torstai 8. syyskuuta 2011
tikusta asiaa
Liikutaan jälleen vakavien asioiden äärellä.
Mihin tässä valmiissa maailmassa onkaan enää uskominen jollei sääennustuksiin? Jos katsoo ennustukset seiskan uutisista (ja sitä ennen nelosen uutisista vastaavat toisella silmällä), kympin uutisista, varmistaa vielä ennen koneen kiinnilaittoa sieltä oikeasta internetistä ja aamulla vielä kurkkii unisin silmin ensin ikkunasta ja kahvikupposen äärellä sanomalehdestä, että sadetta on tiedossa KOKO päiväksi, ihminen hyvässä uskossaan varustautuu sen mukaisesti kumpparein ja sateenvarjoin.
Ja missä sade? Ei sitten missään! Saappaille tuli paha mieli, kun eivät pääseet tositoimiin, vaikka niille niin luvattiin vesilammikossa hypintää ja loskakelejä. Surullisna mielin hyö jäivät työpaikalle odottamaan uutta, niin hartaastitoivottua sadesäätä.
Toinen mieltä kovasti askarruttanut asia on nuo keittiön pöydällä kuivuvat mustatorvisienet. Kuivausprosessi on onneksi jo ehtoopuolellaan ja sienilöistä valmistetut herkut vievät todennäköisesti kielen mennessään, mutta sanottakoon, että kuivatellaan seuraavaa satsia sitten taas ensi syksynä. Tuo kavereista lähtevä haju on nimittäin... jotain ihan älyttömän järkyttävää! Sormet & varpaat ristiin, että saadaan torppa pullantuoksuiseksi lauantaina kun kauan odotettuja vieraita saapuu hesast saakka.
Niin että onhan tässä nyt jo monta monessa tällekin torstai-illalle. Heippa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ennustushan se on aina oikeassa, sää vaan kronklaa - näin toteaa isoisäni :D
VastaaPoista:D Eipä sitä pahemmin yleensä sadekelejä toivota, mutta tänään kyllä sää kronklasi, ja pahasti!
VastaaPoistaLöytyykö Salosta hyviä mustatorvisienipaikkoja.?. Haluamme sienestämään.
VastaaPoistaHmm, paikallisista sieniapajista en osaa kyllä valitettavasti juurikaan mitään. Nuo meidän herkkuset on porukoiden mökiltä saaristosta.
VastaaPoista:D
VastaaPoista