sunnuntai 30. tammikuuta 2011

lempihuone




Kuulkaattens, nyt on helpottunut olo. Kaikki romppeet on nyt yhdes koos saman katon alla. Ja viikonlopun aikana saatiin kasattua kodinhoitohuonettakin. Siitä tulee ehkä Aniliinin lempihuone. Tiiättekös, mankeli jos jokin on ihmisen paras ystävä - Aniliinia kas odottaa todellinen mankelitaivas (voikohan ihan kaikkea tunkea mankeliin?).

Se olis uusi työviikko taas edessä. Kuten aikaisemminkin sanottua: siistit toimistohommat on aika jees. Mukavaa alkavaa viikkoa!

lauantai 29. tammikuuta 2011

uusi lähtö



Pikkutipunenhan oppi kävelemään muutama viikko sitten. Ikimuistoinen viikko, jolloin muutettiin ja mentiin perhepäivähoitoon. Pari päivää menikin tepsutellessa - sitten tuli stoppi eikä käveltykään moneen viikkoon. Ei sitten millään.

Kipittely aktivoituikin jälleen tänään - nyt tosin huomattavasti uhkarohkeammin & päättäväisemmin. Taisi muutama viikko sitten olla ehkä kuitenkin liian monta uutta ja jännittävää asiaa samanaikaisesti.

perjantai 28. tammikuuta 2011

likkojen kesken





Miehen arvioitu kotiutumisaika menee tänään ehtoon puolelle, joten nämä likat viettävät perjantai-iltaa keskenään. Tipusen Mummi tulee mukaan viihdytysjoukkoihin, toivottavasti Kummitätikin pääsisi.

Ehdottomasti viimeinen muuttorutistus tapahtuu viikonloppuna - pakkohan tuo on kun sunnuntaina luovutetaan vuokrakämpän avaimet ja se on sitten siinä. Viikonlopun aikana olisi tarkoitus myös puuhastella alakerrassa ja nikkaroida (ainakin) kodinhoitohuone valmiiksi. Jotta kaikki ei menisi kuten Strömsössä, kylppärin laattojen tilauksessa kävi laskuvirhe ja nyt odotellaan lisälaattoja saapuvaksi. Kyllä potuttaisi, jos esimerkiksi muutto olisi nyt valmiista kylppäristä kiinni.
Tervetuloa viikonloppu!

virtuaalisia ystäviä



Aniliinilla on ehkä maailman parhaimmat virtuaaliset ystävät! Katsokaapas, mikä odotti eilen postilaatikossa! Ei edes bussin hidastelu harmittanut enää kotiin tullessa. Kiitos Kiki! Ihana!

Kysyin Mieheltä, että miten ne voi tietää mistä se tykkää? "No kun ne lukee sitä sun blogia."

torstai 27. tammikuuta 2011

viisi inspiroivaa

Monessa blogissa on nähty listauksia niistä blogeista, jotka lukijaansa inspiroi. Aniliini tahtoo nyt esitellä viisi Aniliinille melko uudenkarheaa, mutta niin upeaa blogituttavutta kotomaasta ja ulkomailta, joihin on männäviikkoina kovastikin koukuttunut. Käykääpä kurkkimassa! Hienoja!

tuijariikka.blogspot.com

www.rockthathorse.com

puredecor.blogspot.com

ekojohanna.blogspot.com

kanelimaa.blogspot.com

Ja pari kertaa vielä kiellon päälle..

cocosweetdreams.indiedays.com

bambulablogi.blogspot.com

seitsemän asiaa


Iidalle suurkiitokset - Aniliini sai tunnustuksen! Huikeeta!

Homman nimi on paljastaa seitsemän asiaa. Näiden miettimiseen meni useampi tovi, eikä niissä oikeastaan juurikaan huumorinkukka kuki.

Aniliini:

1. on iskelmänimeltään Kaarina Henriksson (oma toinen etunimi ja äidin tyttönimi).
2. unohtaa toisinaan (ihan joskus vaan) kuinka vanha on. Kolkyt jotain.
3. ei myöskään muista aina kumpi on vasen ja kumpi oikea. Pitää tarkastaa siitä kädestä, missä on ne sormukset.
4. käyttää bonuskortteja, ei katso Kotikatua eikä tiedä mitä maitolitra maksaa kaupassa.
5. stressaa ja miettii liikaa turhia asioita.
6. kunnioittaa kanssaihmisissä rehellisyyttä ja teeskentelemättömyyttä - wannabee-coolit, tekotaiteelliset ja muita mielistelevät pallinaamat saavat voimaan pahoin.
7. on pilkunviilaaja kielipoliisi. Ainakin yhdys sanat pitää olla oikein ja edestä on arvosta. Aniliini tekee likaisia johtopäätöksiä tyypeistä heidän verbaalisen ilmaisunsa perusteella.

