torstai 30. kesäkuuta 2011

kesäkuun viimeinen

Tehdäänpä silviisii, että nakataan biisilistauksen kolme viimeistä kipaletta samaan postaukseen niin saadaan homma hoidettua alta pois kesäkuun viimeisten päivien kunniaksi.

27 - kappale, jonka tahtoisin osaa soittaa löytyy täältä

28 - syylliseksi tuntemaan saa tämä rallatus - syyllisyys johtuu siitä, että on suorastaan häpeä, että on vieraillut oheisessa kohteessa vain kerran elämässään.

29 - kakara-ajan mieleen tuo oheinen, voi kuulkaas tätä popitettiin kiukulla eräällä huisin kivalla Tanskan leirikoulumatkalla! Helmi!



30 - ja vikana kipale, joka hurjasti tykästytti viime vuonna tähän aikaan. Tulee ihan taloprojektin alkuajat mieleen, oivoi.



Ihan pienenpieni muistutus bloggaamisen syvimmästä olemuksesta tämän bloginpitäjän näkökulmasta. Tätä blogia ei olla pidetty (eikä tulla pitämään) lukijakunnan kasvattamisen toivossa, teksteillä muita erityisesti miellyttäen eikä rahallista tahi minkään muunlaistakaan hyötyä tavoitellen. Tämän blogi on kirjoittajansa harrastustoimintaa ja henkireikä, jonka kautta ystävät, sukulaiset ja muut kansalaiset voivat kurkkia Anilandian kuulumisia. Joku tykkää, joku ei - onneksi jokainen saa itse valita.

Kivaa kesäkuun viimeistä, toverit!

8 kommenttia:

  1. Minusta taas nämä musapostaukset on olleet kivoja. Ehkä siksi, että meidän musiikkimaku menee aika lailla yksiin. ;)

    Ja hyvin kirjoitettu ylipäätään, itsellemme me tätä kuitenkin loppupeleissä tehdään!

    VastaaPoista
  2. No niihä se on! Tuossapa bloggauksen ydin - myös minun mielestäni!

    PS: Juuh, tuo vika piisi oli kyllä ässä jossain vaiheessa elämää:D

    VastaaPoista
  3. Kiitos tytöt blogituesta :)

    Onkohan muuten tuo Snap! vielä olemassa? Meikäläisen levyhyllyltä nimittäin löytyy aika moni kyseisen orkesterin plättyjä. Ihan huisin hyvää poppia!

    VastaaPoista
  4. Siis ehtikö joku vetää herneen nenään tästä musajutustakin? Voi hyvänen aika...

    Ihanaa kesäkuun vikaa ja lomanodotusta sinulle!

    VastaaPoista
  5. No onhan noita :) Mutta eipä tuo haittaa, kohta alkaa lomakin!

    VastaaPoista
  6. Mun miehen ysärikokoelma on vertaansa vailla:D Ajattelin, että joskus kun kutsuu taas ihmisiä illanviettoon, voisikin laittaa pelkkää ysäriä soimaan. Hehehee. Meillä on ne nolot levyt erillään siitä salonkikelpoisesta kokoelmasta. Ysärit on laitettu tv-tason laatikkoon, kun taas ne muut on levykaapissa.

    VastaaPoista
  7. Ysäripoppi on ihan parasta! Mä niin tahdon kuokkimaan niihin teidän ysäribileisiin!

    VastaaPoista