lauantai 17. lokakuuta 2009

kolme yötä...






Viime vuonna aloitettiin melkein päivälleen samaan aikaan, joten eiköhän aloiteta taas! Jouluihmisenä Aniliini aloittaa hössötyksen viimeistään lokakuun lopussa, samoihin aikoihin kun Ikeassa alue ennen kassoja täytyy jouluisesta tilpehööristä. Siellä ne nimittäin taas ovat. Tänä vuonna mennään pelottavan täydellisesti Aniliinin lempijouluväreissä - on vihreää, punaista ja mustaa.

Nähtäväksi jää, missä olosuhteissa jouluaattoa parin kuukauden päästä vietetään. Paketin toimitus kun ajoittuu joulunaikaan, pitää jouluun liittyvät järjestelyt hoitaa hyvissä ajoin. Niin, Aniliinihan on jouluihmisiä.

Kuvat:
www.ikea.se

4 kommenttia:

  1. Itse en ole ihan vielä joulutunnelmissa, vaikka minäkin kuulun niihin jotka laittaa koristevalot jo suunnilleen elokuussa ja kuuntelee joululauluja monta kuukautta ennen h-hetkeä. Viime joulun jälkeen tein ensimmäisen kerran niin, että ostin joulukoristeet alennusmyynnistä. Saa nähdä miltä ne näyttävät sitten kun ne pitäisi esille laittaa.. pitääköhän lähteä hakemaan kaupasta uudet? :)

    VastaaPoista
  2. Varsinaiseen joulutunnelmaan pääseminen vaatii kyllä ehdottomasti lunta! Saa nähdä, koska sitä tänne etelään oikein saadaan.

    Olen muutamana vuonna myös suunnitellut ostavani joulukoristeita alennusmyynneistä, mutta ihan samalla tavalla arvellut niiden käyttöastetta sitten seuraavana jouluna. Samanlaisiahan ne koristeet kutakuinkin joka vuosi kuitenkin ovat :)

    VastaaPoista
  3. Minä tunnustaudun myös jouluihmiseksi, tosin koristelut jäävät kuitenkin aina viime tippaan. Mutta joululauluja tulee soiteltua pianolla ja lauleltua jo hyvissä ajoin. Taidettiin tytön kanssa "korkata" joululaulut juuri menneellä viikolla, tosin ei vielä ihan tosi tarkoituksella. Fiilistely on minulle tärkeintä joulun odotuksessa.

    VastaaPoista
  4. Olen jo kaivellut joulukoristelaatikosta valoja vähän esille ikään kun odottamaan. Ensi viikolla olisi tarkoitus löytää paikka ensimmäisille valoille.
    Toistaiseksi kynttilät luovat tunnelmaa, mutta kohta tarvitaan lisää :-)

    VastaaPoista