Vierailu
Asuntomessuilla tänä kesänä olisi ollut enemmäkin kuin tarpeellinen, mutta pikareissu Kuopioon ei nyt oikein mätsää tämän hetkisiin rakennusaikatauluihin. Lähinnä kaipaillaan (edelleen) ideoita sisälle sijoitettavista portaista, sillä ajatukset mallista, väristä ja ihan kaikesta vaihtelee (lähes) päivittäin.
[kuva: Bolig]Myös lattia mietityttää. Idea tummasta betonilattiasta jää tässä vaiheessa valitettavasti pelkäksi haaveeksi ja voidaan käytännössä toteuttaa niissä lattian kohdissa, johon on suunniteltu laattaa. Eteiseen tummaa betonilattiaa siis, ja lattia lakataan kauniin kiiltäväksi.
[kuva: caisak.blogspot.com]
Meillä kanssa pitkään etittiin sopivia portaita, mutta valitettavasti emme voineet ainakaan turvautua asuntomessujen tarjontaan, sillä sieltä kun ei oikein ole uusia ideoita saanut vuosiin.
VastaaPoistaKannattaa googlettaa kuvahaulla englanninkielellä niin johan löytyy vaihtoehtoja.
meillä alkaa pian portaiden teko ja jännään niiden puolesta todenteolla, mutta samalla luotan että niistä tulee kuitenkin loistavat loistavan oman suunnittelun ja kirvesmiehen avulla ;)
Google on ollut kovassa käytössä ideoiden etsimisessä :) Kivoja porrasmalleja on kuvissa nähty monia, mutta lähinnä kaipailisin niiden näkemistä & kokeilemista livenä.
VastaaPoista