sunnuntai 29. marraskuuta 2009

ugg eikä ku omg

Jo on aikoihin eletty osa II. Jos muovisten sandaalien hankkiminen oli tarpeeks noloo niinku, nämä töppöset kuuluvat kokonaan ihan omaan luokkaansa mukavuusalueelta ulostulemisessa. Oli miten oli, tällaiset tuli juuri tilattua ja pelolla jäämme odottamaan, paljonko sedät tullissa pistävät paketille lisää hintaa. Pistävät miten paljon tahansa, netissä shoppailu on huisin hauskaa ja helppoa! Ja uskokaa tai älkää, noi kaunottaret on (tai voi olla) tosi kuuma juttu talvella kun tulee pörrättyä enemmän ulkosalla.


Niin. Että jos yöpöydältä löytyy Twilight, niin kai (yli) kolmekymppisellä voi ihan hyvin olla tällaisetkin? Ai ei vai?

[Edit 4.12.2009] Tilausprosessista kiinnostuneille: töppöset saapuivat keskiviikkona iltapäivällä kotiovelle kuljetettuna kolme (3) päivää tilauksesta, kokonaishinta arvonlisäveroineen 165 euroa. Halvempi hinta - parempi mieli.

Kuva:
www.uggaustralia.com

ensimmäinen adventti



Kuvat:
www.houseofpictures.dk

lauantai 28. marraskuuta 2009

aallon harjalla


Google Wave on ollut kuumana puheenaiheena jo tovin ja kutsuja sen käyttäjäksi metsästetty vaikka mistä. Aniliini sai vihdoin kutsun Google Waven käyttäjäksi ja tutustui pintapuolisesti sen toimintoihin. Tutkimusmatka on siis vielä pahasti kesken, mutta tämä interwebin uusi innovaatio kuulemma mullista ihan kaiken.

Mikä Google Wave oikein on? Sähköpostin, pikaviestisovellukset ja sosiaaliset palvelut yhdistävä Google Wave määrittelee uudelleen ihmisten kommunikoinnin verkossa. Google Wave noudattaa avointa lähdekoodia, jonka avulla innokkaimmat voivat tehdä uusia ominaisuuksia Google Waveen. Toiminta perustuu "aaltoihin", joissa keskustelua käydään viestiketjuissa niihin liittäen uusia osallistujia, aiempia aaltoja, liitetiedostoja tai dokumentteja.

Tunnin kestävää Googlen esittelyvideota ei edes Aniliini jaksa katsoa, vaikka käytännössä siihen aikaa nyt olisikin. Oheinen video sen sijaan esittelee Google Waven logiikan alle kolmessa minuutissa kansanomaisempaan tyyliin:




Google Waven koekäyttäjäksi pääsee toistaiseksi vain kutsulla ja Aniliiniltä löytyy niitä kourallinen. Mikäli innostuit, vastaa viestiin tahi kirjoita Aniliinille!

Kuva:
wave.google.com

perjantai 27. marraskuuta 2009

vihreää pikkupiltille





Kankaista valmistuvat petivaatteet, virkatuista neliöistä torkkupeitto. Aniliinin äiti on ahkeroinut taulun, myssyn ja tossujen lisäksi myös vihreän takin ja housut.

Viikonloppu ja myös mies on kotona!

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

joulukalenteri


Äidiltä saadun perinteisen suklaakalenterin lisäksi Aniliini laskee päiviä jouluaattoon (ts. h-hetkeen) myös toisenlaisen joulukalenterin avulla. Boxes of Suprises on tehty yhteistyössä 24 nuoren suomalaisen suunnittelijan/suunnittelijaryhmän kanssa - mukana taitavia valokuvaajia, graafisia suunnittelijoita, muotoilijoita ja taiteilijoita.

Jokainen kalenterin tekoon osallistunut sai tehtäväkseen oman päivänsä numeron suunnittelun lisäksi täyttää tyhjän pahvilaatikon haluamallaan tavalla. Laatikon yllätys paljastuu, kun päivän luukku avataan.

Idean takaa löytyy Laura Väinölä ja kalentereita myydään mm. seuraavissa liikkeissä: My o My, Skanno pop-up Store, Pino, Design Forum, Wunder, Helsinki 10, Papershop, Akateeminen kirjakauppa, Kiasma, EMMA, Taidehalli, Designmuseo ja Ateneum.