Aniliini on laiskamato eikä nakkaa tällä kertaa tunnustusta eteenpäin - olette nimittäin ihan kaikki tämän tunnustuksen ansainneet!

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

kutsumattomia vieraita




Äityli bongasi makkarin kukkasesta matoja. Sellaisia kastemadon näköisiä, mutta pienempiä. Ne kaivautuivat vikkelästi karkuun, kun pisti valot päälle. Eww. Nipsnaps kukka halkipoikkipinoon, maljakkoon juurtumaan ja loput roskiin. Meille ei tuommoisia kutsumattomia vieraita tahdota.

Tänään oli nätti päivä, aurinko paistoi oikein kivasti ja ikkunat näyttivät likaisilta. Kotikonttoripäivä, jonka päätteksi reilu päänsärky - työskentelyasento keittiön pöydän äärellä työskennellessä ei ehkä ole se ergonomisin.

Pikkumirkun perhepäivähoito on huikea menestys - lapsonen viihtyy hoidossa erittäin hyvin eikä öisinkään tarvitse enää heräillä. Taitaa päivä olla sen verran täynnä toimintaa, että voi yönkin nukkua rauhassa. Kelpaa kyllä meille väsyneille vanhemmille.

tiistai 25. tammikuuta 2011

ne on mun!


Kuulkaas ystävät, vähiin käy ennen kuin loppuu! Mikäli halajat upean Therese Sennerholtin huipputyylikkäitä postikortteja, kipin kapin klikkailemaan. Sosiaalinen media nimittäin tiesi aamusella kertoa, että nettikauppaan on lisätty neljä uutta pakkausta postikortteja eikä niitä enää tehdä lisää jahka loppuvat. Tämä tyttö tarttui syöttiin välittömästi ja nyt ne on mun! Me happy (ending)!

Kuva:
www.theresesennerholt.se

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

status [tammikuu]






Kaikessa tohinassa taloprojektin statuspäivitys on jäänyt tekemättä! Talohan ei ole ihan kokonaan valmis, vaikka iloinen perhe täällä jo toista viikkoa onkin asustellut. Alakerran valmiiksi saattamisen tahti on nyt vähän hidastunut ja hommia paiskitaan viikonloppuisin, mutta huihai - saman katon alla nyt asutaan ja kyllä se siitä valmiiksi tulee!

Tammikuussa tapahtunutta:

- yläkerta valmis ja käyttöönotettu (pakastin, astianpesukone ja mikro puuttuvat edelleen)
- sisäportaat asennettu
- sisäportaiden kaiteiden toteutustyö käynnissä
- yläkerran terassi viittä vaille valmis
- kodinhoitohuoneen kalusteiden asennus käynnissä
- alakerran lattian parketin asennus käynnissä
- varastojen lattiat maalattu ja alakerran varaston hyllyt hankittu & koottu
- kylpyhuoneen seinät laatoitettu (pl. alin rivi) ja lattian laatoitustyö käynnissä
- saunan suunnittelu käynnissä
- ovikello hankittu & käyttöönotettu

perjantai 21. tammikuuta 2011

seinätipat







Huomenna rykäistään muuttopuuhat vihdoinkin loppuun. Varastossa notkuvat laatikot kannetaan talon varastoon purkausintoa odottamaan.

Ninnin blogiarvonnassa voitetut tipat pääsi vihdoin seinälle Pikkumirkun huoneeseen! Tarkkaan piti mitata, ettei pikkukätöset pääse hipelöimään seinätarroja ja tauluja - yhtenä iltana nukahtamispuuhissa tyyppi oli saanut hiplattua huoneeseensa valot päälle katkaisijasta. On se nopee!
Kivaa, kun on perjantai!

torstai 20. tammikuuta 2011

poni & aasi

Viime viikon torstaina kello yhdeksän illalla tapahtui jotain ennalta-arvaamatonta & käsittämätöntä - telkkarikanava oli vahingossa säädetty kakkoskanavalle. Eikä aikaakaan, kun kaksi silmäparia tarkkaili ohjelmaa tarkemmin - molemmat hiljaa järkytyksestä kuin pienet possut.

