hitusesti sellainen fiilis, ettei talosta löydy nurkkaa, jota olisi vielä kuvattu. Bloggari pahoittelee!
Mutta on tässä menty vähän tukka putkella ties minne ja putkitukka senkun kasvaa ennen kuin kesäloma alkaa (TJ 32!). Aiettä, lomahan se on aina mielessä. Tässä perheessä on vissiin joku muukin joka odottaa tulevaa Italian lomamatkaa kieli pitkällä - pikkuapina on kuuleman mukaan informoinut asiasta varmuuden vuoksi kaikille mahdollisille tahoille.
Kesäiset kelit saa haluamaan möksälle. Ja kalareissulle. Ja ottamaan lisää allergialääkettä.
maanantai 27. toukokuuta 2013
viisi
Kaikessa tässä keväthuumassa bloginpitäjä on unohtanut kokonaan bloginsa synttärit! Aniliini-blogi täytti pari viikkoa sitten viisi vuotta, hiphei!
Viiden vuoden aikana on ehtinyt sattua ja tapahtua. On syntynyt pikkupallero, joka sekin on jo kolmevuotias ikiliikkuja ja omituinen höpöttäjä. On muutettu pk-seudulta takaisin synnyinseudulle, on rakennettu talo ja vaihdettu työpaikkaa. Ennen kaikkea on tutustuttu blogin kautta mahtaviin blogityyppeihin, jee!
Tästä on hyvä jatkaa - toivottavasti jaksatte vielä pysyä messissä! Tyypit, huutakaa hep, jotka on seurailleet Aniliinin menoa jo ihan alusta saakka!
sunnuntai 26. toukokuuta 2013
sunnuntain kävelyt
Hengis ollaan! Sateeseenkin sattui sopivasti tulemaan tauko tasan kymmenen kilometrin kävelylenkille. Palautuminen vaati toki pitsaa lähiravintolassa ennen kotimatkaa. Mutta kivaa oli! Oliks joku muu kans tänään kipittelemässä?
Viikonloppu meni huisin nopeasti - seuraavaa siis jo odotellessa. Nyt Newsroomia ja rehellistä rötväämistä!
lauantai 25. toukokuuta 2013
muistot kansiin
Morjesta pöytään! Mikä meno?
Valokuvia tulee enää harvemmin saatettua paperiolomuotoon saakka, mutta tammikuisen kuvaussession ihanaiset piti saada kehitykseen ja sitä kautta kansien väliin. Upea muisto, johon voipi myöhemmin palailla ja kuvia selailla. Näin hienoja kuvia kun ei Aniliini koskaan aikaiseksi saa, vaikka kuinka pistäisi kamerallaan räpsien.
Hei kieloja! Voi kuulkaa leijailee yläkerrassa niin upea kielojen tuoksu parhaillaan! Sokeripullareissulla torilta kimpun ostin, ei meidän lähimaaston vielä kielot ole avautuneet. Kielo on niin meitsin lempikukka. Ihan silloin joskus hääkimpussakin sitä nähtiin.
Leppoisaa lauantaita!
torstai 23. toukokuuta 2013
mellan hägg och syrén
Ohhoh, torstaissa mennään. Viikko on ollut varsinaista gangnamstyleä, mutta Annopa yllätti! Hipsin bussimatkan päätteeksi pöytäliinaa himoiten ja katsahdin kernien osastolle ja mikä upea ilmestys siellä odottikaan! Kahden kankaisen pöytäliinakokeilun jälkeen pystyy nimittäin hyvin selkokielellä toteamaan, että tässä perheessä ei pöytäliinoja pöydillä pidetä - on kaatuillut maitoa, kahvia ja jos jonkinmoista. Kahdesti yritin, mutta jos perheeseen kuuluu kaksi kaksi sottapyttyä ja yksi putsplank - ratkaisu on kerni. Ja Annolta löytyi ihku.