Kuva:
www.facebook.com

2010


On jälleen aika hankkia kalenteri uudelle vuodelle - 2010 on Lahden Muotoiluinstituutin valokuvausopiskelijoiden kalenteri, joka henkilökuvien kautta kertoo läheisyydestä ja läsnäolosta. Tämä järjestyksessään 21. Muotoiluistituutin vuosikalenteri on jälleen täysin erilainen kuin edeltäjänsä.



Kalentereita on valmistettu ainoastaan 1 500 kappaletta (Aniliini omistaa niistä kappaleen nro. 499), joten hanki omasi osoitteesta http://kalenteri2010.com ennen kuin loppuvat.

Kuvat:
http://kalenteri2010.com

tiistai 24. marraskuuta 2009

äiti = kone


H-hetken lähestyessä tulee pohdiskeltua kaikenlaista - kun aiempaa kokemusta aiheesta ei ole, itselle asetetut vaatimukset eivät ole kovinkaan suuria tyyliin katsotaan nyt tilanteen mukaan ja toimitaan sen mukaisesti. Kun pieni ihmisen alku sitten maailmaan putkahtaa, yliampuvat odotukset lisääntyvät - pitää jaksaa olla reipas, sillä hyvä äitihän on sellainen.


Paremmin asiaan tutustuneemmat, ulkopuolisten vahvat neuvot ja vinkit ovat luonnollisesti tervetulleita, mutta saattavat asettaa vaatimuksia, joita voi olla mahdotonta täyttää. Täydellinen äiti ei koskan väsy, täydellinen äiti ei ajattele työasioita (tai muitakaan asioita) kuin äitiyttä, täydellinen äiti on täydellinen heti synnytyksen jälkeen. Mitä sille aikaisemmalle, aikaa ennen äitiyttä olevalle ihmiselle oikein tapahtui?


Ovat isät miten osallistuvia tahansa, tosiasia on, että päävastuu on kuitenkin äidin. Syntymänjälkeinen isyysloma on hetkessä ohi ja yhdessä sovittu päätös vastuunjakamisesta isän ja äidin kesken todennäköisesti enää pelkkä kaunis ajatus. Isä "pääsee" takaisin töihin tuttuihin kuvioihin, ihan kuin mikään ei olisi muuttunutkaan, äiti jatkaa lapsen kanssa kotona.


Äidiksi tuleminen on prosessi, joka on jokaisen äidin kohdalla erilainen. Äitiyteen liittyvä asia, joka toisen mielestä tuntuu hyvältä ja oikealta, ei välttämättä ole sitä toiselle. Ehdotonta oikeaa ei ole, ainoastaan mielipiteitä ja omakohtaisia kokemuksia. Mielipide saattaa myös muuttua (tai olla muuttumatta), mutta senkin voi käsitellä muulla tavalla kuin nyökyttelemällä "mitä minä sanoin". Jokainen äitihän kun toimii juuri oikeaksi katsomallaan tavalla - missä tahansa tilanteessa.

Kuvat:
www.etsy.com [barkingbirdart]

kun kani kaverikseen myyrän sai


hyvässä seurassa




Marimekon lokakuussa kauppoihin ilmestyneet Hyvässä seurassa -astiat henkivät vanhanajan nostalgiaa ja mummonmökkiä. Sami Ruotsalaisen suunnittelemat ihanaiset Oiva-astiat on kuvittanut Maija Louekari. Erilaiset kupit, kulhot ja lautaset innostavat rikkomaan selkeälinjaisempaa kattausta mielialasta ja tilanteesta riippuen.

Tämä retrohenkinen astiasarja on kuin Aniliinille tehty! Hyvä Joulupukki, Aniliini ON ollut tänä vuonna erityisen kiltti.

Kuvat:
www.marimekko.fi

maanantai 23. marraskuuta 2009

lauantai 21. marraskuuta 2009

ashtonishing?


nimi: L.A. Gigolo (spread)
genre: komedia
kesto: 1 h 33 min

Sarjassamme jämäelokuvien kaatopaikalla. Vuokraamossa pähkäiltiin Twilightin ja tämän välillä - tämä voitti, sillä pääosaa näyttelee Ashton, mukana myös Anne Heche. Ei kovin pahasti voi mennä pieleen?


