keskiviikko 30. tammikuuta 2013

gangnam on uusi musta













T-paitoja ei enää koristele same same -printit, vaan joka puolella kukkuu gangnam-ukkeli. Perinteiset puuesineet > tsek, kauniisti kukkamuotoon veistetyt saippuat > tsek, tärve soumalainen -miehet, jotka myyvät ihka-aitoja armani-pukuja > tsek, masaas mädääm -tädit kaupittelemassa hierontoja joka lähtöön > tsek.

Aamutelkkarin kaakattavat tytöt ovat saaneet kaverikseen omituista kanahattua päässään pitävän miespuolisen henkilön.

Mutta kuten tuli jo tuossa aiemmin todettua, tunnelmaa ei pysty kyllä poissaolovuodetkaan poistamaan.

tiistai 29. tammikuuta 2013

kuudes kerta toden sanoo











Hiphei ja terkut täältä! Perille ollaan päästy ja aikaerot kutakuin karistettu - nyt vaan nenä kohti aurinkoa ja pisamia herättelemään. Lomapäivien agenda saattaapi olla aikalailla yhtäläinen eli seuraavien päivien aikana tiedossa rankkaa plutaamista, rötväilyä, rentoa menoa & menininkiä, herkkuruokaa ja sensemmoista.

Ohessa muutama kuvanen, jotka ystävämme Instagram tarjoaa. Samoja tutun tuntuisia maisemia silmänkantamattomiin, vaikka paikka on uusi ja viime kerrasta jo yli kolme vuotta. Kivaa viikkoa sinne(kin)!

Greetings from Thailand! Now it's time to relax, big time.

lauantai 26. tammikuuta 2013

ääripäät



Kauan, kauan sitten kirjoitin runon. Lähetin sen paikallislehteen ja se päätyi sen nuorisopalstalle - taisin saada korvaukseksi runosta viisi markkaa.

Tuon kirjoittamani runon näki myös naapurin täti, joka tahtoi sen muistiin kukkaroonsa. Silloin ei olisi voinut kuvitellakaan, että muutamaa vuotta myöhemmin tuo runo oli jälleen paikallislehdessä, kovin toisenlaisessa yhteydessä kirjoitettuna tosin.

Runo sopii myös tähän päivään. Tänään kävimme jättämässä viimeiset tervehdyksemme suvun vanhimmalle, rakkaalle Mummilleni.

Joskus kuulen,
kuinka enkeleiden hennot äänet kuiskaavat minulle.
Ne kuiskaavat minulle,
miten paljon kauniimpaa on siellä,
missä enkelit asuvat.
Shh.. nyt kuulen taas..
Luulen, että olen matkalla
sinne enkeleiden kauniiseen maahan.


Ja huomenna meidän perhe lähteekin sitten lomamatkalle!

tiistai 22. tammikuuta 2013

nyt sitä vitamiinia!











Jaahas juu, tiistaissa ollaan. Kävipä tuossa äskettäin ilmi, että Ipanan kesähepenevarasto on vähän heikossa hapessa. Syksyn aikana on tapahtunut yllättävä venähtäminen ja kengistä lähtien kaikki pikkiriikkiset shortsit ja t-paidat kirraa. No, eiköhän tästä(kin) kunnialla selvitä, sillä eipä tuonne matkalle kaikkea rompetta kannata mukana roudatakaan, vaan edullisesti vaikkapa pesettää likaisia vaatteita paikallisissa pesuloissa. Näino.

Pimeys väsyttää, onneksi kohta saa valohoitoa.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

ei ne nuoret kehtaa edes pihaansa kolata











Lapsen päähän sujahti jälleen uusi kirpparivillapipo. Ja Anilandian pihamaa saatiin vihdoin kolattua siistiksi viikolla sataneesta lumesta. Kokeilumme "tahkotaan autolla lunta littanaan, niin näyttää kolatulta" alkoi jo tuottaa kyllä ihan näkyvää tulostakin!

Seuraavaksi, tirsat.

lauantai 19. tammikuuta 2013

melkolailla rapsakka











Raikkaan rapsakka keli pitää Aniliinin väen tänään sisätiloissa, mutta käytiinhan me aamulla kylällä tietty sokeripullat syömässä!

Kaivo-kangas on aina hivellyt Aniliinin silmää eri meiningillä kuin muut Marimekon kangaskuosit ja koska keittiö hipihiljaa kuiski lisäväriä, oli vihdoin kankaan oston aika ja sinikeltainen ompelukone pääsi jälleen hommiin.

perjantai 18. tammikuuta 2013

ky-ly-mä!











