perjantai 27. maaliskuuta 2009

soumi, pärkkele

Ulkoministerin asettama ryhmä pyrkii kirkastamaan Suomen maabrändiä. Minkälaista kuvaa Ollila on kumppaneineen kirkastamassa?


Norjalainen ja tanskalainen kollega saivat mahdollisuuden kertoa mielipiteensä Suomesta ja suomalaisista. Norjalainen listaa vodkan, saunan, hyvän huumoritajun, hyväntuulisuuden ja huonon kielitaidon. Tanskalaisen mielikuvat ovat kutakuin samanlaisia: edelleen vodkaa, saunaa, järviä ja Lordi.


Vodka-aspekti tuntuu vähän oudolta. Eikös nuo itänaapurin tyypit pidä tuosta juomasta huomattavasti meitä enemmän? Sauna tuntuu ihan loogiselta. Tanskalainen kysyikin, että eikös kaikki suomalaiset sauno vähintään kerran viikossa. Totta tosiaan, meidänkin taloudesta sauna kyllä löytyy, mutta käyttöaste melko vähäinen ja sitäpaitsi tila toimii huomattavasti paremmin kodinhoitohuonetyyppisenä ratkaisuna.


Niin ja norjalaisethan pukeutuvat norjalaisneuleeseen, syövät turskaa ja kalastelevat päivät pitkät sekä omistavat norjalaisen metsäkissan. Ystäväni Norjasta oli eri mieltä.


Psst! Riiko Sakkinen on Espanjassa asuva helsinkiläinen, kansainvälinen taiteilija, joka löytää teostensa lähtökohdat sekä lähimmästä ympäristöstään pienestä Madridin liepeillä sijaitsevasta kylästä että näyttely- ja residenssimatkoiltaan Eurooppaan, Aasiaan ja Amerikkaan. Sakkisen maalauksia Korjaamo Galleriassa 13.3.–11.4.2009.


Kuvat
www.riikosakkinen.com

2 kommenttia:

  1. Noinhan se taitaa olla kun kysyy muunmaalaisilta että mistä Suomi on tehty. Jos minulta kysyttäisiin niin sanoisin että aitoudesta. Kyllähän se aitouden määrä täälläkin vaihtelee, mutta ei Suomesta löydy siinä määrin turhaan kehuvia, kaikkea ihastelevia ja mukavaa teeskenteleviä ihmisiä kuin monesta muusta maasta. Tunteita ei ole niin sopivaa näyttää kuin muualla. Ja siksi meitä varmaan sanotaan myös juroiksi! :)

    VastaaPoista
  2. Niin totta! Etenkin työelämässä tietynlainen suoruus ja rehellisyys aiheuttaa joskus 'jännittäviä' tilanteita, mm. ruotsalaiset kun haluavat diskuteerata ja pohdiskella, diskuteerata vielä vähän lisää...

    VastaaPoista