Väärin.

Ensimmäinen komediaelokuva, joka ei naurattanut. Ei kertaakaan. Ei edes hymyillyttänyt. Puolitoista tuntia lauantai-illasta meni hukkaan, samoin vuokraelokuvasta pulitettut viisi euroa. Edes Ashton ei pystynyt elokuvaa pelastamaan.


Jos siis pähkäilette ottaako lauantai-illan leffaseuraksi Ashton vai Pattinson niin valitkaa hyvät ihmiset jälkimmäinen. Tai mikä tahansa muu.

Kuvat:
www.imdb.com

vähän kerrallaan - osa 3.



pino


Piristäviä käyttötuotteita myyvä Pino on sekä muuttanut uuteen osoitteeseen Fredrikinkadulle (22) että uudistanut verkkosivunsa. Pinon ilmeen uusiutumisen myötä tuotevalikoimaakin on raikastettu. Perusvalikoiman lisäksi valikoimaa täydennetään vuodenaikojen ja eri teemojen mukaan vaihtuvilla tuotteilla. Aniliini suosittelee tutustumaan!


PS. Design District Helsinki järjestää jälleen Late Night (S)hopping -tapahtuman torstaina 3. joulukuuta, jolloin Pinon ja monen muun Design Districtin liikkeet pitävät ovensa auki pidempään.

Kuvat:
www.pino.fi

perjantai 20. marraskuuta 2009

gwynethin kotona

Sen lisäksi, että Gwyneth on nätti, saa hän kuunnella Coldplayta livenä vaikka joka päivä. Gwyneth osaa näytellä ja tykkää sisustamisesta - ensimmäinen on tosin viime aikoina jäänyt Gwynethin elämässä vähemmälle huomiolle, sillä hän on keskittynyt kotiäitiyteen. Gwyneth on niin täydellinen.


Gwyneth on esitellyt yhtä kotiaan Long Islandilla House & Garden -lehdessä. Myönnettäköön, että hyvältä näyttää! Tyttö taitaa sisustuksenkin!




Tutustumisen arvoinen on myös Gwynethin ylläpitämä verkkosivusto GOOP, jossa tähti antaa vinkkejä niin kokkaamiseen, matkustamiseen kuin kestävän parisuhteen ylläpitämiseen liittyen. Jotta ymmärtäisitte, mikä kaiken tämän epäluuloisuuden ja Gwynethiin liittyvän ärripörriyden takana oikeastaan on: Gwyneth on edelleen naimisissa Chrisin kanssa. Chris kun nyt vaan sattuu olemaan niin pirun ihana.

Kuvat:
www.houseandgarden.co.uk

vuosituhannen radiokanava

Eletään vuotta 1999. Scooterin menestynein levy "Back to the Heavyweight Jam" on julkaistu ja radiotähti Johnny elää suosionsa huipulla. Radio Millennium on ysärin ehdottomasti kuumin radiokanava - loistoläppää ja ajan mahtavinta hittimusiikkia.


Radio-ohjelman vakiohahmot ovat Tuottaja (joka soittelee), radiojuontaja Johnny, toimittaja ja mainosmyyjä Timo, työharjoittelija Repe, äänimies Rami, toimittajaharjoittelija Maikki sekä pelätty Kanavajohtaja.


Nupit kaakkoon ja viritä oma radiosi YleX:n Radio Millenniumin taajudelle lauantaisin klo 10-12! Myös podcastina.


Kuvat:
www.ylex.fi

joulun haaste


Aniliini tunnustautuu uskomattoman huonoksi ruoanlaittajaksi ja leipuriksi. Kyse on lähinnä ehkä kuitenkin enemmänkin "kehtaamisesta" ja saamattomuudesta kuin taitamattomuudesta. Kaikkea varmasti osaa tehdä, jos vaan viitsii (virheist oppii ja kokemust karttuu).

