sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Lomalukemista - osa II


Lomalukemista varattiin matkalle mukaan riittävästi, mutta tällä lukuvauhdilla kirjat todennäköisesti tulevat loppumaan kesken.

Lomakirjallisuuskatsaus jatkuu chick lit -hengessä. "Can You Keep a Secret?" (suom. Salaisuuksia ilmassa) on ilmestynyt vuonna 2004. Romaanin kirjoittajana toimii Sophie Kinsella, joka tunnetaan myös Shopaholic-kirjasarjastaan.

Kirjan päähenkilö, 25-vuotias Emma Corrigan pitää muodista, horoskoopeista, sherrystä ja juorulehdistä. Hänellä on myös toisinaan taipumus kertoa pieniä valkoisia valheita vaikkapa vaatekoostaan.

Palatessaan työmatkalta Skotlannista Emma helpottaa lentopelkoaan muutamalla drinkillä liikaa. Hermostuksissaan hän kertoo vieressään istuvalle tuntemattomalle miehelle kaiken itsestään, siis ihan kaiken.

Seuraavaksi Emma löytää miehen työpaikaltaan ja on kuolla häpeästä, sillä tyyppi paljastuu yhtiön perustajaksi, monimiljonääri Jack Harperiksi. Mutta miksi salaperäinen liikemies tuntuu kiinnostuvan hänestä, aivan tavallisesta tytöstä, joka kuuntelee Abbaa, lukee kirjoista vain takakannet?

Hilpeän kevyttä lomalukemista tämäkin! Päähenkilöstä Emmasta tulee väistämättä mieleen nuorempi painos Bridget Jonesista.

Kuva:
www.sophiekinsella.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti