Blogitoveri sai aikaan positiivissävytteisen hyasinttihimotuksen ja onneksi niitä löytyikin kauppareissulta. Tuon jouluruusun todennäköisesti ahdistan rassukan kuoliaaksi joka tapauksessa vaikka kuinka hyvin hoitaisin, juttelisin tahi valoisassa kasvattaisin. Totuus sen kanssa kun nähtävästi on, että se viihtyy viileässä. Vilukissa ja jouluruusu eivät valitettavasti mahdu saman katon alle, ei.
Olisitteko mitenkään uskoneet, että ulkotiloista sisätiloihin siirtyneet blogivalot pääsivät tuollattees nuon ikkunaa koristamaan? Ihan yllätyin kuulkaa itsekin!
Löysit niitä! Hyvä hyvä:) Meillä on viime vuotinen jouluruusu säilynyt hengissä sisätiloissa, kun laiskuuttani en ole jaksanut istuttaa sitä pihalle. Jännityksellä odotan kasvattaako se kukkanuput lehtien seuraksi.
VastaaPoistaJuu löyty! :)
VastaaPoistaTuon jouluruusun lehdet nyt jo kellastaa, vaikka on ollut uudessa kodissaan vasta vajaan viikon. Alakerran työhuone on todennäköisesti torpan viilein, mutta eipä sitä sinne raaski piiloon viedä. Työmatkakin lähestyy, joten ellei se ole hengiltä sitä ennen, on se ainakin sen jälkeen :)
Tarttis hakee meillekin! Tykkään hyasinttien tuoksusta vaikka monet pitääkin sitä liian vahvana. Jos inspiroituis jonkinsorttista asetelmaa väsäämään kun vapaat koittaa :)
VastaaPoistaMiks pittää olla allergineeee. PÖH.
VastaaPoistaNäyttää aivan ihanilta. Sama kippaki löytyis!
Nauti nuuhkutellen! :)
Tääkin haluu hylasintteja! Kaunista teillä!
VastaaPoistaMulla on samanlainen suhde myrttiin kuin sulla jouluruusuun. Ressukka on taas ihanan ulkokesän jälkeen joutunut sisälle kuivaan, patterin päälle ja tekee hidasta kuolemaa...
Ihana idea tuo räsymattokulhon käyttäminen kukkaruukkuna. Kiitos tästä. Taidan itsekin laittaa omani tämmöiseen käyttöön!
VastaaPoistaTuo Marimekon kulho on kyllä uskomattoman monikäyttöinen. Peruspopparit, -tomaatit ja mandariinit on ihan normisettiä, mutta tokipa siinä ollaan rairuohot ja hyasintitkin kasvatettu :)
VastaaPoistaJouluruusunenkin vähän piristyi, kun vein sen ihan ikkunan viereen nököttämään. Toivotaan sille siis pitkää ikää nimim. tokkopa mies tietää missä kastelukannua säilytetään