
Kolmannen blogivuosipäivän lähestyessä blogosfäärin ilmassa kajastaa pienimuotoinen ahdistus. Lukijamäärä on kasvanut hurjasti sitten ensimmäisen kielopostauksen. Lukijakuntaan kuuluu niin tuntemattomia kuin tuttujakin. Tietoisesti olen sukulais- ja ystäväpiirille blogistani kertonut silläkin uhalla, että blogiin saatetaan tulla "stalkkaamaan" Aniliinin elämää. Tein alusta alkaen päätöksen, että tietoisuus siitä ei vaikuta tekstien sisältöön, aiheisiin tai kuviin.
Aniliini kirjoittaa ja kuvaa edelleenkin anonyymisti. Blogi on julkinen, se löytyy julkisesta paikasta, sitä pystyy julkisesti hakemaan hakupalvelulla ja sitä saa ihan kuka tahansa julkisesti lukea. Kun perustaa (avoimen) blogin ja kertoo siitä muille, ottaa tietoisen riskin. Riskin ottaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että blogia salaisesti seuraava lukija tekee Aniliinin elämästä julkista riistaa.
Syyllistämisen sijaan Aniliini toivoisi kaikkien, ihan kaikkien blogia seuraavien rohkeasti joskus kommentoivan tai kylillä tavatessa kertovan lukevansa blogia. Blogin statistiikka kertoo teitä olevan siellä kymmeniä, viime kuukausina jopa satoja, mutta vain harvat kommentoivat - useimmiten puumerkkinsä jättää toinen blogaaja, sukulainen tai ystävä - kiitos teille kaikille siitä, että olette siellä!
Blogin tarkoitus ei ole pitää julkista päiväkirjaa, jota muut salaa käyvät lukemassa. Blogin pitäminen on vuorovaikutteista ja kaksisuuntainen nuoli, jossa bloggaaja tekee kirjoituksensa omasta elämästä ja kiinnostuksiensa kohteista kertoakseen ja siitä toivottavasti keskustelua aikaansaadakseen.
Kuva:
www.littlepaperplanes.com