Joten - joulun tuoksuinen ja hetkittäin turhautunut leipuri ilmoittautuu! Piparkakkutalon koristeluvälineet on jo hankittu ja mies lupasi suunnitella talolle kaavat. Miehen idea tosin oli, että talosta tulee uuden kodin mallinen... Katsotaan, haukkaako sekä Aniliini että hänen miehensä tällä kertaa liian suuren palan piparkakusta.

Kuva:
www.marthastewart.com

torstai 19. marraskuuta 2009

cash only!


Psst! Sitä vaan tulin vielä kertomaan, että mikäli Nümph viehättää, kannattaa joulukuun alussa sännätä Helsingin Kallioon, ravintola Siltaseen, jossa järjestetään kyseisen tanskalaisvaatemerkin ystävyysmyynti. Mukana myös muita merkkejä (mm. Ed Hardy, Superdry, Friis & co). Ystävyysmyyynnistä löytyy mallikappaleita yms. 50-80% alennuksella.


Keskiviikosta perjantaihin, 2.12.-4.12. Avoinna ke (2.12) klo 12-19, to (3.12) klo 12-19 & pe (4.12) klo 12-18. Muistakaa varata mukaan käteistä!


Kuvat:
http://numph.dk

omituinen valoilmiö



sofabed by harri koskinen


Ensimmäistä kertaa Suomessa Habitare-messuilla Harri Koskinen esitteli oman kokoelmansa "Works", jonka Sofabed-sohvaan Aniliini on määrätietoisesti silmänsä iskenyt.

Koskinen suunnitteli Sofabedin alkuperäisen version vuonna 2000, josta päivitetty versio on suunniteltu tänä vuonna. Harri Koskisen kaikki Works-sarjan tuotteet valmistetaan Suomessa.

Sofabed on tyylikäs, puhdaspiirteinen kaluste, johon mahtuu kolme istujaa. Kauttaaltaan verhoiltu sohva taipuu vaivatta kahden tai neljän hengen vuoteeksi. Sohva sopii täydellisesti Aniliinin uuteen olohuoneeseen.

Kuva:
www.harrikoskinen.com

helsinki 10:n joulumyyjäiset


Joulu lähestyy, nyt on viimeistään aika alkaa miettiä paketteja pukinkonttiin! Aniliinin yksi lempiliikkeistä, Helsinki10, järjestää 30. marraskuuta ja 23. joulukuuta välisen ajan (ark. 11-20, la 11-18, su 12-18) joulumyyjäiset, jossa yli 50 suomalaista suunnittelijaa on luonut myyjäisiin ihania ja ainutkertaisia joululahjaideoita.

Tarviiko enää edes kysyä, että kannattaako mennä?

Kuva:
www.helsinki10.fi

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

valtion tuella

Ensimmäinen virallinen äitiyslomapäivä on siis alkanut. Työpaikan viime viikkojen lopun ajan meininki on vaihtunut sohvalla istuskeluun - mitä ihmettä teen seuraavaksi? Neuvovat rauhoittumaan, nauttimaan ja nukkumaan (vielä kun kuulemma pystyy). Kokeneemmat tietää paremmin, mutta mikäli isältä peritty toimeettomana oleminen on käytännössä mahdotonta, miksi olla tekemättä mitään kun senkin ajan voi käyttää hyödyllisesti?


Uuden tulokkaan huone on konfiguroitu mahdollisimman hyvin suorituskyvyn ja tuloksien parantamiseksi. Myös kuljetusvälineet on valittu, hankittu ja toimitettu. Ikean lastenosasto on kohnattu muiden isomahojen kanssa. Pienet vaatteet on pesty ja viikattu värijärjestyksessä omiin pinoihinsa. Työpaikalla ei olla ehditty edes lounasaikaan ja olen ehtinyt tähän mennessä mm. putsaamaan keittiön roskiskaapin sekä imuroimaan ruokailuvälinelaatikosta leivänmurut. Tiedän. Pelottavaa.


Kun olen tämän postauksen päivittänyt ja tekemisen puutteesta tarpeeksi marissut, taidan yrittää olla tekemättä mitään. Muuten saan kaikki "lomalle" suunnitellut asiat tehtyä kahden ensimmäisen päivän aikana.


Postaustahti tullee ainakin olemaan nopeampaa!

Kuvat:
www.etsy.com [staceywinters]