Tänään telkkari toudellakin viritetään samalle taajuudelle yhdeksältä illalla. Jos jakson nimi on poni ja aasi, on odotettavissa todennäköisesti jotain vähintäänkin yhtä viihdyttävää. Tämä tuskin malttaa odottaa! Iiks.

Ulkolaiset, EU:ssa asuvat ja muut viime torstaisen missanneet - teidän onneksenne tämä on olemassa.

vågöt tulloo!


Ikean Livet hemma tietää kertoa, että muovinen klassikko, Vågö-tuoli tulee valikoimiin takaisin! Pari tuollaista muovista meidän residenssin partsille, kiitos! Hurra och välkommen tillbaka, favvo! Maaliskuussa nähdään!

Kuva:
http://livethemma.ikea.se

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

pitkänukkainen, villainen peite





Mitenköhän tömmöinen tavallinen konttorityöläinen, toki kyllä neulaan ja lankaan ajoittain tutustunut talliainen pystyisi suoriutumaan ryijyn valmiiksi saattamisesta? Tää tahtoisi meinaan alakertaan johtavan korkean porraskuilun seinän koristeeksi ryijyn. Luit oikein. Ryi-jyn.

Seeprakuvioinen Eva Brummerin 50-luvulla suunnittelema ryijy olisi klassikko siinä missä sinisävyinen Timo Sarpanevan Sysimiilu. Upeita molemmat. Ja saishan noita toki toimitettuna valmiinakin, mutta hinta pompsahtaakin sitten moninkertaiseksi. Onko kellään kokemusta? Anyone?

Kuvat:
www.kasityonystavat.fi

tiistai 18. tammikuuta 2011

pöytäliina ikkunassa


Pöytäliinaksi tehty & tarkoitettu kangas pääsi ikkunaan uudessakin tuvassa. Taitaa olla kuitenkin ainut ikkuna, mihin verho laitetaan. Isoja ikkunoita kun olisi sääli peittää verhoilla.

Alkaa tympiä tuo käsikopelolla tiskaaminen. Lohduttavaa, että tiskari todennäköisesti saapuu määränpäähänsä kolmen viikon päästä. Paino sanalla todennäköisesti. Perskutarallaa.

maanantai 17. tammikuuta 2011

lust & trust




Jännittävää seinälle laitettavaa taidetta länsinaapurista. Mutta kivannäköistä. Ja kalliita ku fan.

Kuvat:
http://inlustandtrust.se

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

lavastettu tilanne



Nuo puut on asetettu uutuuttaan hönkivään puukoriin sikamaisesti vain ja ainoastaan sisustuksellisin taka-ajatuksin. Niitähän ei nimittäin polteta, ehei, sillä meiltähän löytyy rakennusajan puuroipetta jos jonkinmoista tappiin asti.

Viikonloppu on mennyt nopeasti kaikkea hauskaa puuhastellessa. Tänään vietettiin Pikkumirkun viimosia synttäreitä - johan sitä kynttilää nyt jo neljästi ollaan puhallettukin. Arki palaa Anilandiaan, sillä myös Mies aloittaa työnsä puolen vuoden tauon jälkeen.

Oikein pirtsakkaa viikkoa kaikille!

uusi suhde



Siellä se nökötti ainoana kappaleena vaaterekillä. Nyt se näyttää huomattavasti onnellisemmalta Aniliinin vaatekaapissa, jossa on sen uusi koti ellei ole ulkoilemassa Aniliinin yllä ties missä. Hyvät ystävät, Aniliini on rakastunut.

Kuva:
www.miun.fi

perjantai 14. tammikuuta 2011

nelonen




Tanskasta tilattu ovikyltti toimitettiin nopeasti ja nyt se nököttää pöydällä odottaen kiinnittämistä. Paljon muutakin odottaa valmiiksi saattamistaan (esimerkkinä nyt vaikka koko alakerta), mutta tämä herrasväki lähtee huomenna päiväreissulle ihan pääkaupunkiin! Lounaaksi lempiruokapaikan lohikeitto, siitä kätevästi kivenheiton päähän joululahjaksi saatua lahjakorttia törsäämään ja ehkä vielä pikainen visiitti toiseen kivaan lempiliikkeeseen. Retken päätavoite on kuitenkin mööpelikeidas, josta pitäisi hankkia jos jonkinmoista.

Ja viikonloppu, sehän tuli kuin varkain!