maanantai 6. helmikuuta 2012
niskasta kiinni
Kävipähän sitten niin, että tuo kutousinto lässähti välittömästi lapsosen nuttusen valmistuttua (ne napinlävet, ne napinlävet). Positiiviseksi tiedoksi kuitenkin, että pienimmän kummipoikain villapaita valmistuu ensi jouluksi. Mutta se älyttömän kauan sitten aloitettu kaulaliina väännetään nyt välittömästi valmiiksi (vaikka väkisin). Taidanpa rykästä muutaman varvin samalla kun maanantai-illan paras hetki koittaa kohtapuolin neloskanavalla.
Kerrottakoot vielä, että on samassa rytäkässä parit kappaleet postiluukusta löytynyttä tyylikästä ruotsalaista sisustuslehteä jäänyt ihan kokonaan huomiotta. Ehkä tässä ihan vallan innostuu, kun loppuviikosta pitää jälleen matkustaa naapurimaahan. Ja josko vaikka tämän reissun jälkeen vähän maltettaisi välillä olla kotomaassa. Lapsonenkin tokaisi hampaiden pesun jälkeen, että "ei äiti nyt mene koreaan".
I've been lazy with the knitting projects I've started earlier. Now I've a strong trust for myself to end one of them - I'll start right away while watching one of my favorite TV show "Good Wife", which will start any minute. In the end of the week I need to go to a two-day business trip again and I sure hope I won't need to do that in a while then - those trips just are not just for fun but pure work with long working days. But there is light in the end of the tunnel > airport shopping that is!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Heh, innostus tulee ja menee :) Itselläni on kesken serkkupojalle aloittamani neule, jonka aloitin, kun täti oli raskaana. Vieläkin on kesken ja serkkupoika pääsi viime kesänä ripiltä! Ei liene enää tarvetta hoppuilla ;)
VastaaPoistaMulla on innostus, mutta en ole vielä tarttunut työhön. Viimeksi olen neulonut vuonna X. Nyt tahtoisin neuloa ison maton neliöistä.
VastaaPoistaIhan ei täällä päässä kyllä realismi ja inspiraatio nyt kohtaa...
Heheh, tuntuu, että kutomisinnostus nousee huippuunsa aina syksyllä iltojen pimetessä ja ilman kylmetessä. Ei kevättä odotellessa malta kutoa kun tekee mieli jo pistellä siemeniä multaan!
VastaaPoistaTein yhtä isoa päiväpeittoa isoäidineliöistä neljä vuotta. NEL-JÄ (4). Valmiiksi tuli, mutta ihan järkyttävästihän siihen aikaa meni!