Aniliini luuli tilanneensa seinälle nakatun vuosikalenterin jostakin muusta maasta kuin ison meren takaa Jenkkilästä, mutta tulipahan sekin asia selväksi kun postiluukusta tipahti kirje tullimieheltä. Positiivisena yllätyksenä kuitenkin sanottakoon, että tullin netissä tehtävä tullauspalvelu on erittäin toimiva ja sangen käteväkäyttöinen! Palvelun omilta listoilta ei tosin löytynyt kalenterille sopivaa numerosarjaa, mutta eipä se menoa haitannut! Onneksi niitä voi kikkailla netistä lisää!

Mutta sangen varmaa on, että tuon nätin kalenterin olisi varmasti saanut jostakin muualta helpommalla ja halvemmalla.

Ja tulihan se perjantai sieltä kun vähän potki! Ja hei, tossa yhdessä sumeassa kuvassa on muuten meikkis ihan juu lempipuuhissaan!

It's Friday, folks! Hooray!

tiistai 15. tammikuuta 2013

sekametelisoppa









Bloggaaja pahoittelee hiljaista hiihtokenkää, alkaa tässä olla pientä kisaväsymystä ilmassa ennen loman alkua. Eipä voisikaan parempaan saumaan pakomatka täältä kylmästä tulla. Mutta paljon asioita pitää saattaa vielä valmiiksi ennen kun voi huoahtaa! Ja kaikkialla pyöriville pöpöille, noroille ja muille nuhille semmoiset terkut, ettei oo tänne tulemista!

Sorry for the silence around here, days couldn't be more hectic now so the vacation in warmer latitudes is again needed. But still a lot to be done before the vacation starts!

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

cool











Jaa että ostinko tällä kertaa kirpparilta villasukkia? Jep, jokaiselle yhdet! Hau kuul is tät sano Ipanakin kun maitolasin lattialle kaatoi.

lauantai 12. tammikuuta 2013

vaahtosammuttimesta ja muurahaisista











Vielä kerran tytöt ja pojat! Kolmas kakkupohja leivotaan huomenna aamulla ja kolmevuotiaan festivaalisävytteinen synttärijuhlinta saadaan vihdoin tämän vuoden osalta taputeltua - ensi vuonna sitten taas hörpsitään sumppia synttärimielellä!

Kerrankin muuten ansaintapuolen yhteistyökumppanilta saatu joululahja on sen verran sievä, että oikein seinälle saakka tuo pääsi! Toivottavasti tälle valkoiselle kaverille ei tule koskaan käyttöä, mutta noin nätteihin vaahtosammuttimiin ei ainakaan Aniliini ole aiemmin törmännyt!

Aurinko armas sai ikkunat näyttämään karseilta ja hei, löytyy meiltä näköjään pölyäkin! Jooja muurahaisia alakerran varastosta. Mistä hittolaisesta niitä oikein tulee, kun ulkonakin on täystalvi? Miälenvikast.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

houston



Olemme Miehen kanssa pelottavasti koukussa - homman nimi on HBO kuukaudeksi ilmaiseksi telkkariin + True Blood. Viisi tuotantokautta (kolme ja puoli vielä jäljellä!) ja aikaa loman alkuun saakka. Yhdessä arki-illassa ehtii katsoa kaksi jaksoa, viikonloppuna jopa kolme. Kiirehän tässä tulee!

Telkkari on jo viritelty oikeille taajuuksille ja lämmitelty pelikuntoon, sillä pikkupalleroisen unilaulun jälkeen taas kyylätään!

Me and my hubby are so hooked! I'm talking about HBO + one month for free + True Blood. We have four more seasons to go and two weeks until the vacation away from home!

tiistai 8. tammikuuta 2013

jos jaksaa ni jaksaa













Lapsonen tykkää kovasti piirtämisestä, mutta erityisesti maalaaminen on Ipanan mieleen. Tuo pikkupalleroinen malttaa olla piirtopuuhissaan useamman tovin, jopa ehkä ihan minuutteja. Ja kaikki taideteokset annetaan vanhemmille synttärilahjoiksi.

Käytiin tuossa eilen ruokapöydässä keskustelu rusinoista. Lapselle vannotettiin, että saapi muutaman makoisan rusinan jälkkäriksi, mikäli kaikki ruoka saatetaan onnellisesti suuhun. Tähän tuo tuossa tokaisi: Jos jaksaa syädä luuan, jaksaa syädä lusinoitakin. Mut jos ei jaksa syädä luokaa, jaksaa silti syädä lusinoita.