lauantai 14. marraskuuta 2009

viikonlopun komediapläjäys


Komediaelokuvien kakkososat eivät yksinkertaisesti voi olla ykkösiään parempia, jos sekin on ollut vähän si och så. Tänä iltana katsottu Night at the Museum 2 on siis samannimisen ykkösen jatko-osa, jossa museon olennot heräävät jälleen henkiin öiseen aikaan. Disneymäinen, ennalta-arvattu paha-saa-palkkansamainen juoni on kulunut ja käytetty, mutta elokuva on rakennettu, yllättävää kyllä, ihan hauskalla tavalla pieniä hauskoja yksittäisiä huvituksia käyttäen. Siihen se hauskuus sitten taitaa jäädä. Ben Stiller alkaa olla jo aika väsynyt, mutta ensimmäisenä naisena yksin Atlantin ylittänyttä Amelia Earhartia näytellyt Amy Adams oli oikein herttaista katsottavaa. Elokuvaa suositellaan katsottavaksi silloin, kun enää ei yksinkertaisesti ole muuta tekemistä.



Viikonlopun komediapläjäys jatkuu huomenna People-lehden listaaman seksikkäimmän elossa olevan miehen (McConaughey) ja Benin vaimon (Garner) tähdittämällä romanttisella komedialla Ghosts of girlfriends past (Pelimiehen painajainen). Katsotaan, onko tämä(kin) valinta todellisuudessa varsinainen painajainen.

Komedioita on ihan kiva katsoa aina silloin tällöin, eikös juu?

[edit 15.11.2009] Tänään katsotusta viikonlopun toisesta romanttisesta komediasta ei raportoitavaa. Mikäli elokuvaa esitettäisiin lentokoneessa matkustajien viihdykkeenä, suosittelen katsomista ehkä toisella silmällä ajantappamisen merkityksessä, mutta ilman kuulokkeita pärjää oikein hyvin.

Kuvat:
www.imdb.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti