keskiviikko 11. elokuuta 2010

räps räps

Alkuun Aniliini syvästi pahoittelee, että on jättänyt bloginsa pahasti huomioimatta. Toinen työviikko on vienyt mehut ilta-ajan puuhasteluista, varsinkin kun Pikkupirpana näyttää hieman hapanta naamaa töihin lähteneelle petturiäidille. Eroahdistus taitaa tuntua kuitenkin äidillä pahemmalta kuin tyttärellä, sillä isukilla ja Pikkupallerolla on päivisin kotosalla oikein kivaa yhdessä. No, onneksi kohta on taas viikonloppu.

Kokeilunhaluinen Aniliini kävi laitattamassa tällaiset säihkyripset alkuviikosta. Lopputulos oli hieno, tosin asiakas olisi toivonut vieläkin tuuheampaa tapausta, mutta kyllä näilläkin räpsyttelee! Ja mikä parasta, aamuisin silmämeikkiin ei tarvitse käytää aikaa ollenkaan. Kun herää varttiavaille kuusi, kaikki aikaasäästävät aamupuuhastelut on todellista plussaa.


5 kommenttia: