lauantai 3. huhtikuuta 2010

lankalauantain piirustusmatinea

Miehen kotona nautittiin tänään herkullinen pääsiäislounas ja lähtiessä mukaan lähti kassillinen miehen tekemiä lapsuuden aikaisia piirustuksia. Kymmenien taideteosten joukosta löytyi myös kourallinen aiheeseen sopivia pääsiäiskuvituksia, jotka esitelty ohessa. Mukana taitelijan oma näkemys piirustuksesta.

[iso tipu] Kuvaan on vangittu pääsiäistipu. Tipun pää on perspektiivivaikutelman takia korostuneen pieni. Samoin jalat. Tipun häntä on tehty hieman reliefimäisesti paksuin sormivärein, RGB-värikartan mukaisesti. Tipun ruumis on vahapintainen.

[muna] Akvarelli A3-paperilla. Jostain kumman syystä pääsiäismunan alaosaan on kuvattu musta silmälasipäinen possu. (toim. huom. Kun kuvaa nyt jälkikäteen lähemmin tarkastelee, ei kuvassa ehkä esiinnykään muna. Onko kyseessä mahdollisesti possu, jolla on afrikkalaistyylinen hattu päässä? Taiteellisuus on katsojan silmässä.)

[noidat luudilla] Perinteinen pääsiäisteema: Noidat luudilla, taustalla lumihuippuiset Alpit. Huomaa erityisesti noitien tylyt ilmeet ja etualalla olevan noidan näppyläinen naama.

[paperipupu] Tällä kertaa kokeiltiin hieman erikoista tekniikkaa. Pupu on tehty paperista repimällä ja häntä rakentuu pumpulista. Iloinen siitä pupusta on tullut!

[värikäs tipu] Vahavärikotelon kaikki värit ovat päässeet käyttöön. Muna on saanut vaikutelmia Tanskan lipusta. Erikoista pääsiäistipussa on kukkopillimäinen väritys. Pikanttina yksityiskohtana tipu myös itse popsii munaa.

[noita punaisesta talosta] Oranssille paperille piirretty noita. Myös muumitalon tyylisuuntaa noudattava noidan koti on kuvattu teokseen. Jossain vaiheessa piirtämistä taiteilija on vaihtanut noidan jalassa olleet housut hameeksi. Hyvä niin, sopii noidalle paremmin!

[noita kuuta vasten] Tässä on vahavärien lisäksi käytetty saksia: noita ja kuu on leikattu paperista erikseen ja liimattu päällekkäin samaan kuvaan. Lopputuloksena veitsenterävät ääriviivat.

6 kommenttia:

  1. Vaikuttavia taideteoksia! Enpä olis uskonut, että Aniliinin miehessä piileskelee taiteilijasielu!8)t.Assi

    VastaaPoista
  2. Nämä kyseiset pääsiäisaiheiset teokset ovat kyllä ihan huippuluokkaa. Näitähän vois laittaa ihan vaikka myyntiin, mikäli rakennusprojektissa loppuu rahat kesken. Anyone?

    VastaaPoista
  3. Heh, syväluotaavat analyysit :) HUippua!

    VastaaPoista
  4. Hienot esittelytekstit ja taideteokset! :)

    VastaaPoista
  5. Loistavat analyysit! :D Ihan mahtavaa!

    VastaaPoista
  6. Loistava näyttely + mahtavat esittelyt. Ihan paras!

    -saana

    VastaaPoista