perjantai 30. joulukuuta 2011

joulu meni jo










Kas noin se kuusi lähti lipettiin. En kyllä rehellisesti muista milloin joulu olisi tuntunut näin lyhyeltä kuin tänä vuonna. Justiinsahan me se kuusipuu sisälle nostettiin. Täytyypä ensi vuonna sitten aloittaa oikeasti ajoissa.

Vuoden viimosia perjantai-iltoja vedellään. Huomenna mennään kaveriporukalla ravintolaan syömään kera lapsikatraan ja sen jälkeen luvassa kourallinen papatteja ja kissanpieruja. Ipanainen on paapauspuuhissa todennäköisesti (toivottavasti) yhdeksään mennessä, joten rauhallismielin uutta vuotta tänä vuonnakin vastaanotetaan. Pari vuotta sitten Ipanainen mökelsi mahassa kun isänsä tahtoi väkisin ostaa ilotulitteita ja melkein pakotti viimeisillään olevan vaimonsa niitä ulos viidenkymmenen asteen pakkaseen pieruja ihailemaan. 24 tuntia myöhemmin tirpastiin ponnistamaan.

Kiitos vielä ihanaiselle lapsuudentoverille lounasseurasta! Oli huisia nähdä & turista pitkästä aikaa. Kun edelliskertaisesta turinatuokiosta on kulunut niinkin paljon aikaa, kuulumisten vaihtoon menee aikaa. Otetaas pian uusiksi.

Perjantai-iltaa kuomaset - me aletaan Miehen kaa tsekkaileen talven lomamatkoja!

(ja hei toi Maick on oikeasti aika kuuma, jeh?)

5 kommenttia:

  1. Eikun Lauri ;)

    T. Petra täti

    VastaaPoista
  2. Nej tantten Petra, NEJ! Vai tarkoitatko ehkä sittenkin yhtä toista Lauria? :) :)

    VastaaPoista
  3. Mua mietityttää miten teidän tutittomuus? Pääsittekö helpolla? :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kysymästä, helpolla päästiin! Ekana iltana tuli se huima kiukku, seuraavana kysyttiin että joko on uusi ostettu eikä eilen kolmantena iltana enää muistettu ollenkaan. Päikkäritkin on menneet hyvin, nyt tosin vaikuttaa siltä että vähän enemmän ottaa aikaa ennen kuin nukahtaa ja edelleen suhinaa kuuluu huoneesta, mutta eipähän ainakaan oo kiukku.

    Tänään kaupassa Ipana huomasi vauvalla tutin suussa ja muistutti, että se oma meni rikki, pois heitettiin ja "ei enää tavvita, iso tyttö" :)

    VastaaPoista
  5. Hyvä, että pääsitte helpolla! Meillä meni tuolla kaavalla pojan kanssa mutta tämä toinen kaveri olikin sitten eri maata. Totisesti meni parisen viikkoa ennen kuin hyväksyi asian! Ei tosin huutanut perään kuin pari iltaa mutta päiväunet jäi pariksi viikoksi ihan kokonaan. Mutta nyt kun yli on päästy niin ah mitä autuutta onkaan yöajat ja automatkat! Kannatti kärsiä. :D

    VastaaPoista