Ja noi lenkkarit, niitä on hei ulkoilutettu jo kerran! Ja tänään jouduin ottamaan muutaman kevyen juoksuaskeleen kun meinasin myöhästyä bussista - kuvittelinko vaan, vai nousiko jalka kevyemmin?
Otsikon mukainen aika on nyt. Se on lyhyt, mutta niin on muuten kesäkin. Kohta tähtöset!
sunnuntai 19. toukokuuta 2013
ne varusteet ennen kaikkea
Just hokasin, et lupauduin työporukan mimmitiimin mukaan ensi sunnuntain liikuntamittelöön! Ja muistin myös, että viime uintireissusta (tai siis puhutaan ylipäänsä liikunnallisesta suorituksesta) on niin kauan, etten edes muista (vai lasketaanko kirppikselle kävelyt?). Tuon ensi sunnuntain kymmenen kilsaa voi toivottavasti suorittaa kävellenkin vaikka Helsingin ydinkeskustan maisemista samalla nauttien, mutta kipittelyssä vissiin vierähtää tovi jos toinenkin? Pikaisen hakuoperaation jälkeen vauvapalstan porukat osaavat kertoa kymmenen kilometrin matkassa menevän parisen tuntia. No enköhän mä sit selviä.
Ookoo, eli ensi viikolla pitää ostaa lenkkarit.
lauantai 18. toukokuuta 2013
perjantai 17. toukokuuta 2013
kesäkuntoon
On aika jälleen herätellä parvekevarustus kesäkuntoon, nyt kun kelitkin vihdoin sallivat ulkotiloissa vähissä vaatteissa notkumisen. Kesä tuli vähän niinkuin kertaheitolla ja puskista! Jaonpa mukavaa, kun on viikonloppu!
Nuo viime vuonna hankitut kirpparimatot ovatkin pääseet jo lattialle, mattoja tosin pitää hankkia muutama vielä lisää jotta saadaan ällän mallisesta partsista toinenkin osa matotettua. Kukkiakin on vähän hintsusti, mutta kolme yrittiä on päässyt jo purkkiinsa asustelemaan. Muistan joskus nähneeni idean Minnan blogissa - noin yrttejä saapi liikuteltua kätevästi aina käyttöpaikasta toiseen eivätkä lähde lentelemään ainakaan niin helposti kuin viime vuonna parvekkeen kaiteen reunalta.
Sanoinko jo, että mukavaa kun on viikonloppu? No on. Jos yrittäis pariksi päiväksi vaikka unohtaa somemuijan hommat ja keskittyä esimerkiksi... sitruunaperhosten tarkkailuun, sokeripulliin, alle metriseen höpöttäjään ja hänen isäänsä sekä pihakukkien hankintaan. Jep, näillä mennään - kivat viikonloput!
keskiviikko 15. toukokuuta 2013
tulessa
Heipat! Täältä suunnasta ei olekaan kuulunut pariin päivään juurikast mittää, kun ollaan menty ja meinattu! Ihan kuten tytteli tuossa videolla, karvakuonon välihuudot vaan korostavat tätä villiä menoa.
Mut kyl tää hei tästä!
sunnuntai 12. toukokuuta 2013
emoille
Eräs kauan toivottu haave on näköjään noteerattu ja korvan taakse laitettu! Mää sain äitienpäivälahjaks (plus yhdistetty synttäri- ja nimppari- ja mitä näitä nyt on -lahjaks) JOPON! Niin että jos näätte kylillä viilettävän 35-kesäisen pissiksen, ni se oon sit mä! YOLO!
Materiasta maanpinnalle, yksi äitienpäivän pitkään mukana olleista traditioista jäi tänään ensimmäistä kertaa toteuttamatta. On aika kehitellä uudenlaisia, mieleenmuistuvia äitienpäivätraditioita. Kuten vaikkapa valkovuokkojen noukkimisretki lähimetsästä kukonlaulun aikaan.
Hyvää äitienpäivää omalle Mamille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)