keskiviikko 21. syyskuuta 2011
pienet siipiveikot
Taas sukelletaan aika syvälle, joten snorkkelit päälle ja räpylät jalkaan! Tällä kertaa kyse on (rumpujen pärinää ja jännittävyyttä), banaanikärpäsistä. Juuri näin, banaanikärpäsistä. Nuo paholaisen pojat ovat pesiytyneet Anilandiaan ja niistä on päästävä eroon.
Eipä kuulkaa kestä kauaa tuon kärpäskomppanian esiinmarssin kun on lasillisen punaviiniä kaatanut keralle Bätselöretten. Nuo kiimaiset ilkimykset valtaavat lasin ja imuttavat makeaa viiniä - eipä niitä toki siitä syyttämän. Saapi sitten metsästellä uimassa olevia tovereita lasinnurkilta kun itse tahtoo siemaista. Kovin ärsyttävää.
Pikkuipana huitoo pikkiriikkisiä kärpäsiä minkä kerkee ja huutaa "listii! listii!" (huomaattehan, miten me kätevästi näin pehmein sanoin opetamme pienokaistamme taistoon kärpäsiä vastaan). Joku banaanikärpäskoiranleuka tietää tosin neuvoa, että viinillä ne pitäisikin satimeen saada. Mutta nehän uivat vetten päällä kuin hesukset! Tiedän, koska eilen omin silmin näin! Jostain luin myös, että ongelma katoaa kokonaan lokakuuhun mennessä. TJ 10.
Ohuen aasinsillan kautta pääsette kurkistuskierrokselle Anilandian kodinhoitohuoneeseen. Kuvauskohteena tuo pieni soppi on hieman haasteellinen, sillä siellä on pimeää kuin keskiajalla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Voih, tiedän niin tuskan! Sama ongelma ollut meilläkin koko syksyn. Olen jo kuukauden ajan pitänyt KAIKKI hedelmät JA leivät jääkaapissa. Sitten teen ansoja, johon pitää viinin tai etikan lisäksi laittaa vähän tiskiainetta. Se rikkoo pintajännityksen ja ryökäleet uppoavat helpommin.
VastaaPoistaMutta silti niitä aina jostain pelmahtaa. Lokakuuta odotellessa...
Tämä on varmaankin teillä jo käytössä, mutta lurauttakaa siihen punaviiniin/etikkaan/ mikäikinä viinas ansana onkaan, pieni luraus astianpesuainetta, niin nuo ahnaat juoppolallit hukkuvat omaan keittoonsa. Sitten jättää ansan vaikka pariksi päiväksi pöydälle, ja avot! Koko kärpäskannan voi kipata viemäriin :-)
VastaaPoistaKiitos toverit neuvoista! Kokeilenkin tuota tiskiainekikkaa hetimiten!
VastaaPoistaVoimahali! :)
Kade tuosta mankelista!!
VastaaPoistaNo meillä on niitä kans!
VastaaPoistaMutta edellisen talon yläkerran yhdessä makkarissa vasta olikin! Tuhansia. Ihan oikeasti, ikkunan välissä, niin että siitä akkunasta ei ihan oikeasti nähnyt juuri pihalle. Voin todistaa, mullon kuva. Sitten ne mönki sieltä ikkunan välistä sisälle ja tuli pelmuamaan siihen yölampun liepeille, kun rauhaisasti unipalaa lueskelin. Että ne oli ällöjä. Myrkytin koko huoneen tsiljoona kertaa ja imuroin pussitolkulla niitä, mutta ne ei vaan ikinä loppunu. Sitten mieheni keksi nerokkaan ajatuksen. Niitten lempipuuhaa oli nimittäin istuksia sälekaihtimilla kattelemassa maisemia. Niinpä tuo mainittu henkilö keksi, että kun oikein kovasti rämpyttää sälekaihtimia ylösalas, niin sinnepähän väliin litistyvät. Niitäpä olikin sitten muuten mukava koittaa kuivaneena raapia irti sälekaihtimista.
Että semmosta.
Meilläkin sama ongelma aina omena-aikaan, vaikka ei pidetäkään omenoita sisällä. Biojätekin pitää tyhjentää päivittäin, mutta aina niitä riittää.
VastaaPoistaMuistan joskus muinoin, että nautittiin punaviiniä niin, että lasinaluset olivat suojana lasin päällä. =) Enää ei ongelma ole onneksi niin suuri!
hr, mankeli on kyllä aivan ehdoton! Tuollainen nätin retron värinenkin :)
VastaaPoistaHuisin kätevä & kekseliäs kyllä tuo Rilliksen mies!
Voi, täällä ilmoittautuu yksi kodinhoitohuoneesta kateellinen. Ollapa moinen oma soppi kaikelle pyykkirumballe ja muulle!
VastaaPoistaSiipiveikkoihin liittyen luin juuri tällä viikolla jostain lehdestä tuon astianpesuainekikan lisäksi toisenkin vinkin, eli kaikki hedelmät kannattaa pestä huolellisesti heti kun ne kaupasta kotiin tuo. Niihin kun on usein banaanikärpäset ehtineet munimaan ja siitä syntyy sitten aina uusi popula vaikka edellisia kuinka listisikin..