keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Laiska, tyhmä ja saamaton?

Vastikään julkistetun tutkimuksen mukaan neljäsosa työpäivästä menee lorviessa (ICM Research, M&M 19.11.2008). Tämä tutkimustulos ei taatusti saa työntantajia tyytyväiseksi.


Ei liene yllätys, että tutkimuksen mukaan työntekijät ovat tehokkaimmillaan tiistaisin toukokuussa ja syyskuussa. Maanantaisin laiskotellaan viikonlopun jälkeen ja perjantaisin... onneksi on perjantai.


Saksalaiset pitävät itseään ahkerimpina työntekijöinä ja samaan luokkaan lukeutuvat myös tsekit, itävaltalaiset, unkarilaiset, romanialaiset ja englantilaiset. Entä me suomalaiset sitten? 72 prosenttia suomalaisista ei pitänyt itseääb työryhmänsä tuottavimpana työntekijänä. Tämäpä hienoa.


On sangen yllättävää, että kaikkein ahkerimmat työntekijät löytyvät eläkeiän lähestyvästä ryhmästä. Vastaajista yli 55-vuotiaan kokivat olevansa muita tuotteliaampia tietäen, mitä töissä pitää tehdä ja osaavat kanavoida energiansa oikeisiin asioihin.


Lääkkeet tehokkuuden lisäämiselle ja työn laadun parantamiselle ovat helppoja. Työn tuottavuutta voidaan parantaa sanallisella, symbolisella ja taloudellisella palkitsemisella sekä hyvällä yhteishengellä, vahvalla yhteenkuuluvuuden tunteella ja teknologian tehokkaalla hyödyntämisellä. Takaisin sorville siis.


Kuvat:
www.paperdogstudio.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti