torstai 22. joulukuuta 2011

tutulla porukalla










Huomisen kauppareissun ostoslista on pitkä kuin nälkävuosi ja todennäköisesti mukaan pitää myös ottaa rutkasti pitkää pinnaa. Oliko jo puhetta, että tänä vuonna jouluaattoa vietetään porukalla Anilandiassa? Se tarkoittaa enemmän putsplankkia ja pientä laittoa & säätöä, mutta muutoin onkin ihan kiva poiketa joulutraditiosta hieman tuon viettopaikan suhteen. Aniliinille riittää, että keralla on oma, tuttu porukka. Mukana menossa myös Isomummi.

Hei meillä olis nyt lunta! Just sen verran, että maa peittyy, puut näyttävät kauniilta ja tulee semmone joulufiilis. Oisko taivasten tyypit ja kuun kierrot sen verran suosiollisia tällä kertaa, että pitäis meilläkin tuon maan valkeana edes noiden joulupyhien yli? Sitten mun puolesta vois tulla vaikka kesä.

5 kommenttia:

  1. Ihana kun olette saaneet valkoisen maan, minä vielä odottelen ;)
    Meillä käytiin ruokakaupassa eilen aamulla yhdeksältä, kalatiskillä oli 50 ennen meitä juustojen sekä lihan kohdalla vajaat 40, eväät olisi saanut olla mukana, mutta onneksi selviydyttiin :)
    Oikein Mukavaa ja Rauhaisaa Joulun aika sinne!

    VastaaPoista
  2. Sinne se lumi sitten hävisi tänään vesisateen mukana :( Tulee se joulu vaikka ei lunta oliskaan!

    Kohta ruokakaupoille! :)

    Oikein mukavaa joulua myös teille sinne, Villasukalle kans!

    VastaaPoista