keskiviikko 26. elokuuta 2009

isoveli valvoo [taas]

Tänään se sitten taas alkaa. BB:n viides "paras ehkä ikinä" -tuotantokausi pyörii televisiossa melkein niin kauan, kunnes joulupukki tulee. Aniliinia kiinnostaa tietää, minkälaisessa sisustuksellisessa ympäristössä tulevat turhat kertisjulkkikset aikovat aikansa kuluttaa.

Viides tuotantokausi on tuonut mukanaan jälleen tuotesijoittelun, jossa ollaan tällä kertaa siirrytty kokonaan uudenlaiselle tasolle. Mielenkiintoisin yhteistyökuvio on tehty Ilmastotalkoiden kanssa, tarkoituksenaan pyrkiä havainnoillistamaan asumisen ja ruoan vaikutus ilmastonmuutokseen sekä herättämään keskustelua ilmastokysymyksistä. Samalla Ilmastokampanja pyrkii antamaan tiettyjen piirien ylenkatsomalle nk. viihdeohjelmalle positiivista, vihreää imagoa. Hmm.






Mutta vielä siis takaisin tuohon sisustukseen. Oranssi keittiö on varmasti pirtsakka, mutta aivan liian jännittävä Aniliinin makuun. Nyt ei myöskään ole sohvaa missä makoilla. Yläkerran sviitti vaikuttaa valjulta ja makkarista löytyy ainoastaan yksi sänky. Pihan lepotuolit näyttävät kyllä ihan kivoilta, mutta kokonaisuudessaan bb-sisustus tällä kertaa on melkoinen pettymys. Jollei asukeista löydy potkua, uskokaa tai älkää, saa tositeeveen seuraaminen jäädä tämän syksyn osalta väliin. Kiinnostus talon tapahtumiin on jälleen koukuttanut 24/7:n arvosta ainakin isovanhempani...

Kuvat:
www.subtv.fi/bigbrother

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti